Eetun helppo pikahummus

Pitkä päivä, kevyt lounas, kauhee nälkä, eikä leivän päälle ole mitään hyvää. Ratkaisu - pikahummus!

Hummus on terveellistä ja hyvää, ja erityisesti tällaiselle ituhippikasvissyöjäpiiperölle proteiinin lähde parhaasta päästä. Valmistuksen voi aloittaa hyvissä ajoin: liottaa kuivattuja kikherneitä noin 12 tuntia ja keittää ne (vinkki: vesi kannattaa vaihtaa välillä ja vaahto kuoria pois. Herneet pitäisi myös kuulemma keittää ilman kantta. Näin hummuksesta pitäisi tulla vatsaystävällisempi:)

Mutku. Ei aina voi olla suunnitelmallinen. Jos tajuaa vasta kotimatkalla, että leivänpäällinen puuttuu? Sitten kannattaa suunnata säilykehyllylle. Säilöttyjä kikherneitä 2 purkkia (yhdestä tulee liian vähän, ja muutaman päivän päästä on taas samassa tilanteessa...), mun käyttämissä valutettujen herneiden paino on 170 grammaa. Pari teelusikallista tahinia, loraus sitruunamehua ja suolaa. Oliiviöljyä, reilusti. Monessa ohjeessa käytetään vettä (erityisesti kikherneiden keitinvettä), sekin on ok niin tulee vähemmän rasvainen. Mut öljyä/vettä pitää laittaa niin paljon, että massa on helppo saada sauvasekoittimella tasaiseksi. Nesteen määrässä ei kannata pihdata, se on sitten myös helpompi levittää. Lisämausteita oman maun mukaan, tämä kun on "oma versio" niin ei tarvi olla kauhean puhdasoppinen. Valkosipuli on ollut ihan perusmauste, olen myös usein laittanut oliiviöljyn lisäksi myös kookosöljyä. Mustapippuri tai joku yrtti käy erittäin hyvin.

Lopputulos:

Kymmenisen minsaa (plus tiskit sitten joskus). Helppoa ja nopeaa. Ja hyvää!

Vanha muovinen pikkurasia ei kyllä tee oikeutta näin hyvälle hummukselle. Olen jo pitkään etsinyt keraamisia voirasioita, joissa voisi säilyttää näitä levitteitä ja itse tehtyä margariinia. Niiden pitäisi olla värikkäitä ja söpöä koristeluakin saisi olla. Vähän samantyylisiä kuin nämä viime vuonna Puolan matkalla löydetyt espressokupit:

Taide-elämys ja mainos

Kun on yli neljä kuukautta aikaa tehdä jotakin, se jää tietysti melkein viimeiseen päivään. Pääsin siis vasta tänään Ateneumiin katsomaan yhden Suomen merkittävimmimmän maalarin, Helene Schjerfbeckin näyttelyä. (Näyttelyaika 1.6.-14.10. - neljä ja puoli kuukautta. Miten ihmeessä niin vähän...?) Muutama muukin oli saanut saman idean, mutta onneksi jono veti hienosti ja liikkumaan pääsi sujuvasti.

Oli mielenkiintoista nähdä se muutos, mikä Schjerfbeckin tuotannossa tapahtui 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Kuitenkin musta ne 1880- ja 1890-lukujen työt oli myös hienoja, kuten Vanha nainen uunin ääressä:

Tuon hohkaavan lämmön melkein tuntee...

Myöhemmin Schjerfbeckin työt olivat aivan erilaisia, kuten voi huomata siirtymällä sirkustytöstä omenatyttöön:)

Hän myös maalasi samoja aiheita uudelleen, Halkopojasta ja Sikustytöstä sekä eritysesti Silkkikengistä on monta eri versiota, osin myös eri tyylisiä. Ateneumissa oli hassusti yhdellä seinällä  vierekkäin Halkopojan luonnos ja varsinainen maalaus, kyltit olisivat kyllä melkein voineet olla toisinpäin, koska luonnos näytti paljon viimeistellymmältä kuin varsinainen, valmis työ.

Modernismi on tietysti myös hieno tyyli, ja erityisesti 1920 ja 1930 -lukujen taulut oikein huusivat funkkista. Ja myös itse maalaustekniikka oli muuttunut fyysisemmäksi, Schjerfbeck lisäsi maalia ja raaputti sitä pois, yritti tavoittaa olennaisen ja löytää omanlaisensa tekniikan. Mietin, että hän olisi ollut tosi mielenkiintoinen kuvanveistäjä. Jotenkin niistä maalinraaputuksista tuli mieleen, että olisiko ollut hyvä käydä oikein kunnolla käsiksi muotoon ja materiaaliin. Omakuvista hänet tunnetaan tietysti myös, varsinkin parina vuotena ennen kuolemaansa hän maalasi niitä Ruotsissa (tilauksesta) hyvinkin monta.

Ateneumin ruuhkasta selviydyttyäni oli tietenkin suunnattava Stokkalle Hullujen päivien hulinaan. Siellä minua odotti ehdottomasti viikon iloisin yllätys, nimittäin maailman parasta lakua saa Stokkan makeisosastolta!

Sai sieltä myös muunlaista lakua, joten tämän illan herkkuina punkkua ja Lakulehmiä :)

Olutekstra

Olen sairastellut viime viikot. Yleensä aina flunssat iskee juuri siihen huonoimpaan aikaan (onko edes olemassa hyvää aikaa sairastaa?) Nyt oli vähän toisenlainen sairaus kyseessä, mutta sen verran vaikutti arkeen kuitenkin, että sain unohtaa elokuvissa juoksemisen. Täällä Helsingissähän on taas vietetty elokuvafestaria, tällä kertaa meneillään on Rakkautta ja Anarkiaa. Oloni alkaa nyt olla voiton puolella, joten OLISIN voinut käydä katsomassa edes tämän. No, kuinkas ollakaan se on loppuunmyyty! Eikä ilmeisesti ole tulossa normilevitykseen, kuten ei juuri mikään tämänkertaisista R&A-elokuvista. Mälsää. Luulisi, että joku finnkinon (koska muita leffateatterinpitäjiä ei juurikaan kaupungissa enää ole) valikoimasta päättävä henkilö älyäisi, että jos elokuvafestareiden näytökset myydään lähes järjestään loppuun, melkeinpä festarista, elokuvasta ja genrestä riippumatta, olisi yleisöä odotettavissa myös tavisteattereiden näytöksiin. Edes muutamaan! Edes juuri siihen Ranskan vuoden katsotuimpaan elokuvaan. Mutta ei, kun mennään varmalla hollywood-bulkilla, niin sitten mennään.

Noh, nytpä tulee sitten blogin ensimmäinen olutarvostelupostaus eikä elokuva-arvostelua. Kesällä tuli käytyä tanskanmaalla ja sieltä raahattua tuliaisina erinäisiä oluita. Niitä on vähitellen testailtu, mutta olen pidättäytynyt niistä kirjoittelemasta, koska en oikeasti viitsi osaa tehdä oikeaoppista arvostelua, sellaista missä olisi kaikkea hyödyllistä tietoa kysesisestä oluesta (alkoholiprosenttien lisäksi luonnollisesti kantavierteet, humalalajikkeet, värisävyn numerot sun muut).

Joten tässä hieman fiilispohjalta, ja jotta itsekin muistaisin, mahdollista seuraavaa reissua varten.

Frog Hops - eihän kukaan sammakoista pitävä voi vastustaa tollasta! :) kyseessä on Atlantin ylittävän yhteistyön tuloksena syntynyt Imperial Wheat Stout. Tanskalainen Amager Brygghus kohtasi ohiolaisen Hoppin' Frogin. Mulla on hiukan epäluuloja jenkkistoutteja kohtaan (maistelin paria joskus olutmessuilla, eikä tehnyt vaikutusta). Toisaalta kitalakeni ei ole erityisen harjaantunut enkä ehkä pysty antamaan imperial stouteille sitä arvostusta, joka niille kuuluu. Sama pätee mustan alen kohdalla, en vain saa sitä alas. Näin kävi nyt sitten tässäkin. Vaahto oli komea ja olut aivan mustaa, tuoksu lupasi lämmintä paahteisuutta, mutta maku tällaiselle noviisille aivan liian kitkerä.

Hullun panijan (heh..) elikkä Den Gale Bryggerin Gamle Bådsmands Porter. Villihiivalla käytetty uuden ja vanhan oluen sekoitus, käynyt vieläpä tammitynnyrissä. Kuulosti ihanalta, kun käpälöin tätä Kööpenhaminassa Ölbutikenin hyllyssä. Ja tykkäänhän minä laivoista ja merestäkin, mikä myöskin vaikutti valintaan. Mutta no jaa, tämän olisi voinut jättää tuomatta. Perusmaku oli hapan (liekö sitä uutta olutta sitten), jälkimakuna kahvi yritti tulla esille, mutta yritykseksi jäi. Valitettavasti. Jos portterit oli vanhaan aikaan tällaisia, on kehitys ollut vain hyvästä. Tästä voisin jopa sanoa, että ehkäpä asian harrastajatkaan ei vältsis tykkää.

Mutta! Kolmas kerta toden sanoi, tämä ei tosin ollut tanskalaista tuotantoa vaan aito skotti:

(ja koska tiedän ainakin yhden mahdollisen lukijani olevan välillä myös vääräleukaisuuteen taipuvainen, voin vakuuttaa, että ennen tämän maistelua en ollut vetänyt litraa olutta kitusiini;)

Ylistystä kuitenkin nyt seuraa, koska tämä luomu kaurastoutti oli: täyteläinen, sopivan paahteinen ja suklainen, ei liian kitkerä ja näytti lasissakin tosi hyvältä. Juuri tällaisesta oluesta pidän, syksyisin ja talvisin siis, kun ilma on surkea, viileä ja kostea ja lasiin kaipaa jotain lämmittävää ja lohdullista. Eikä ole ensimmäinen kaurastout, josta mulla on hyviä kokemuksia. Ja tätä saa Alkosta, jee! (Vaikkakin suolaiseen 4,55 euron hintaan. Siitä huolimatta taidan ostaa tuota uudemmankin kerran).