Minä!

MINÄ olen Radio Rockin aamujuontaja. MINÄ olen hetero ja haluan nyt Tulla Kaapista ja kertoa, millaisesta pornosta tykkään, koska sehän on aivan sama asia kuin homoudestaan kertominen! Sitten jos se video soittaa mulle vaikka tsemppiviestin kisoissa niin ei tarvi enää sanoa, että se oli yks tuttu vaan ja miettiä, kuuliko joku mahdollisen "rakastan sinua" -lopetuksen.. Voi hyvää päivää..

Kellä voima, sillä vastuu

Viime aikoina on taas jokunen ihminen jäänyt suojatiellä auton alle. Muutenkin näkee päivittäin, miten suojatie merkitsee autoilevalle lähinnä eriväristä ajorataa ilman mitään erityisvelvollisuuksia (kuten hidastaminen ja pysähtyminen). Tehokkaasta ajo-opetuksesta huolimatta kaikki autoilijat eivät siis tosiasiallisesti täytä ajokorttiedellytyksiä. Mutta ilmentää tällainen ajotyyli muutakin.

Suojatiekeskustelussa on yleensä havaittavissa pari päälinjaa - päivitellään sitä, että autoilijat eivät viitsi noudattaa lakia ja muistutetaan jalankulkijoita siitä, että kannattaa olla varovainen, koska "luu jää toiseksi". En kuitenkaan ole nähnyt tai kuullut sellaista kommenttia, että autoilijan kannattaa noudattaa varovaisuutta (ja lakia) juuri siksi, että "luu jää toiseksi" eli koska autoilijalla on väline ja voima tehdä toiselle paljonkin vahinkoa. Minun mielestäni autoilijan pitäisi juuri siitä syystä olla varovainen ajaessaan, ettei satuttaisi ketään. Mutta tällä hetkellä tuntuu olevan valloillaan ennemminkin "kuka on kunkku, heikommat pois alta kun jäävät toiseksi" - asenne. Minusta se on vastuutonta.

Kontrolli parempi

Helsingin huumepoliisin päälliköllä on ollut omaa kivaa ja osaston touhu on ollut muutenkin, erikoista, tekisi mieleni sanoa. Mutta enpäs sano, vaan sen sijaan sanon, että ylläri! Silleen ironisesti. Koska eihän se oikeasti ole yllättävää, että valvonnan puutteessa aseman mahdollistamat väärinkäytökset lisääntyvät. Yleisesti ottaen Suomen kansa pitää poliisia laitoksena, valtion edustajana ja yksilönä luotettavana, ja useimmissa tapauksissa näin tietysti onkin, koska Suomi on vielä oikeusvaltion kirjoissa eikä esimerkiksi Aarnion sotkuista kirjoittelevia toimittajia hakata pimeillä kujilla. Se, että suurin osa toimii luotettavasti ja oikein, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vallan ja rankaisemattomuuden yhdistelmä ei saisi aikaan tällaisia asioita. Tämä, sekä taannoinen Puolustusvoimissa paljastunut harjoituskidutus osoittavat selkeästi, mihin yksilö voi ryhtyä, jos on sellaisessa asemassa, että voi tehdä tällaisia asioita ilman pelkoa rangaistuksesta. Sellaista mahdollisuutta ei minun mielestäni voi täysin eliminoida ikinä, joten rangaistuksen uhkaa tarvitaan. Puolustusvoimien tapauksessa rangaistus tuli, kuten kuuluikin. Vanhan sanonnan mukaan luottamus hyvä, kontrolli parempi.

Suomessa röyhkeät rulettaa

HSL:n Facebook-päivitys sunnuntaina 8.9. klo 11 maissa (lihavointi meikäläisen): "Väärin pysäköity auto on häirinnyt bussin 24 kulkua aamusta lähtien Tarkk´ampujankadun tienoilla. Poikkeusreitti kulkee Kasarmikadun kautta. Toivottavasti auto saadaan siirrettyä pikapuoliin pois."

Millä ihmeen logiikalla tämä näin menee, että bussit pistetään menemään poikkeusreittiä mitä ilmeisimmin useamman kuin sen ensimmäisen paikalle osuneen vuoron ajan? Tollaiset asiat pitää hoitaa samantien, eikä voivotella, kärsiä ja toivoa että "saadaan pikapuoliin tehtyä jotain". Mutta niin, nyt ollaankin Suomessa, jossa mitä röyhkeämpi, sitä vapaammin saa mellastaa. Saamatonta.

Alkoholi - ainahan se mielessä on. Vai onko?

Johtuukohan kesästä vai mistä, mutta alkoholi on ollut ajankohtainen puheenaihe. On nostettu kissa pöydälle ja kerrottu ääneen, että monet suomalaiset ihannoivat humalatilaa samaan aikaan kun alkoholiongelmista ei voi puhua. Toisaalta katujuoppouden sijasta tissuttelu on lisääntynyt. Nämä on jokseenkin vastakohtaiset näkemykset ja molemmilla tuntuu olevan jotakin tutkimustietoa taustallaan. Ainakin edellä linkatun Helsingin uutisten jutun yhteydessä oli tilastolaatikko, jonka mukaan väkevien kulutus on laskenut reilusti samaan aikaan kun viinien ja oluen kulutus on noussut. Väkeviähän harvemmin tissutellaan.

Erityisen mielenkiintoista kuitenkin on, että 10 prosenttia väestöstä juo puolet kaikesta kulutetusta alkoholista. Se on aika hurja määrä, kun sitä ajattelee. En toki usko, että alkoholismin oheissairaudet ja muut lieveilmiöt vaivaavat pelkästään tätä 10 prosenttia, mutta voisi olettaa, että suurin osa ongelmista kasautuu sinne, minne käyttökin. Ei sillä, etteikö ns. vähempikin käyttö olisi jollekin ongelma tai aiheuttaisi ongelmia. Riippuvuus voi tulla salakavalasti vähitellen ja alkoholiriippuvuus voi aiheuttaa paljonkin surua ja tuskaa. Varmaan enemmän kuin esim peliriippuvuus ihan fyysistenkin vaikutustensa ansiosta.

Parempaan suuntaan kuitenkin ollaan menossa. Nuorison humalahakuinen juominen on laskussa (edelleen sama Helsingin uutisten linkki). Ilmiön syitä ei ilmeisesti ole tutkittu, joten voin heittää kehiin valistumattoman mutu-arvaukseni. Jospa nuorison alkoholinkäytön maltillistuminen johtuukin alkoholin arkipäiväistymisestä ja sen saatavuuden vapautumisesta? Nykyiset suurkuluttajat ovat niitä viisikymppisiä ja vanhempia, jotka ovat oppineet juomaan kuuskyt-seiskytluvuilla silloisten rajoitusten alaisuudessa. Ne vetää edelleen kuin viimeistä päivää "nyt sitä saa, ei tiedä saako huomenna" -fiiliksissä, kun ne on tottuneet siihen, että alkoholi on jotain erityistä, mitä pitää ahnehtia aina kun sitä on tarjolla tai mahdollista saada ja niin paljon kuin suinkin kykenee. Nykyteinit on kasvaneet isomman valikoiman ja helpomman saatavuuden aikakaudella, mutta eipä sitten juomisessa enää mitään erityistä olekaan. Vaikka aina on tietysti niitä teinikännäjiä, ja joillekin heistä kehittyy riippuvuus. Mutta suuressa mittakaavassa tarkasteltuna ikäluokka ei ole niin kiinnostunut humalahakuisesta juomisesta kuin vanhempansa. Tätä voisi miettiä, kun uusia (uusvanhoja) rajoituksia alkoholin saatavuuteen ajetaan.

Ja loppuprovona vielä, että ehkäpä alkoholin tabuasema on poistunut historiaan vasta sitten, kun Kuluttajaliitolta kysytään myös alkoholiasioista. Nythän äänessä ovat olleet lähinnä valtionhallinto vs tuottajat.

Pitkän matkan päästä ja pienestä valikoimasta pitää sinun ohratuotteesi noutamahan

Ns. keskiolut, eli vahvuudeltaan alle 4,7 % olut on taas esillä "hyi, paha paha" - tyyppisesti. Tällä kertaa asialla ei ollut arvoisa sisäministerimme, vaan peruspalveluministeri, jonka mielestä alkoholin haittoja saa helpoimmin vähennettyä, kun pistetään olut Alkoon, josta sen voi hakea samalla kun sen viikottaisen kossuannoksensakin.

Tai sitten voi ajatella, kuten Panimoliiton tj sanoo:
"Kun terveyshaitat keskittyvät näihin väkevien kuluttajiin, miksi olut on se ongelma?" (linkki)

Paperihesarissa oli lisäksi mielenkiintoinen tilasto, nimittäin vaikka Euroopan maista Suomi on alkoholista johtuvien haittojen (sairaudet ym) tilastojen kärjessä, ei se ole sitä alkoholin kulutusta mittaavassa tilastossa.

Tämmöiset avaukset tuntuu menneisyyden tuulahdukselta, sellaiselta ajalta kun kansalaisia kontrolloitiin muutenkin ja alkoholi varsinkin oli se hirveä paha, mistä ihmisiä tuli varjella kaikin keinoin. Ei ne tunnu enää olevan oikein tätä päivää.

Tätä päivää sen sijaan on esimerkiksi mainio Suuret oluet, pienet panimot -festari keskellä kaupunkia. Sinne voi mennä maistelemaan, mistä kaikesta jäisi paitsi, jos Alkon myymälä standardivalikoimineen edelleen olisi ainoa paikka, josta saisi olutta ostaa.

http://www.pienpanimoliitto.fi/4

Päivän hajatelma

Huh, jopas on kohu noussut arvoisan sisäministerimme puheista. Ensimmäinen mieleen tuleva asia oli, että hyvä kun sanoo mitä ajattelee, siinä vaan suurellekin yleisölle selviää, millainen, öö, henkilö, meillä poliisiministerinä toimii. Sen kummemmin erilaisia ansiokkaita kirjoituksia kommentoimatta tai niihin linkkaamatta tai edes kansalaisuustottelemattomuuden ideaa kehittelemättä, halusin jakaa Päivän Suuren Hajatelman, mikä on tietysti niin Itsestäänselvyys kuin olla voi: se, mitä joku henkilö arvostaa niin paljon, että on sen puolesta valmis rikkomaan lakia, kertoo hänestä itsestään hyvin paljon.

Kun ollaan laittomuuksien (kirjaimellisesti) äärellä, ovat kaikki teot tietysti yhtä laittomia (lukuun ottamatta saivartelevia esimerkkejä viranomaisesta, perustuslaista ja sen kanssa ristiriitaisesta laista jne;) mutta moraalisesti kaikkia tekoja ei voi pitää samanarvoisina.

Toimitaanko siis esimerkiksi Martin Luther Kingin esimerkkiä noudattaen kaikkien tasavertaisen kohtelun ja samojen oikeuksien puolesta, vai sitä vastaan, että: "Parisuhdelain, homoadoptiolain ja sukupuolineutraalin avioliiton perimmäisenä tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnan asenteisiin, jotta homoseksuaalinen suuntautuneisuus tunnustettaisiin heteroseksuaalisuuden rinnalle tasavertaiseksi tavaksi toteuttaa seksuaalisuutta. Sillä pyritään poistamaan ympäristön syyllistävät asenteet ja homosuhteisiin liittyvä syyllisyys". The Puhe kansanlahetyspaivat.fi-sivustolla, s. 7

Onneksi yhteiskunnan asenteet muuttuvat ihan myös järjen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien arvostamisen lisääntymisen ansiosta.

Mä maksan ja maksan, mutta kukaan ei kiitä

Viime viikkoina olisi ollut niin herkullisia, pidemmänkin kirjoittelun ansaitsevia aiheita tarjolla. Sattuneesta syystä vaan ei oo pystynykyenny tekemään mitään "ylimääräistä", jollaisena tätä blogia vähän pidän. Nyt on kuitenkin hiukan tilaa vapaalle ajattelulle, ja käytänkin sen heti hyväksi.

Nämä herkulliset aiheet liittyvät verotukseen. Meillä oli ensin onneton episodi, jossa yksinäiselle turvapaikanhakijalle/moottoripyöräjengin liepeillä pyörivälle yrittäjälle maksettiin pimeästi hyvää tarkoittaen/hyvässä uskossa, että yrittäjä hoitaa velvollisuudet kuten kuuluu. Sitten hallitus yritti saada yrittäjien ja osakkeenomistajien "verotaakkaa" alennettua vähän reilummalla kädellä, ja joutuukin nyt jälkikäteen selittelemään ja muuttamaan aikeitaan, kun asia tuli julkisuuteen eikä sitä nieltykään noin vain. Sitten paljasteltiin suomalaisia veroparatiisiympyröitä. Näistä kaikista muistin taas vanhastaankin tutun ihmellisen yleisen käsityksen, että verot on vain ilkeän valtion tai vielä pahempaa: byrokraattien, keksimä keino kiusata pientä rehellistä ihmistä. Siitä syystä ei ole muka keneltäkään pois, jos byrokraattia vähän huijaa ja pistää silloin tällöin hieman ekstraa verottajan ohitse omaan taskuun.

Mutta! Samalla, kun itketään verojen ankaruutta jne unohdetaan, millä tätä yhteiskuntaa pyöritetään. Väitän, että kaikki veronkiertäjät/veroja vihaavat ovat: käyneet koulua, käyttäneet julkista terveydenhuoltoa ainakin lapsena, heidän äitinsä ovat saaneet neuvontaa ja apua neuvolasta, ajelevat autoillaan paikasta toiseen teitä pitkin (harvempi varmaan käyttää julkisia kulkuvälineitä), voivat jättää sen autonsa parkkiin ja jos se varastetaan, he voivat ilmoittaa asiasta poliisille ja ehkäpä saada autonsa takaisinkin, he saavat lautaselleen maataloustukien avulla ihan käsittämättömän halpana pidettyä sikanautaa jne. Niin ja jos he työllistävät, kuten tämän hetken pyhä lehmä kuuluu, he saavat valita työnhakijoista, joista kaikki osaavat lukea, kirjoittaa ja käyttää tietokonetta, ovat kouluttautuneet kyseiseen ammattiin eikä se ole maksanut näille työllistäjille yhtikäs mitään. Heidän ei tarvitse maksaa lahjuksia pystyäkseen hoitamaan asioita ja pyörittämään bisneksiään. Jos he saavat lapsen, voi toinen vanhemmista jäädä kotiin hoitamaan sitä. Jos he ovat muuttaneet omaa rauhaa saadakseen ja halvempien asumiskustannusten perässä keskelle metsää, mukulan koulumatkasta ei välttämättä tarvitse itse maksaa juuri mitään. Ja silti itketään, miten rankkaa on maksaa yhteiskunnalle. Vähän veikkaisin, että itku ois kovempi, jos jokainen joutuisi itse huolehtimaan kaikkien tarvitsemiensa palvelujen kustantamisesta. Tien rakentaminen kotoa mahdolliselle työpaikalle se vasta nannaa olisikin.

Eri asia sitten on se, miten ja millaisella tehokkuudella yhteiskunnassa verovaroja käytetään. Hommataanko ylikalliita toimimattomia tietojärjestelmiä, sairastutetaanko kokonainen sukupolvi homekouluissa, juoksutetaanko syrjäytettyjä luukulta toiselle lomakkeiden kanssa, tuetaanko veroparatiisiyhtiöitä julkisissa kilpailutuksissa. Kupataanko yhteiskunnan ylläpitämiseen tarkoitettua rahaa johonkin muualle.

Näpit irti illuusiostani!

Julmuus on ok, kunhan se on tapahtunut tarpeeksi kauan sitten. Varsinkin jos samalla voi muodikkaasti käyttää käytettyä vaatetta. Eikä se tietenkään ole turkistarhalta, kun se on kierrätettyä! Voi mitkä mahdollisuudet tällainen ajattelutapa avaakaan!

Eei se eläimen kärsimys oikeasti katoa, vaikka siitä olisi aikaa. Jos pitää vanhan turkin käyttämättä jättämistä tuhlauksena, voi varmaankin sen kerran elämässä tuhlauksen sallia. Koska yleensä muuten on tietysti hyvin säästäväinen eikä tuhlaa ikinä mitään. Jos kyse ei olekaan tuhlaamisen kauhistuksesta, vaan muuten vaan harmittaa jättää kiiltävä eläimennahka kirpparin myyntipöydälle kun sen voisi pukea päälleen, on ehkä prioriteetit sittenkin muualla kuin säästäväisyydessä. Ja turhahan se on ollut alunperinkin eikä se, että sitä käyttää joku uusi ihminen myöhemmin, tee siitä yhtään sen parempaa.

Sala liitto!

Suomalaiset ovat ruvenneet harrastamaan ns. erikoisoluita, eli suomeksi muiden kuin bulkkilagereiden myynti on ruvennut kasvamaan samalla kun nämä halppiskaljat (tunnetaan yleisesti nimellä "kolmonen" tai "tuoppi") menettävät markkinaosuuttaan.

Lyhyt artikkeli:

http://www.hs.fi/paivanlehti/#kotimaa/Erikoisoluiden+myynti+on+huimassa+kasvussa/a1358495989404?jako=ce0c1959c92ef20efcca9727eefcdf94

Samaan aikaan samassa maassa: Valvira haluaa taas vaihteeksi rajoittaa paitsi oluen myynnin kellonaikoja, myös tavallisten kauppojen olutvalikoimaa:

http://www.hs.fi/kotimaa/Valvira+Alkoholin+aamumyynti+lopetettava/a1305643441805

Alkolla ei ole kauheasti mahdollisuuksia kilpailla taviskauppojen kanssa olutvalikoimassa. Kilpailutekijöinä on ehkä mahdollisesti hyvät kansainväliset yhteydet ja alaa harrastavat sisäänostajat alkon puolelta ja viitsimättömyys kaupan puolelta. Siinäkin on poikkeuksia, esimerkiksi Kampin keskuksen K-supermarketin oluthylly on niin kirjava, että sen rinnalla kalpenee moni alko. Ainoa todellinen kilpailuetu, mihin kilpailijat eivät pysty vaikuttamaan, on ollut prosenttiraja. Ja se, että kakkosoluen vahvuisia oluita on hyvin vähän maailmassa tarjolla. Varsinkin jos niiden pitäisi maistua joltain muulta kuin laimennetulta poronkuselta.

Näillä kahdella asialla ei tietenkäääään ole mitäään tekemistä toistensa kanssa, eeeeiiiii....

Älykkyys meissä ja heissä

YLEltä tulee kaksiosainen dokkari eläinten älykkyydestä (Prisma: huippuälykkäät eläimet). Jotenkin käsittämätöntä, että melkein viime vuosiin asti eläimiä on pidetty esineisiin verrattavina, ainoastaan vaistojensa ohjaamina toimivina. Jo ensimmäisessä jaksossa käy ainakin minulle selväksi, että väitteet ihmisälyn ylivertaisuudesta ovat suuresti liioiteltuja. Rehellisesti sanottuna en usko, että pystyisin itse yhtä luovaan ongelmanratkaisuun kuin ohjelmassa esiintyneet kädelliset ja linnut. Ja muistitesteissä olisin niin paljon surkeampi. Mutta skeittaava koira oli kyllä ihan paras! Hiukan tosin häiritsi tämän omaksi ilokseen (isäntänsä? Täytyyköhän keksiä joku muu termi. Toisaalta ihmisen ja eläimen välinen valtasuhde tietysti pysyy, vaikka ihminen olisi miten ymmärtäväinen ja antaisi eläimelle mahdollisuuden kehittää omia harrastuksia) ihmisensä harrastuksen jakavan koiran ja temppuja tekemään koulutettujen delfiinien rinnastaminen toisiinsa. Vaikka nämä delfiinit toimivatkin luovasti kehittämällä uudenlaisia temppuja, tekivät ne niin käskystä, ei omasta aloitteesta. Mutta hyvä ja mielenkiintoinen dokumentti, odotan innolla kakkososaa.

Niin, dokkarin on tuottanut BBC ja sen esittää Yle. Uudessa verokortissani olikin maininta yleisradioverosta, kun siinä ilmoitettiin yleisradioveron laskemisen perusteena olevat tulot. Veroa suunnitellessa käytiin debattia siitä, onko oikein rahoittaa verovaroista palvelua, jota sen maksamiseen näin osallistuvat eivät välttämättä edes käyttäisi. Että siinä mielessä vanha tv-lupamaksu olisi oikeudenmukaisempi. Toisaalta jokainen meistä maksaa veroistaan paljonkin sellaista, mitä ei itse käytä. Minäkin osallistun ns. yhteisen potin kautta perähikiän ja takahikiän välisten moottoriteiden rakentamiseen, lastentarhojen ylläpitoon ja eläintehtailijoiden tukiaisiin.  

Mainosrahoitteisten medioiden edustajat ovat nähneet valtion rahoittaman median ongelmallisena, koska se on, no, valtion rahoittamaa. Sen ei tarvi kilpailla mainostajista ja siksi se saa helpommin rahaa toimintaansa. On kuultu myös huolta siitä, että valtion rahoittamasta mediatalosta tulee valtiovallan ja erityisesti kullakin hetkellä vallassa olevien puolueiden / henkilöiden vallan pönkittäjä pikemmin kuin kriittiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuja. Maailma on tietysti täynnä esimerkkejä sellaisista valtion rahoittamista kanavista, joiden tehtävä on jokin muu kuin vapaa ja tasapuolinen tiedonvälitys ja jopa välillä vähän kirosanaksi muuttunut sivistys. Mutta on myös parempia valtion rahoittamia mediataloja, kuten BBC, joka tuonkin eläindokkarin, josta jaaritteluni sai alkunsa, on tuottanut. Enkä tiedä, onko mainosrahoitteisten medioidenkaan yhteiskunnallinen aktiivisuus tai kriittisyys niin erityisen aktiivista tai kriittistä, ainakin sen perusteella, mitä itse olen seurannut.

Your world never changes, mister Bond or An old dog doesn´t need to learn new tricks

En ole oikeastaan koskaan ollut mikään Bond-fani. Tykkään kyllä kovasti toimintaelokuvista ja jännäreistä, mutta Bond-leffoista olen nähnyt vain muutaman. Enkä ole varmaan ikinä ymmärtänyt, että suurin osa ihmisistä ei pidä niitä vitsileffoina vaan ihan vakavasti otettavina elokuvina. Ei tietenkään sillä tavalla vakavasti otettavina kuten ns. taide- tai draamaelokuvia, mutta kuitenkin ihan tosissaan tehtyinä. Minun mielestäni James Bondin ja Austin Powersin erona on oikeastaan ollut se, että Powersin parodia on viety vähän pidemmälle kuin Bondin. Eikä se ero ole aina niin kovin iso ollut.

Kunnes tuli Quantum of Solace, se oli hyvä. Joten luulin, että Bond-elokuvista on nyt tulossa ihan vakavasti otettavia toimintaelokuvia. Sitten menin katsomaan Skyfallin. Elokuvan kantavana teemana, kenties juhlavuoden kunniaksi, on jonkinlainen "vanhan ja uuden maailman" välinen konflikti, moneen otteeseen viitattiin siihen, että Bond on vanha kettu, joka joutuu pärjäämään nuorille nuorten maailmassa.

Sitten arvosteluun: (Mahdolliselle lukijalle varoitukseksi, että feministinen ärähtely-osiossa tulee megaspoileri eli minun on pakko kertoa, miten elokuva päättyy, jotta saisin pointtini kerrottua).

Minun mielestani Bond-perinteitä oli parhaiten kunnioitettu elokuvan alkugrafiikassa. Se oli näyttävä, sen taustalla soiva tunnusbiisi oli upea (vaikkakin laulussa olisi voinut olla enemmän voimaa joissakin kohdin, Adelesta luulisi lähtevän enemmänkin ääntä), siinä esitettiin hienosti viitteitä tapahtumapaikoista ja elokuvassa myöhemmin esiintyvistä visuaalisista elementeistä. Ehdottomasti pitää kehua myös räjähdyksiä ja erästä erityisen visuaalista kohtausta yhdessä Shanghain pilvenpiirtäjässä. Juonikin oli ihan kelvollinen. Sitä kyllä olisi voinut kehittää vielä lisää, tuoda vähän enemmän esiin pomonsa pettämäksi tulleen katkeruutta ja sitä vaikeaa tilannetta, jossa pomo joutuu pettämään alaisensa. Judi Dench on niin hyvä kovilla panoksilla pelaavan johtajan roolissa ja varmasti kykenevä vähän syvällisempäänkin näyttelemiseen. Pelin luonteen raakuutta olisi voinut ehkä vähän korostaa. Ja M:n hahmo olisi saanut kaipaamaani syvyyttä ripauksen lisää, jos pelin kovuuden olisi nähnyt tuntuvan jossakin. En peräänkuuluta mitään tunteellisia kohatuksia, mutta vähän jotain kuitenkin, vaikkapa sitä, ettei se kaikki olisi ollut niin helppoa, ja olisin ehkä halunnut nähdä hiukan myös pomon lojaaliutta värväämiään agentteja kohtaan.

Ja tässä feministinen ärähtely-osio: vaikka maailman muuttumista korostetaan kovasti, mitään varsinaista muutosta ei kuitenkaan tapahdu. Äijät häärii, naisista yksi on pääpahiksen leikkikalu; toisesta, lupaavasta agentista tulee pikku sihteerikkö; ministeri on mitätön piipittäjä ja pomo tapetaan pois pelistä. Uudeksi pomoksi saadaan totta kai mies, ja lopuksi, sihteerikön jäädessä oven taakse äijät yksissä tuumin toteavat, että heillä on vielä paljon hommia tehtävänä. Pläh, mikä antikliimaksi.

Hyviä uutisia

USA:sta kuuluu, Kalifornian osavaltio kieltää alaikäisten homojen eheytyshoidot (linkki Hesarin uutiseen tässä).

Aiiiivan sama, vaikka tämä olisi tulkittavissa sensuuriksi, sananvapauden ja elinkeinon harjoittamisen rajoittamiseksi (ja uskonnon, ei sovi sitä unohtaa). Jos tämän päätöksen ansiosta yksikin nuori välttyy henkiseltä vaurioitumiselta ja pään sekoittamiselta, se on sen arvoista.

Kirja - muoto vai sisältö?

Tämän päivän hesarissa on iso juttu Sofi Oksasesta ja hänen uudesta romaanistaan. Itse kirjasta mulla ei ole vielä mitään sanottavaa, enkä ajatellut tässä kommentoida edes Oksasta itseään. Mutta se, mikä sai aivoni haahuilemaan omia ajatusratojaan oli seuraava pätkä: (siis haastattelussa oli edetty siihen, että Oksanen toimii nykyään myös kustannusalalla ja aikoo panostaa kirjoihin, jotka elää pidempään kuin yhden sesongin ja yllättäen uskoo onnistuvansa) "esimerkkinä hän mainitsee pokkarinsa, jotka ovat menestyneet hyvin - huolimatta vanhasta hokemasta, ettei pokkareita Suomessa lueta eikä kannata tehdä".

Piti ihan pysähtyä tuohon kohtaan ja lukea se uudestaan. En oikein ymmärrä vieläkään - siis "vanhastaan" on uskottu, että ihmiset lukevat (tai siis eivät lue) "pokkareita". Ei romaaneja, novelleja, dekkareita, runoja, elämänkertoja jne, vaan "pokkareita" ikään kuin vastineena "kovakantisille"?? Kuka hullu oikeesti menee kirjakauppaan ostamaan "pokkarin"? No okei, myönnän, että itse ostan mieluummin pokkareita, mutta kyllähän siinä eniten kuitenkin merkitsee se, mitä niiden kansien välissä on.

Ja tuohon "ei kannata, ei lueta" - väitteeseen: mun on hyvin, hyvin vaikea uskoa, että halvempi, kevyempi ja vähemmän tilaa vievä muoto ei menisi kaupaksi. Mutta ainakin tämä selittää, miksi uusien kirjojen pokkariversioita on saanut aina odottaa ihan älyttömän kauan. Oisko siinä myös selitys sille, että pokkariversiot ovat kenties myyneet vähemmän kuin kovakantiset versiot samasta kirjasta (jos näin on ollut)? Saa olla aika kärsivällinen, että jaksaa odottaa kuukausikaupalla kirjaa, jonka haluaa lukea ja jonka toisenlaista muotoa on myynnissä melkein käden ulottuvilla. Olkoonkin, että hirveällä hinnalla.

Omalla tavallaan tämä on myös osoituksena siellä sun täällä ilmenevästä turhanpäiväisen hienostelun kulttuurista. Ehkä kustannusalalla on sitten pidetty kovakantista "hienompana" ja pehmeäkantista (ja halvempaa) "rahvaanomaisempana" ja siksi panostettu kovakantisiin. Pokkarit tulevat sitten vähän jäljessä, ikään kuin murusina köyhille (tässä nyt teille tämmöinen sekundaversio oikeasta kirjasta). Jotain tällaista olen ollut havaitsevinani muussakin yhteydessä, vain jos jokin on tosi kallista, voi se olla hyvää ja hankkimisen arvoista. Silloin se on hienoa, ihan riippumatta siitä, onko se käytännöllistä tai edes hyvännäköistä. Aika rajoittavaa, sanon minä. Ja mitä läpinäkyvämpää, sitä naurettavampaa. Onneksi silloin tällöin tulee ihmisiä, jotka vähän ravistelevat luutuneita käsityksiä ja sekoittavat tällaiset yhteishymistelyt.

Yliluonnollisen satuolennon yliluonnollinen herkkyys

Itänaapurissa Pussy Riot, hieman kauempana onneton kehitysvammainen tyttö. Olisikohan maailma parempi paikka, jos jumalanpilkka olisi asianomistajarikos...

No joo, tiedänhän minä, että oikeasti suojellaan ihmisten herkkiä tunteita (ja tsaa Putinia), eikä asialla välttämättä ole niinkään paljon tekemistä uskomisen kuin omanarvontunnon kanssa. Ja luultavasti ihmiset keksisivät joka tapauksessa hyviä tekosyitä hallitsevaa järjestystä keikuttavien häiriköiden linnaan heittämiselle ja puolustuskyvyttömien tappamiselle. Mutta silti.

Kehitystä

Se on aika hurja määrä, mitä vauvoina uskonnolliseen yhdyskuntaan liitetyille opetetaan uskomista valtion kouluissa. Nykyisen opetussuunnitelman mukaan peruskoulussa on satutunt..anteeksi, uskonnon opetusta 11 vuosiviikkotuntia (1 vuosiviikkotunti = 38 oppituntia). Vertailun vuoksi: historiaa ja yhteiskuntaoppia opetetaan YHTEENSÄ 10 vuosiviikkotuntia! (Tsek. perusopetustyöryhmän muistio opetusministeriön sivuilla: http://www.minedu.fi/)

Nyt sitten ehdotetaan, että poistettaisiin yksi vuosiviikkotunti uskomista ja lisättäisiin pari vuosiviikkotuntia yhteiskuntaoppiin ja historiaan (Hesarin juttu sekä hallituksen tiedote. Ilmeisesti minä olen opiskellut liian vähän matematiikkaa, koska en ymmärrä miten nykytilan mukaisesta 11 vuosiviikkotunnista yhden vähentämisen jälkeen saadaan 11 vuosiviikkotuntia. tsek. esim työryhmän ehdotus s. 32 tässä).

Oli miten oli, huvittavinta tässä asiassa on tietysti se, että raamattupuolue ja kirkko uudistusta vastustaessaan (se nyt on itsestään selvää, että ne sitä vastustaa) vetoavat mm. siihen, että hallituksen ohjelmassa on luvattu vahvistaa arvokasvatusta! Ja totta kai globalisaatio (1990-luvun muotitermi, nykyään todellisuutta) edellyttää, että uskomista opiskellaan enemmän kuin - sanokaa kanssani -historiaa ja yhteiskuntaoppia YHTEENSÄ. Mitä arvokasvatukseen tulee: johan se on nähty, millaisia arvoja räsäset ja hauvelioinoset ajavat, aivan siihen samaan uskomusjärjestelmään nojaten, mitä valtion kouluissa opetetaan noin valtavan monta tuntia. Ja juu, uskonnollisissakin yhdyskunnissa, jopa kristityissä seurakunnissa, toimii eettisesti valveutuneita ja hyviäkin ihmisiä, kyllä, mutta se ei suinkaan saa olla peruste sille, miksi kouluissa pitäisi opettaa noin paljon uskomista. Eiköhän oikeusvaltion perusteet ja muut sen sellaiset arvot, plus kansainvälisessä maailmassa hyödylliset tiedot ja taidot olisi aika paljon luontevampaa opettaa ilman uskonnollisia kehyksiä. Puhumattakaan ihan perustavanlaatuisista kansalaistaidoista. Ja ettei käy niin, että tulevaisuudessa äänestetään mieluummin Big Brotherissa kuin eduskunta- tai kunnallisvaaleissa.

Hesarista päivää

Tämä uutinen on saanut Helsingin Sanomien paperiversion etusivulla (A3) vetävän otsikon: Presidentti Niinistö jyrähti Makaroville. Ulkomaaosiossa sitten selviää, että toisin kuin olisi voinut päätellä, herra Tasavallan presidenttimme jyrähdys ei ollut tyyliä: "pää kiinni meidän asioistamme", vaan pikemminkin piipitystä "ei-ei, kenraali on erehtynyt". On siinä jyrähdystä kerrakseen!

Itse asiaan - eipä tässä muuta voi kuin lauleskella "räh-mäl-lään, on olo kotoisa, ti-di-dii..."

Sanomisen tärkeydestä

Ihmislaji on kykenevä niin suureen pahaan, ettei sitä voi yksilötasolla oikein ymmärtääkään. Kävin siis omin silmin katsomassa, mitä Auschwitz-Birkenausta on jäljellä. (Linkki: http://en.auschwitz.org/m/) Aika paljon, mikä on hyvä. Minusta on hyvä, että sitä paikkaa esitellään ja siellä kierrätetään ihmisiä. Yli miljoonan ihmisen järjestelmällinen tappaminen on jotain, minkä ei pitäisi antaa painua unholaan. Kyseessä on kuitenkin yksi Euroopan suurista kollektiivisista traumoista, sotien ja neukkulan ohella. Omassa sarjassaan tämä on kuitenkin häikäilemättömän päämäärätietoisuuden ja valtavuutensa vuoksi. Siis oikeasti, ensin saada idea tappaa muutama kansanryhmä, suurimpana juutalaiset, mutta myös romanit ja homoseksuaalit, kokonaan, ja sitten lähteä toteuttamaan sitä kurinalaisesti, järjestelmällisesti ja tehokkaasti ja kaiken liikenevän hyödynnettävän (kirjaimellisesti) hyödyntäen  - se kuulostaa niin epätodelliselta!

Pienoismalli kaasukammiosta.

He luulivat saavansa tavaransa takaisin.

Röykkiöittäin tavaraa. Kenkiä, astioita, proteeseja, kainalosauvoja. Hiuksia.
Esillä oli myös hiuksista kudottua kangasta. Hiuksia ja sitä kangasta ei saanut kuvata.

Mutta eihän se ole epätodellista. Eikä se jäänyt viimeiseksi kansanmurhayritykseksi tai keskitysleiriksi edes Euroopassa.

Auschwitz I.

Auschwitz I.

Auschwitz II Birkenau. Se isompi, varsinainen tuhoamispaikka.

Auschwitz II Birkenau. Ladoilta näyttäviä vankien asuinrakennuksia ja niiden raunioita silmänkantamattomiin.

Auschwitz II Birkenau. Sisäkuva asuinrakennuksista, kuvassa nukkumalavereita.

Pohjois-Koreassa taitaa parhaillaankin olla hyvin paljon ihmisiä tämänlaisessa paikassa. Olkoonkin, että ilman samanlaista joukkotuhonnan tarkoitusta. Se erottaa Auschwitz-Birkenaun myös neukkujen Siperiaan perustamista vankileireistä, jossa ihmisiä kuoli lähinnä sairauksiin, nälkään, kylmyyteen, yksilöteloituksiin ja satunnaseen väkivaltaan. Yhdistävänä tekijänä niillä on kuitenkin se, että joku niistä ja vastaavista paikoista aina hyötyy. Ja tarpeeksi suuri enemmistö antaa sen tapahtua. Tilaisuus tekee varkaan ja yhdistelmä valta + rankaisemattomuus johtaa hirveyksiin. Olen tietenkin idealistipiiperö, mutta joskus mietin, olisiko ääneen lausutuilla ajatuksilla oma perhosvaikutuksensa. Olisiko tämä ja moni muu tuho ja pahuuden riemuvoitto jäänyt tapahtumatta, jos tarpeeksi moni olisi suunnitelmasta kuultuaan nauranut että mikä idioottimainen ajatus! Tai sanonut ei. Ollut eri mieltä ja ilmoittanut sen. Sen sijaan, että oli kiltisti hiljaa.

Jostain syystä, kuljeskellessani Auschwitz-Birkenaun rakennusten välissä, päässäni alkoi soimaan kappale, joka kirjoitettiin vastauksena erääseen kirjeeseen. Kirjeen kirjoittaja ei pitänyt siitä, että bändin jäsen ilmoitti mielipiteensä erääseen asiaan.

Väriä pintaan

Eräällä myöhäisiltapäivän kävelyllä huomasin, että kaikki Helsingin taloyhtiöt eivät ole punatiilivillityksen kourissa. Ilahduin suuresti, kun julkisivurempan jäljiltä tämän talon seinä ei ollutkaan paljaaksi kuorittu, vaan kuulsi uutta väriä:

Muotivillitykset sikseen, minusta asuintalon pitää näyttää asuintalolta, eikä ladolta tai muulta teollisuusrakennukselta. Tässä erityisen olennaista on, että talon seinien pinta on viimeistelty. Kyllä hienojakin punatiilirakennuksia löytyy, vanhoja teollisuusrakennuksia, jotka on sittemmin muutettu esimerkiksi asuinkäyttöön. Ja niissä on tiettyä viehätystä, kyllä. Mutta olennainen osa sitä viehätystä on nimenomaan niiden historia ja se, että ne ovat harvinaisuuksia kaupunkikuvassa. Eihän esimerkiksi Arenan talo näyttäisi paljon miltään, jos sen ympärilläkin olisi vain punatiiltä joka suuntaan.