Kaukonäköisyys kannattaa

Hahaa, kesällä New Yorkissa noin 30 celsiusasteen hiostavassa lämmössä eksyin Uniqlo-nimiseen nuorisovaateliikkeeseen. Ihan kivoja vaatteita, ei siinä mitään. Paras löytö oli kuitenkin Heattech-alusasut! Ohutta materiaalia, näyttävät tavallisilta vaatteilta (on pitkähihaista, t-paitaa, toppia) mutta lämmittävät niin paljon paremmin kuin muut! Empiirinen koe sen todisti. (Paitsi ehkä jotkut huipputekniset urheiluvaatteet, niistä ei ole kokemusta.) Näillä oli kuitenkin hintakin kohdallaan = tavispaidan verran.

Olen kyllä ollut tyytyväinen, nyt on ollut käyttöä!

Viestintävirasto joulumielellä

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, sanotaan. Löysin Viestintäviraston helmen vasta nyt, mutta se on vaan niin hyvä, että on pakko laittaa tänne vaikkapa ensi joulua ajatellen.

Viestintävirasto on siis valtion viranomainen, toimii liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa ja muun muassa myöntää .fi-verkkotunnuksia sekä tv- ja radiotaajuuksia ja toimii kansallisena tietoturvallisuusviranomaisena. Esimerkiksi eilen Viestintävirasto ilmoitti näin: "Useista Linksysin ja Netgearin kotireititinmalleista on löytynyt takaovi, jonka avulla laite on mahdollista ottaa haltuun verkon kautta. Haavoittuvia laitteita on myös yritetty etsiä verkosta porttiskannausten avulla. --"

Mutta joulukuussa Viestintävirasto päätti perehtyä hieman toisenlaiseen viestintään ja ohjeistaa joululahjojen kommentointia. Jota seuraa vielä jouluntoivotusohjeistus. Mahtavaa, että viranomaisista löytyy rohkeutta hieman keventää sopivalla hetkellä!

Sarjaekstra

Keskisyksy (onko sellaista määritelmää..? No, tämä pimeä aika ennen pakkasten ja lumen tuloa) on varsinainen flunssasesonki. Sairastellessa pitää olla jotakin jännää ja koukuttavaa katseltavaa. Onneksi nyt on kivasti erilaisia nettipalveluja, telkkarin puutteessa ei oikein voi vaan koomailla tv-kuvavirran ääressä (mikä on aikanaan toiminut varsin tehokkaana kannustimena töihin palaamiselle, vaikka pikkasen puolikuntoisena..). Tässä hieman otteita aikaisemmista löydöistä, ensimmäisenä mainio naisvankiladraama Orange is the New Black:

Pikavauhtia tuli aikanaan katsottua Netflixistä myös Sillan (Bron/Broen) ensimmäinen tuotantokausi. Kyllä ruotsalaiset ja tanskalaiset osaa, jajamensan! Rikossarjojahan on tv-maailma pullollaan, varsinkin jenkeistä tulee toinen toistensa kopioita, joita mahtuu tyyliin viisikymmentä tusinaan ja joiden väliset erot on suunnilleen Sen Naispuolisen Poliisin hiusten väri, onko Se Miespuolinen Poliisi ylipainoinen vai ei (Naispuolinen Poliisi ei tietenkään ole, koskaan) ja millä kaikilla eri tavoilla jokaviikkoinen nuori naisuhri voidaan tappaa ja silpoa. Joskus uhri on mies, oho!

Jottei ihan menisi amerikkalaisten haukkumiseksi, on todettava että omaa kaavaansa toistaa myös brittisarjateollisuus, on nummea ja nummea, pikkuisia kyliä ja kieroja murhia. Ja Yrmeä Miespoliisi. Naisissa on ehkä pikkasen enemmän vaihtelua, on Nuori Elämänsä Kanssa Hukassa Oleva tai sitten Perheenäiti.

No joo, onneksi skandinaavit osaa yllättää. Sillassa Se Miespuolinen Poliisi on tylsästi rujo ja jostain käsittämättömästä syystä kaikkien heteronaisten mielestä kovin vastustamaton. Mutta Se Naispuolinen Poliisi Saga Norén on niin omaa luokkaansa, että sarjaa kattoisi jo pelkästään hänen omalaatuisen persoonansa vuoksi! Varsinkin ekalla kaudella sosiaalisten konventioiden ymmärtämättömyys tai niiden mukaan pelaamisesta kieltäytyminen johtivat varsin hulvattomiin tilanteisiin! Sarjasta on luonnollisesti tehty jenkkiversio, ja ilmeisesti muutkin maat ovat lähteneet kopioinnin tielle. Sitä en tiedä, miten tarkasti henkilöhahmot on kopioitu (jenkeillä sarjassa the Bridge Naispoliisi oli blondi, tietysti, mutta en kyennyt katsomaan sitä enempää kuin vähän ensimmäisen jakson alkua). Saga Norénia näyttelevä Sofia Helin on tehnyt kattavaa taustatyötä erilaisista asperger-oireista, mikä näkyy hänen suorituksessaan. Tapahtumat sinänsä (erinäinen kasa ruumiita) eivät ehkä ole niin oleellisia, paitsi että ne ovat osa suurempaa suunnitelmaa ja niissä on jokin senhetkistä ruumista suurempi tausta-ajatus. Tai ainakin sellainen esitetään olevan. Synkkää, tyylikästä ja jännittävää. Ja alkumusiikki on hieno.

Kakkoskausi Areenassa:

Toisena ajankohtaisena Yle areenassa on nähtävillä BBC American Orphan Black -niminen sarja, jossa myös jännitystä riittää. Jo alku imaisee mukaansa, ja aika pian paljastuu, että kyse on klooneista. Joka jaksoon on saatu uusia pikkupaljastuksia ja loppukoukku, ns. cliffhanger. Jossakin jaksossa tosin lähennytään jo komediaa, valitettavasti. Varsin hyvää töllättävää silti:

Kerro, kerro yötoive, ken ihanin on päällä maan

Ent. naapurintytöstä nyk. luurangosta merirosvoprinsessan kautta hevikuningattareen. On pojilla ollut mielenkiintoinen matka ja tytöillä ehkä myös, tai no, vaiheikas ainakin. Suuria tunteita ja dramatiikkaa tuskin on puuttunut kulissien takaa, vaikka julkisuuteen sitä onkin tihkunut hyvin vähän. Emme tiedä, onko tarinassa roistoa, kuka se olisi ja kenelle on tehty paskasti. No, matka jatkuu. Anetten jälkeen Nightwishin vokalistina toimiva Floor Jansen on määräaikainen kiinnitys. Yhden keikan perusteella voisin sanoa, että poikien menetys, muttei välttämättä Floorin, hänellä kun on omakin bändi ja omia touhuja.

Konsertin tunnelma oli kaikesta huolimatta hyvä. Floor on kyllä ihana. Everdream ja yllättäen myös Amaranth meni kuitenkin vähän takellellen, ihan kuin ne eivät oikein sopisi Floorin äänialalle tai olisivat ehkä kaivanneet laulun osalta jonkinlaista uudelleensovitusta. Tai sitten vain kuvittelen. Sitä tuskin kuvittelen, että viimeisen biisin (Last Ride of the Day) alussa Floorin laulu hieman kompasteli. Se pääsi kyllä melkein heti kunnolla vauhtiin ja esityksestä tulikin energialtaan melkeinpä keikan paras.

Hienoa konserttia seurasi sitten elokuva. Näin jälkiviisaana sanoen Imaginaerum oli juuri sellainen kuin olisi voinut odottaakin. Taikuutta, fantasiaa, hyvännäköistä kuvaa ja koskettava tarina. Elokuvassa  käsiteltiin isä-lapsi-suhdetta ja omaan sisäiseen maailmaansa eksyneen vanhuksen tarinaa. Seikkailu sisäisessä maailmassa oli kuvattu todella hienosti. Elokuva kaikkinensa kolahti ainakin minuun ihan täysillä. Vaikea sanoa kuitenkaan mitään sen tarkempaa itse tarinasta sortumatta ylisentimentaalisuuteen tai käyttämään latteuksia.

Eilen oli siis elokuvan maailmanensi-ilta (toisin kuin Nokia, Nightwish toi uutukaisensa ensimmäiseksi Suomeen), olisi hauska tietää oliko se tarkoituksella isänpäivän aattona. Elokuva sopisi hyvin myös joulun nyyhkyleffaksi.

Oli kyllä juuri niin ihana ilta kuin odotinkin.

 

 

Taide-elämys ja mainos

Kun on yli neljä kuukautta aikaa tehdä jotakin, se jää tietysti melkein viimeiseen päivään. Pääsin siis vasta tänään Ateneumiin katsomaan yhden Suomen merkittävimmimmän maalarin, Helene Schjerfbeckin näyttelyä. (Näyttelyaika 1.6.-14.10. - neljä ja puoli kuukautta. Miten ihmeessä niin vähän...?) Muutama muukin oli saanut saman idean, mutta onneksi jono veti hienosti ja liikkumaan pääsi sujuvasti.

Oli mielenkiintoista nähdä se muutos, mikä Schjerfbeckin tuotannossa tapahtui 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Kuitenkin musta ne 1880- ja 1890-lukujen työt oli myös hienoja, kuten Vanha nainen uunin ääressä:

Tuon hohkaavan lämmön melkein tuntee...

Myöhemmin Schjerfbeckin työt olivat aivan erilaisia, kuten voi huomata siirtymällä sirkustytöstä omenatyttöön:)

Hän myös maalasi samoja aiheita uudelleen, Halkopojasta ja Sikustytöstä sekä eritysesti Silkkikengistä on monta eri versiota, osin myös eri tyylisiä. Ateneumissa oli hassusti yhdellä seinällä  vierekkäin Halkopojan luonnos ja varsinainen maalaus, kyltit olisivat kyllä melkein voineet olla toisinpäin, koska luonnos näytti paljon viimeistellymmältä kuin varsinainen, valmis työ.

Modernismi on tietysti myös hieno tyyli, ja erityisesti 1920 ja 1930 -lukujen taulut oikein huusivat funkkista. Ja myös itse maalaustekniikka oli muuttunut fyysisemmäksi, Schjerfbeck lisäsi maalia ja raaputti sitä pois, yritti tavoittaa olennaisen ja löytää omanlaisensa tekniikan. Mietin, että hän olisi ollut tosi mielenkiintoinen kuvanveistäjä. Jotenkin niistä maalinraaputuksista tuli mieleen, että olisiko ollut hyvä käydä oikein kunnolla käsiksi muotoon ja materiaaliin. Omakuvista hänet tunnetaan tietysti myös, varsinkin parina vuotena ennen kuolemaansa hän maalasi niitä Ruotsissa (tilauksesta) hyvinkin monta.

Ateneumin ruuhkasta selviydyttyäni oli tietenkin suunnattava Stokkalle Hullujen päivien hulinaan. Siellä minua odotti ehdottomasti viikon iloisin yllätys, nimittäin maailman parasta lakua saa Stokkan makeisosastolta!

Sai sieltä myös muunlaista lakua, joten tämän illan herkkuina punkkua ja Lakulehmiä :)

Odotusta

Siitä on jotain viitisentoista vuotta, kun olen Nightwishia ekan kerran kuullut. Silloin se oli rakkautta ensi säveleltä ja yhtye oli mulle tosi pitkään ehdoton ykkössuosikki. Musiikin kuunteluni oli muutenkin intensiivisempää siihen aikaan, visuaalisella ilmeellä ja sanoituksilla oli paljon enemmän merkitystä (kuin nykyään). Yhtye ja musiikki muodostivat tavallaan oman maailmansa, vähän samalla tavalla kuin elokuvat tai kirjat voivat sen (parhaillaan) luoda. Nightwishin maailmassa tuntui olevan paljon asioita, syvyyttä ja tunnelmaa, enemmän kuin ehkä vastaavilla yhtyeillä muuten. Varmaan senkin takia en oikein koskaan löytänyt toista samanveroista suosikkia, vaikka joku Sonata Arctica alkuaikoina pääsikin suht lähelle.

Sittemmin olen kasvanut aikuisemmaksi (ja vähemmän synkäksi) ja fantasiatarve on lieventynyt. Ei se kuitenkaan täysin kadonnut ole. Menneet elämykset saattavat nostattaa odotuksia liiaksikin. Siksi ehkä vähän pelottaakin, miten käy, kun menen katsomaan tätä:

 

 

 

Mutta minä menen, ja toivon ihanaa iltaa :)

 

"Ihanat kengät! Kuka niiden pitämisestä sinulle maksaa?"

Vertaismarkkinointi tai viraalimarkkinointi on markkintointia kuluttajalta toiselle (tietää wikipedia). Siis kun tuttusi kehuu jotakin tuotetta, hän ei välttämättä tee sitä vain siksi, että nyt sattui hankkimaan hyvän tuotteen, vaan koska hänelle maksetaan siitä. Ehkä ei paljon, tai ehkä hän on vain saanut ilmaiseksi markkinoimansa tuotteen. Mutta hän ei ole aivan niin vilpitön, kuin voisi luulla. Elokuvassa Jonesin perhe (the Joneses) tämä viedään pidemmälle. Naapurustoon muuttaa perhe, joka ei oikeastaan ole perhe. Heillä on kaikenlaista, mitä nyt ihmisillä on, huonekaluja, vaatteita ja sen sellaisia. Mutta he eivät ole ostaneet niitä vaan he ovat ikään kuin eläviä mallinukkeja tavaranäyttelyssä. He näyttävät menestyneiltä ja rikkailta ja kaikin puolin kadehdittavilta. Siinä ystävystyessä ja kanssakäymisen aikana he markkinoivat tiettyjä tuotteita, joiden kulutuksen nousua sitten "yhtiössä" seurataan. Elokuva on viihdyttävä ja jätti kutkuttavan "mitä jos oikeasti" -fiiliksen. Samalla herätti taas vaihteeksi miettimään, että moni varmaan ainakin jossain määrin "kilpailee" naapurinsa kanssa siinä, miten kallista ja miten paljon tavaraa hankkii, eli kulutuksessa. Että aina pitää olla ne uusimmat lelut jne. Tommosiin on sitten hirveän helppo iskeäkin, ei tarvita kuin joku näennäisesti tavallinen naapuri, joka omistamalla kaikenlaista (mukamas) saa kilpavarustelun käyntiin ja muut hankkimaan vaika mitä. Eikä tuolle oikein muuta voi, kun ehkä ymmärtää, että tavara ei ole kaikki kaikessa. Eikä sillä oikeesti ole väliä, vaikka naapurilla on miten kallista sitäsuntätä. Tärkeintä, että itse viihtyy ihan itsenään, ilman että omia omistuksiaan tarvii verrata muihin.

Elämän tärkeämmistä puolista olen nyt lähiaikoina nähnyt kaksikin elokuvaa. Onnistuin pitkästä aikaa valitsemaan Espoo Cinéssä muita kuin hiukan tylsähköjä ns. taideluomuksia (mykkine katseineen ja yksinäisen kurjuuksineen).

Ensimmäinen:

Kuva täältä

Ihanan hauska, paikoitellen hyvinkin liikuttava vanhan parin road movie.



Toinen:

Como Esquecer (So Hard to Forget). Sydänsuruinen kolmikko muuttaa merenrantakaupunkiin. Lämminhenkinen elokuva kaiken kaikkiaan, sisältää myös aavistuksen jostain näkyvän maailman toiselta puolelta, tai ehkä vain päähenkilön kuvitelman. Hyvin voimauttava elokuva jollakin tavalla.

En malta olla lisäämättä tähän loppuun uuden ruotsalaissarjan kehuja! Hubotit - melkein ihmisiä TV2:lla. Linkki yle areenaan tässä. Kyse on siis melkein ihmisen näköisistä roboteista, joita myydään ja käytetään kaikkeen mahdolliseen, kotipalvelijasta tehdastyöläisen kautta seksileluun. Osa näyttää muovinukelta, mutta osa menee täysin ihmisestä, mikä onkin hyvä, kun karkaa ;)

Rakkautta ensi maistelulla

Kävimme puoliskon kanssa Tanskassa. Tuliaisina hirveä määrä olutta, pari leipää (!) ja lakritsia. Ei mitään tavislakua, vaan täydellisen ihanaa luksusherkkua, joka on vielä pakattukin niin tyylikkäästi, ettei mitään rajaa! (Tähän mennessä maistettu passion-suklaa-lakritsi ja suolainen chili-mustaherukkalakritsi. Erittäin hyviä.) Eikä siinä kaikki, vaan niillä on myös lakritsistout ja lakritsilikööriä... Tämän viikon tehtäväni onkin löytää kohtuullinen nettikauppa, joka toimittaa tuota myös Suomeen.

Ihan ite otettu kuva:)

Lakrids by Johan Bülow

Abstraktin ja orgaanisen leikkauspisteessä

Tennispalatsissa on esillä kattava läpileikkaus hyvin mielenkiintoisen taiteilijan, Georgia O'Keeffen (1887-1986) elämäntyöstä. Itsehän en tiedä taiteesta mitään, mutta O'Keeffen työt ilmentävät juuri sellaista modernismia, mistä pidän. Erityisen kiehtova on tapa, millä hän kuvaa luontoa eli maisemaa, kukkasia ja sen sellaisia saaden pienimmätkin yksityiskohdat näyttämään abstrakteilta mielikuvituksen tuotteilta. Ja värien käyttö on vaan niin vaikuttavaa. Niin kovin läheltä kuvattuna erityisesti jotkin kukat näyttävät tietysti myös hyvin, öö, mielenkiintoisilta. Itse asiassa jo O'Keeffen varhaisemmat abstraktitkin työt herättivät aikanaan tulkinnallisia spekulaatioita, eli että hän kuvaisi lähinnä omaa naiseuttaan ja seksuaalisuutta tällaisen muotojen runsauden avulla. Itse hän ei moista ainakaan tunnustanut ja minäkin olen taipuvainen olemaan sitä mieltä, että tällä tavalla selkästi yksimielinen tulkinta latistaa hänen teoksiaan ja ehkä tosiaan lataa ne vain sellaisella katsojan oman mielen sisällöllä, jota taitelija ei ole tarkoittanut. Päästäkseen naismaalarin lokerosta, johon häntä oltiin tunkemassa, hän maalasi paljon myös New Yorkia sen suuren 1920-luvun rakennusbuumin aikana, aihe, joka ennen häntä oli ollut miesten yksinomaisessa käytössä. Niitä kuvia oli Tennispalatsin näyttelyssä kaksi. Muuten hän viihtyi erityisesti New Mexicon alueella ja löysikin aavikolta paljon mielenkiintoista kuvattavaa, luineen ja kalloineen kaikkineen. Nekin oli omalla tavallaan herkkiä, eikä niinkään kuolemaan viittaavalla tavalla vaan enemmänkin elämän hauraudesta kertovia, kuten hän itsekin on kuvaillut (ks. esimerkiksi Pelvis with Moon, 1943, täältä).

Oma henkilökohtainen suosikkini tässä näyttelyssä oli kuitenkin esitteen kanteenkin päässyt Maissi nro 2. Sen voimakkaan vehreyden ja nerokkaan väriskaalan vuoksi. Toki muutama muukin kiehtoi, kuten lantioluu ja toinen hevosenkallotauluista, sekä eräs mustanpuhuva kukkanen, jonka sisältä loistava valo teki parhaimman vaikutuksen vasta kaukaa katsottuna. Ja aika vinkeää oli lähestyä yhtä tiettyä taulua sivusuunnassa. Näki hieman enemmän, kuin suoraan edestä katsoen (jätän mahdollisen lukijan oivallettavaksi, mikä taulu on kyseessä). Ja ei, en ollut käynyt terassilla ennen museovierailua, vaikka lomalla olenkin ;)

Googlen kuvahaun tuloksia täällä, kuvia ja piirroksia myös hänen museonsa verkkokokoelmassa. Mutta jos vain mahdollista, ne kannattaa mennä katsomaan livenä, sillä ensinnäkin tietokoneen ruutu on yleensä liian pieni suodakseen kunnollisen taide-elämyksen ja mikä tärkeintä, värit eivät pääse oikeuksiinsa.

Kävin toki myös ForumBoxissa Ruoholahdenrannassa katsomassa Art is so Gay -esillepanon (linkki). Pakko myöntää olevani niin vanha (tai konventionaalinen?), etten ihan kaikkea ja kaikkia esille laitettuja installaatioita ymmärrä. Mutta Laura Liljan peilimaapallo oli hieno.

Eläköön me!

Tämänvuotinen sateenkaarikansan juhlaviikko on saatu päätökseen. Hauskaa oli ja vanhakin jaksoi. Ensi vuonna uudestaan! Sitä odotellessa voidaan olla itsestämme ylpeitä ihan joka päivä. Satunnaisten vihanilmausten (tänä vuonna kananmunat, viime vuonna kyynelkaasut) ja kaiken maailman netti- ja uskisnillitysten ei kannata antaa lannistaa. Täällä ollaan eikä hävetä. Hyvä me!

Viherjuttuja2

Hehee, muutaman viikon takainen viherkokeiluni on tuottanut tulosta! Vihanneskrassi tuli ja meni, mutta herneet vielä kasvaa ja kukoistaa!

Verottajasta huolimatta:

Ihana kesäinen vihreä! =)

Kierrätystehtailua

Vielä ehtii tänne.

On se kyllä kätevää, kun kaikki kierrätysmateriaalityöstäjät ja uusiokäyttäjät kerääntyy kerran vuodessa samaan paikkaan! Tuli tehtyä muutama ostos, kyllä.

Kohta

Kohta näitä ei enää näy vähään aikaan! Kevät. Se tulee!