Konkreettisia tekoja poliitikolta, voi iik!

Urheilu- ja kulttuuriministerimme on tehnyt ihmisoikeuksien puolesta jotakin muuta kuin mahdollisesti vihjaissut takakammarissa vähän sinnepäin, tai siis jälkikäteen kertonut vihjaisseensa sinnepäin. Ja siitäkös kohu on noussut. Itse en voi kuin olla tyytyväinen, että kerrankin suomalaisen poliitikon toiminta suuntautuu ihmisoikeuksien puolustamiseen, ei vastustamiseen.

Ja muuten, tärkeintä tässä ei todellakaan ole se, että Venäjä ei lähde muuttamaan lakiaan yhden lipunheilutuksen takia. Tärkeintä on se lipunheilutus itsessään.

Pitkän matkan päästä ja pienestä valikoimasta pitää sinun ohratuotteesi noutamahan

Ns. keskiolut, eli vahvuudeltaan alle 4,7 % olut on taas esillä "hyi, paha paha" - tyyppisesti. Tällä kertaa asialla ei ollut arvoisa sisäministerimme, vaan peruspalveluministeri, jonka mielestä alkoholin haittoja saa helpoimmin vähennettyä, kun pistetään olut Alkoon, josta sen voi hakea samalla kun sen viikottaisen kossuannoksensakin.

Tai sitten voi ajatella, kuten Panimoliiton tj sanoo:
"Kun terveyshaitat keskittyvät näihin väkevien kuluttajiin, miksi olut on se ongelma?" (linkki)

Paperihesarissa oli lisäksi mielenkiintoinen tilasto, nimittäin vaikka Euroopan maista Suomi on alkoholista johtuvien haittojen (sairaudet ym) tilastojen kärjessä, ei se ole sitä alkoholin kulutusta mittaavassa tilastossa.

Tämmöiset avaukset tuntuu menneisyyden tuulahdukselta, sellaiselta ajalta kun kansalaisia kontrolloitiin muutenkin ja alkoholi varsinkin oli se hirveä paha, mistä ihmisiä tuli varjella kaikin keinoin. Ei ne tunnu enää olevan oikein tätä päivää.

Tätä päivää sen sijaan on esimerkiksi mainio Suuret oluet, pienet panimot -festari keskellä kaupunkia. Sinne voi mennä maistelemaan, mistä kaikesta jäisi paitsi, jos Alkon myymälä standardivalikoimineen edelleen olisi ainoa paikka, josta saisi olutta ostaa.

http://www.pienpanimoliitto.fi/4

Your world never changes, mister Bond or An old dog doesn´t need to learn new tricks

En ole oikeastaan koskaan ollut mikään Bond-fani. Tykkään kyllä kovasti toimintaelokuvista ja jännäreistä, mutta Bond-leffoista olen nähnyt vain muutaman. Enkä ole varmaan ikinä ymmärtänyt, että suurin osa ihmisistä ei pidä niitä vitsileffoina vaan ihan vakavasti otettavina elokuvina. Ei tietenkään sillä tavalla vakavasti otettavina kuten ns. taide- tai draamaelokuvia, mutta kuitenkin ihan tosissaan tehtyinä. Minun mielestäni James Bondin ja Austin Powersin erona on oikeastaan ollut se, että Powersin parodia on viety vähän pidemmälle kuin Bondin. Eikä se ero ole aina niin kovin iso ollut.

Kunnes tuli Quantum of Solace, se oli hyvä. Joten luulin, että Bond-elokuvista on nyt tulossa ihan vakavasti otettavia toimintaelokuvia. Sitten menin katsomaan Skyfallin. Elokuvan kantavana teemana, kenties juhlavuoden kunniaksi, on jonkinlainen "vanhan ja uuden maailman" välinen konflikti, moneen otteeseen viitattiin siihen, että Bond on vanha kettu, joka joutuu pärjäämään nuorille nuorten maailmassa.

Sitten arvosteluun: (Mahdolliselle lukijalle varoitukseksi, että feministinen ärähtely-osiossa tulee megaspoileri eli minun on pakko kertoa, miten elokuva päättyy, jotta saisin pointtini kerrottua).

Minun mielestani Bond-perinteitä oli parhaiten kunnioitettu elokuvan alkugrafiikassa. Se oli näyttävä, sen taustalla soiva tunnusbiisi oli upea (vaikkakin laulussa olisi voinut olla enemmän voimaa joissakin kohdin, Adelesta luulisi lähtevän enemmänkin ääntä), siinä esitettiin hienosti viitteitä tapahtumapaikoista ja elokuvassa myöhemmin esiintyvistä visuaalisista elementeistä. Ehdottomasti pitää kehua myös räjähdyksiä ja erästä erityisen visuaalista kohtausta yhdessä Shanghain pilvenpiirtäjässä. Juonikin oli ihan kelvollinen. Sitä kyllä olisi voinut kehittää vielä lisää, tuoda vähän enemmän esiin pomonsa pettämäksi tulleen katkeruutta ja sitä vaikeaa tilannetta, jossa pomo joutuu pettämään alaisensa. Judi Dench on niin hyvä kovilla panoksilla pelaavan johtajan roolissa ja varmasti kykenevä vähän syvällisempäänkin näyttelemiseen. Pelin luonteen raakuutta olisi voinut ehkä vähän korostaa. Ja M:n hahmo olisi saanut kaipaamaani syvyyttä ripauksen lisää, jos pelin kovuuden olisi nähnyt tuntuvan jossakin. En peräänkuuluta mitään tunteellisia kohatuksia, mutta vähän jotain kuitenkin, vaikkapa sitä, ettei se kaikki olisi ollut niin helppoa, ja olisin ehkä halunnut nähdä hiukan myös pomon lojaaliutta värväämiään agentteja kohtaan.

Ja tässä feministinen ärähtely-osio: vaikka maailman muuttumista korostetaan kovasti, mitään varsinaista muutosta ei kuitenkaan tapahdu. Äijät häärii, naisista yksi on pääpahiksen leikkikalu; toisesta, lupaavasta agentista tulee pikku sihteerikkö; ministeri on mitätön piipittäjä ja pomo tapetaan pois pelistä. Uudeksi pomoksi saadaan totta kai mies, ja lopuksi, sihteerikön jäädessä oven taakse äijät yksissä tuumin toteavat, että heillä on vielä paljon hommia tehtävänä. Pläh, mikä antikliimaksi.

Hesarista päivää

Tämä uutinen on saanut Helsingin Sanomien paperiversion etusivulla (A3) vetävän otsikon: Presidentti Niinistö jyrähti Makaroville. Ulkomaaosiossa sitten selviää, että toisin kuin olisi voinut päätellä, herra Tasavallan presidenttimme jyrähdys ei ollut tyyliä: "pää kiinni meidän asioistamme", vaan pikemminkin piipitystä "ei-ei, kenraali on erehtynyt". On siinä jyrähdystä kerrakseen!

Itse asiaan - eipä tässä muuta voi kuin lauleskella "räh-mäl-lään, on olo kotoisa, ti-di-dii..."