Uskon, en usko, uskon, en...

Tällä viikolla on kuulunut niin herkullisia uutisia raamattupuolueen suunnalta, että vähemmästäkin hymyilyttää! Itse Iso Herra oli kertonut KD:n varapuheenjohtajalle Laura Peuhkurille, että Räsänen on aika vaihtaa, öö, parempaan. Ja mitäs siitä seuras? Ei ole puolueen eettisten sääntöjen mukaista.

Siis siihenhän ollaan totuttu, että uskovaiset noudattavat kristinuskon peruskirjaa raamattua seuraavan periaatteen mukaisesti: noudatamme, mitä noudatamme, koska se on Jumalan sanaa ja kaikkien pitää sitä noudattaa ja sitä, mitä emme noudata, emme noudata koska se on vanhentunutta tai ei koske juuri meidän uskonsuuntaustamme. Me emme kuitenkaan voi päättää olla noudattamatta Jumalan sanaa, ja olla määräilemättä sillä muita, koska sitä täytyy noudattaa. Paitsi tietysti nämä poikkeukset jne... Loogista kuin mikä!

Mutta nyt sitten ollaan tilanteessa, jossa itsekin uskovainen, julkisuudessa vieläpä hyvin harras sellainen, joka on uskonsa vuoksi aiheuttanut muille paljon kärsimystä ja mielipahaa, torjuu toisen rehellisen ilmoituksen Jumalan Tuomiosta! Että ei ole uskovaisten puolueen eettisten sääntöjen mukaista kertoa tällaisesta tärkeästä taivaalliselta ilmoituksesta! Ei oikein tunnu sopivan yhteen.. Paitsi tietysti, jos vain mukavat, muita syrjivät ja itselle mieluisat jumalalliset ilmoitukset hyväksytään. Sehän olisi, öö, aivan perususkiskamaa. No näinpä! :D

Kiitän tärähtäneistöä

Olen kiitollinen "tärähtäneistölle" (Soinin termi), koska sen ansiosta voin yleensä tuntea itseni tasavertaiseksi kansalaiseksi. Soinin halveksiman ihmistyypin seurassa voin kokea, että ihmiset ovat hyväntahtoisia ja ystävällisiä, jopa minulle. Heidän ansiostaan en tunne itseäni toisen luokan olennoksi ja tiedän, että jos joku minua kiusaa, väärintekijä on kiusaaja enkä minä, joka kehtaan olla olemassa.

Avioliittolakikeskustelussa olen usein liikuttunut, kun olen kuullut hyvinvoivan valkoisen heteron puolustavan minun rakkauteni tasavertaisuutta. Ilman ns. omaa lehmää ojassa. Heidän takiaan uskoni ihmiskuntaan ei ole täysin mennyttä, vaikka yhteiskuntamme on täynnä äänekkäitä räsäsiä ja soineja.

Toinen satu Pienestä Pörröisestä Eläimestä

- Kuulitteko, miten Ulla-Nadjalle kävi?

- Joo, Se Öykkäri vei sen repun!

- Ja nyt se tönii sitä!

- Ja haluaa sen pipon, takin ja penaalin!
- Ei tollainen vetele!
- Sanotaan Sille Öykkärille, ettei me leikitä sen kanssa, kun se on tommonen!
- Joo!
- Eikä jaeta enää karkkeja sen kanssa!
- Hyvä!
- Mennään heti!

Pieni Pörröinen Eläin havahtui. ”Voi ei! Pihan lapset ovat menossa ärsyttämään Sitä Öykkäriä! Miten sitten käy, jos Sen Öykkärin ei enää anneta öykkäröidä? Miten vieras ja pelottava maailma!!” Pieni Pörröinen Eläin ei pidä muutoksista, ei ollenkaan. ”Kuka ties vaikka se sitten kostaa Pienelle Pörröiselle Eläimelle! Ei ota enää vastaan Pienen Pörröisen Eläimen askartelemia koristeita ja vanhoja vaatteita ja muita juttuja, mitkä ei kelpaa noille muille! Eikä tuo enää vastineeksi itse tehtyä limonaadia!” Ajatukset pyörivät villisti Pienen Pörröisen Eläimen päässä. ”Minä tarvitsen Sen Öykkärin limonaadia! Juon sitä aina enemmän ja enemmän ja olen hukassa, jos en saa sitä!”

(Joskus kyllä Pienen Pörröisen Eläimen päässä kävi Vieraita Ajatuksia, Ajatuksia, jotka kertoivat, että jos hän katselisi muiden askarteluja ja harjoittelisi enemmän, ja askartelisi itsekin uudenlaisia koristeita, kauniimpia ja taidokkaampia, muutkin pihan lapset voisivat haluta niitä. Ja Ajatuksia, jotka kuiskuttivat, että ylenpalttinen limonaadin lipittäminen ei ehkä ole hyvä juttu. Että Pieni Pörröinen Eläin voisi juoda enemmän jotakin muuta, terveellisempää. Mutta Pieni Pörröinen Eläin meni silloin kyyryyn ja supatti itsekseen: ”minun koristeeni ovat parhaita maailmassa juuri sellaisenaan!” ja ”minä tarvitsen Öykkärin limonaadia, en voi elää ilman sitä!” Ja jos Vieraat Ajatukset oikein kovasti vaivasivat: ”Öykkäri on hyvä! Öykkäri tykkää minusta! Olen ihan hukassa ilman Öykkäriä!”. Eivätkä Vieraat Ajatukset viipyneet kauan.)

Pieni Pörröinen Eläin mietti. ”No, kyllä Öykkärin limonaadi näyttää muillekin kelpaavan, joten ehkä tilanne ei ole niin paha!” Pieni Pörröinen Eläin kuulosteli. Ei voi olla! Nyt ne on jo melkein Sen Öykkärin oven takana ja näyttävät tosi vakavilta ja vihaisilta! Jopa Elias, jonka Se Öykkäri hakkasi kerran pitkään koomaan!

”Hei kuulkaa!” Pieni Pörröinen Eläin huudahti. ”Eihän tämä nyt vielä niin paha ole! Odottaisimmeko vähän! Voi olla, että Öykkäri rauhoittuu, kun syö kaikki Ulla-Nadjan suklaat. Kerrotaan nyt ensin vain, että meistä ei ole ihan reilua, että Öykkäri otti sen repun. Ja sitten palaamme omiin koteihimme, ja toivomme, ettei Se Öykkäri suutu meille niin pahasti ettei anna enää limonaadia, jooko?”

- Siinä on kyllä järkeä, sanoi Gisele. Giselekin tykkäsi limonaadista.

Muut mumisivat ja mutisivat.

- Niin, ja jos Se Öykkäri rupeaa ihan lyömään Ulla-Nadjaa, niin kyllä me sitten voidaan sanoa vähän kovemmin, eikö?!

- Joo, sittenhän me sanomme!
- Niin, ei tässä vielä kannata karkkeja siltä kieltää.
- Ei!
- Mennään vain sanomaan, että olisi ollut kivempaa, jos Ulla-Nadja olisi saanut pitää reppunsa.
- Ja piponsa.
- Ja takkinsa.
- Ja paitansa.
- Ja kotinsa.
- Niin.

Mörkö oven takana

Jotenkin tuntuu ajankohtaiselta...
Tuo ja paljon muuta täältä.

400 neliömetrin luontoyhteys

Suomalaisten kaksijakoinen suhtautuminen luontoon jaksaa kyllä aina yllättää. Hesarin koti-liite kertoo tänään miehestä, joka rakentaa 400 neliön luksushuvilaa Sipooseen pellon reunaan. Ei siinä sinänsä mitään, komeasti sisustettu laatikkohan se on. Mutta hupaisasti mennään vikaan, kun todetaan, että tämä komeus "todistaa väitteen" siitä, että suomalaisilla on läheisempi suhde luontoon kuin ihmisillä monessa muussa Euroopan maassa ja että kaikilla, niin töölöläisillä kuin nurmijärveläisillä, olisi toive luonnonläheisyydestä, ja vielä lopuksi, että luonnossa on suomalaisille jotain mystistä. Näitä väitteitä ei suinkaan todisteta esim. miehellä joka tekee asumuksensa kuusenoksista ja kylpee metsäpurossa, vaan miehellä, joka rakenta tämän valtavan valkoisen laatikon, jossa on kylpylä (led-valot valaisevat luonnonmukaisesti marmoripintoja), sohvaryhmä autotallissa (sillä mikäs sen luonnonmukaisempaa kuin siemailla kahvia auton tai moottoripyörän laittamisen lomassa), nahkasohvia muutenkin siellä täällä, parikin eri poreammetta sisällä ja ulkona (mm. vastavirtainen, mitä ikinä tarkoittaakaan), sauna, höyrykaappi (en edes tiedä, mikä se on), kivillä reunustetut sydämen muotoiset (huomaa luonnollinen muoto) kukkapenkit, uima-allas, keinotekoinen vesiputous ja suihkulähde. Terassin porealtaasta voi sitten ihastella peltomaisemaa.

Harvinaisen luonnonmukaista, vai mitä?!

Minä!

MINÄ olen Radio Rockin aamujuontaja. MINÄ olen hetero ja haluan nyt Tulla Kaapista ja kertoa, millaisesta pornosta tykkään, koska sehän on aivan sama asia kuin homoudestaan kertominen! Sitten jos se video soittaa mulle vaikka tsemppiviestin kisoissa niin ei tarvi enää sanoa, että se oli yks tuttu vaan ja miettiä, kuuliko joku mahdollisen "rakastan sinua" -lopetuksen.. Voi hyvää päivää..

Kontrolli parempi

Helsingin huumepoliisin päälliköllä on ollut omaa kivaa ja osaston touhu on ollut muutenkin, erikoista, tekisi mieleni sanoa. Mutta enpäs sano, vaan sen sijaan sanon, että ylläri! Silleen ironisesti. Koska eihän se oikeasti ole yllättävää, että valvonnan puutteessa aseman mahdollistamat väärinkäytökset lisääntyvät. Yleisesti ottaen Suomen kansa pitää poliisia laitoksena, valtion edustajana ja yksilönä luotettavana, ja useimmissa tapauksissa näin tietysti onkin, koska Suomi on vielä oikeusvaltion kirjoissa eikä esimerkiksi Aarnion sotkuista kirjoittelevia toimittajia hakata pimeillä kujilla. Se, että suurin osa toimii luotettavasti ja oikein, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vallan ja rankaisemattomuuden yhdistelmä ei saisi aikaan tällaisia asioita. Tämä, sekä taannoinen Puolustusvoimissa paljastunut harjoituskidutus osoittavat selkeästi, mihin yksilö voi ryhtyä, jos on sellaisessa asemassa, että voi tehdä tällaisia asioita ilman pelkoa rangaistuksesta. Sellaista mahdollisuutta ei minun mielestäni voi täysin eliminoida ikinä, joten rangaistuksen uhkaa tarvitaan. Puolustusvoimien tapauksessa rangaistus tuli, kuten kuuluikin. Vanhan sanonnan mukaan luottamus hyvä, kontrolli parempi.

Valtakunnanhuorittelija radiossa

Radio Rockin aamukorporaatio haastatteli viikolla miestä, joka on laittanut youtubeen puhelinkeskustelussa Ylen työntekijän kanssa, käyttäen tästä ihan itse keksimäänsä titteliä. Ennen haastattelua kuunneltiin kyseinen puhelu. Yllättäen haastattelijat ei lähteneetkään "joojoo, kaikkihan ne on" -linjalle, vaan perusteluja kaivattiin ja ristiriitoihin kiinnitettiin huomiota. Mies haluaa Euroopan parlamenttiin.

En voi olla miettimättä, kuka äänestää toisia huorittelevaa ihmistä yhtään mihinkään ja miten tämä itsekään kuvittelee tolla asenteella pärjäävänsä kodin tai muunlaisen hännystelijöiden piirin ulkopuolella. Mutta käsitykseni Korporaatiosta parani hieman.

Tuntematon henkilö koki jotain, jakakaa!

Viime kuukausien aikana facebookissa on kiertänyt entistä enemmän viestejä, joissa joko teini tai lemmikki on lähtenyt omille teilleen, naapurustossa on liikkunut epäilyttävä auto/henkilö, pehmolelu on kadonnut/löytynyt ja uusimpana erilaiset elintarvikkeista löytyneet outoudet. Limussa on ollut jokin pahanhajuinen ja -makuinen möykky tai, ylläripylläri: kinkusta on löytynyt pari palaa luuta! Jakakaa! Saa jakaa!

Mitä tollaisella oikein kuvitellaan saavutettavan? Eläinten katoamisilmoitukset vielä ymmärtää, jos on fb-kavereita samalla seudulla voi olla todennäköistäkin, että joku heistä näkee karkulaisen. Teinien "karkaaminen" saattaa taas johtua vaikkapa kotioloista, mitä ei tietenkään julkisuuteen (kyllä, facebook voi myös olla julkisuutta) kerrota. Eikä sekään ole ollenkaan ongelmatonta, voiko vanhempi jakaa julkisuuteen mitä tahansa lapsensa tekemisiä. Vaikka se ei olisi laitonta, se voi olla huonoa käytöstä silti. Siitä, miksi epäilyttävien autojen/henkilöiden valokuvien jakaminen on yhtä arveluttavaa, on blogannut esimerkiksi hän.

Sitten vielä nämä "löysin elintarvikkeesta jotain outoa" -päivitykset, miksi niitä pyydetään jakamaan edelleen? Jotta muutkin voi kauhistella, että onpas ällöä...?

Ja toinen hassu juttu, joka tuli mieleen tästä luunpaloja kinkussa, jakakaa! -päivityksestä, että erityisesti kasvissyöjiä, mutta myös tuotantoeläinten hyvinvointia muuten oikeasti tärkeänä pitäviä (sillä tavalla oikeasti, että se näkyy käyttäytymisessä, ei vain puheena), pyritään usein dissaamaan toteamalla, että heiltä on ne kuuluisat elämän realiteetit tai luontoyhteys hukkuneet eivätkä he ymmärrä, että luonnossakin eläimet tappaa toisiaan. Sitten lihansyöjäihmiset seuraavaksi nillittää, jos lihasta on löytynyt jotain, mikä muistuttaa heitä kyseisen lihan alkuperästä, joka on -ylläriylläri- eläin. Kauheeta ja ällöä, jos löytyy sitkeämpää säiettä, jännettä, rasvaa tai luunpaloja. Kauhistelu ei siis kohdistu siihen, että huonompilaatuista on myyty huippulaatuisena huippulaatuisen hinnalla, vaan kauhua ja vastenmielisyyttä herättävät nämä jäänteet eläimestä, minkä johdosta liha ei ole pelkästään keinotekoisen oloista pehmeää mössöä. Kenellähän se luontoyhteys oikeasti on kadonnut...

Suomessa röyhkeät rulettaa

HSL:n Facebook-päivitys sunnuntaina 8.9. klo 11 maissa (lihavointi meikäläisen): "Väärin pysäköity auto on häirinnyt bussin 24 kulkua aamusta lähtien Tarkk´ampujankadun tienoilla. Poikkeusreitti kulkee Kasarmikadun kautta. Toivottavasti auto saadaan siirrettyä pikapuoliin pois."

Millä ihmeen logiikalla tämä näin menee, että bussit pistetään menemään poikkeusreittiä mitä ilmeisimmin useamman kuin sen ensimmäisen paikalle osuneen vuoron ajan? Tollaiset asiat pitää hoitaa samantien, eikä voivotella, kärsiä ja toivoa että "saadaan pikapuoliin tehtyä jotain". Mutta niin, nyt ollaankin Suomessa, jossa mitä röyhkeämpi, sitä vapaammin saa mellastaa. Saamatonta.

Konkreettisia tekoja poliitikolta, voi iik!

Urheilu- ja kulttuuriministerimme on tehnyt ihmisoikeuksien puolesta jotakin muuta kuin mahdollisesti vihjaissut takakammarissa vähän sinnepäin, tai siis jälkikäteen kertonut vihjaisseensa sinnepäin. Ja siitäkös kohu on noussut. Itse en voi kuin olla tyytyväinen, että kerrankin suomalaisen poliitikon toiminta suuntautuu ihmisoikeuksien puolustamiseen, ei vastustamiseen.

Ja muuten, tärkeintä tässä ei todellakaan ole se, että Venäjä ei lähde muuttamaan lakiaan yhden lipunheilutuksen takia. Tärkeintä on se lipunheilutus itsessään.

Eläimellistä menoa

Huomenna torstaina keskustellaan eduskunnassa, pitäisikö luopua eläinten sullomisesta verkkohäkkeihin rahan takia. Kysymyksessä on siis lähetekeskustelu kansalaisaloitteesta. Samalla keskusteltaneen, onko pakko noudattaa hallituksen tahtoa luoda ns. normaalin lainsäädäntömenettelyn ohittava pikakaista eli kun on ensin säädetty laki kansalaisaloitteesta, onko sitä nyt oikeasti noudatettava...eikun siitä taisikin tulla kannanotto, että sinnepäin. Tarkemmin ottaen kansalaisaloite on verrannollinen sadan kansanedustajan allekirjoittamaan aloitteeseen. Mnjäh. Parempi kuin ei mitään, tietysti.

Pitäisiköhän pistää veikkaus pystyyn, monennessako puheenvuorossa väitetään niiden, jotka haluavat kieltää turkistarhauksen, olevan vieraantuneita luonnosta. Sillä sehän se vasta luonnollista on, pitää eläimiä syntymästään asti verkkopohjaisissa pikku häkeissä, muutaman lajitoverin ja ehkä yhden puukalikan kanssa.

Samaan aikaan samassa paikassa. Eli kun elämä on jo valmiiksi ollut kurjaa tai kurjahkoa, voi siitä tehdä vielä vähän kurjempaa. Vai olenkohan ainoa, joka näkee aivan erityisen julmuuden siinä, että löytöeläin, joka on ehkä ollut lemmikki, otetaan talteen (niin, joskus on voinut puhua jopa pelastamisesta) - ja aletaan sitten käyttää sitä kokeisiin. Sitä paitsi jos laji on muuten vaan villiintynyt, kuten esim kanit, ei se mun mielestä eroa villieläinten pyydystämisestä. Ei se eläin ainakaan tiedä, miten monen sukupolven takaiset esivanhemmat elivät tyytyväisenä ihmisolentojen kanssa. Ja silloinkin, kiinniotto kokeita varten ei oikein sovi kuvaan rakastetusta lemmikistä. Kanien keskuudessa leviävien tautien tapauksessa asiaa toki voisi harkita.

In Finland...

...we have this thing called veronkierto. Näin sitä autetaan maahanmuuttajia sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

Ei mulla muuta tällä erää.

Naisia politiikassa

Jee, uusi mielenkiintoinen kirja on ilmestynyt: Eveliina Talvitien Keitäs tyttö kahvia. Juttua siitä mm. tässä. Menee tietysti lukulistan kärkeen. Sitä ennen tekisi mieli hiukan veikkailla, kauanko menee ennen kuin a) kirjaan haastateltujen henkilöiden kokemukset kiistetään, b) näitä kokemuksia vähätellään, c) muistutetaan, että politiikka on kovaa ja pitää olla kestävä nahka jos meinaa pärjätä ja d) todetaan, että nuorilla miehillä sitä vasta uskottavuusvaikeuksia onkin.

Jos ei Saara pysty pitämään yllä positiivista ajattelua, en kyllä pysty minäkään juuri nyt. Turkistarhakeskustelusta ja tekopyhähihhuleiden julmista tavoista hän sentään osaa kirjoittaa paljon järkevämmin kuin allekirjoittanut.

Demonit ovat liikkeellä...

...ja ihan kotinurkillani! Iltasanomat kertoo. Äänet päässä tulevat demoneista, ja lääkkeet ovat paholaisesta. Sama tyyppi aiheuttaa tietysti kaikki syövät ja sairaudetkin. Aika vastuutonta, sanon minä. Vaikea edes keksiä tästä mitään hauskaa, kun täälläpäin varmaan pyöriikin niitä ääniä kuulevia tai muuten heikossa kunnossa olevia.

It's coming right for us!

Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli ehkä paras mielipidekirjoitus pitkään aikaan. Maria-Lisa Rodhin väitti, että kaupunkiin eksyviä eläimiä Ei tulisi heti tappaa. Itse olen ihmetellyt vähän samaa, ei ole sellaista villieläintä, etteikö sitä pitäisi hengiltä saada, jos se vain sattuu ihmisen elinpiiriin erehtymään. Ja ulkomaalaisille suomalaiset ylpeilevät läheisellä luontosuhteella. Tietäisivätpä vaan...

Yksi tv:n lempparisarjojani on uusiseelantilainen Eläintenpelastustiimi, jossa oikea viranomainen huolehtii eläinten hyvinvoinnista. Suomalaiset saanevat hyvän käsityksen kun tätä viranomaista kuvailee eläinsuojeluviranomaisen ja poliisin yhdistelmäksi. He eivät tapa ihmisasutuksen keskelle eksyneitä villieläimiä, edes riehaantuneita kenguruja, vaan ne otetaan kiinni ja siirretään kauemmas taajama-alueesta.

Asennekysymys.

Sala liitto!

Suomalaiset ovat ruvenneet harrastamaan ns. erikoisoluita, eli suomeksi muiden kuin bulkkilagereiden myynti on ruvennut kasvamaan samalla kun nämä halppiskaljat (tunnetaan yleisesti nimellä "kolmonen" tai "tuoppi") menettävät markkinaosuuttaan.

Lyhyt artikkeli:

http://www.hs.fi/paivanlehti/#kotimaa/Erikoisoluiden+myynti+on+huimassa+kasvussa/a1358495989404?jako=ce0c1959c92ef20efcca9727eefcdf94

Samaan aikaan samassa maassa: Valvira haluaa taas vaihteeksi rajoittaa paitsi oluen myynnin kellonaikoja, myös tavallisten kauppojen olutvalikoimaa:

http://www.hs.fi/kotimaa/Valvira+Alkoholin+aamumyynti+lopetettava/a1305643441805

Alkolla ei ole kauheasti mahdollisuuksia kilpailla taviskauppojen kanssa olutvalikoimassa. Kilpailutekijöinä on ehkä mahdollisesti hyvät kansainväliset yhteydet ja alaa harrastavat sisäänostajat alkon puolelta ja viitsimättömyys kaupan puolelta. Siinäkin on poikkeuksia, esimerkiksi Kampin keskuksen K-supermarketin oluthylly on niin kirjava, että sen rinnalla kalpenee moni alko. Ainoa todellinen kilpailuetu, mihin kilpailijat eivät pysty vaikuttamaan, on ollut prosenttiraja. Ja se, että kakkosoluen vahvuisia oluita on hyvin vähän maailmassa tarjolla. Varsinkin jos niiden pitäisi maistua joltain muulta kuin laimennetulta poronkuselta.

Näillä kahdella asialla ei tietenkäääään ole mitäään tekemistä toistensa kanssa, eeeeiiiii....

Superbarbi tylyttää

Onpas taas harvinaisen turha tv-ohjelma eksynyt ruutuun, nimittäin Jutta ja puolen vuoden superdieetit. On superkorot, superkynnet, superteennäisyys ja superhuono asenne elämänmuutosta yrittäviä kohtaan, tehden koko ohjelmasta varsinaisen superärsyttävyyden huipun. Ilmeisesti ohjelman tarkoituksena on mainostaa nimihenkilön fitness- tms yritystä, mutta ensimmäisen jakson perusteella voisin olettaa, että vaikutus on aivan päinvastainen. Ns. "valmentajat" näyttäytyivät kyllä niin vastenmielisiltä, että itse kiertäisin ne hyvin kaukaa. Ja kun kattoo tämän yrityksen henkilökuntalistaa en voi kun ihmetellä, mitä nuo kuvittelevat voivansa antaa yhtään mitään jollekin muulle kun valmiiksi bodaushullulle. Henkilön, jolla ei ole kokemusta liikunnasta, jolla on ehkä ongelmallinen suhde omaan kehoon ja syömiseen, joka on herkässä tilassa yrittämässä elämäntapamuutosta, ei ehkä kannata heittäytyä sellaisten armolle, jotka näyttävät koko olemuksellaan ja puhetavallaan ja asenteellaan, miten huono ja mitätön toinen onkaan. Ja tulevat oven taakse vaa'an kanssa kolkuttelemaan ja valittelevat, miten "luottamus on mennyt" kun yllättäen ilman tukea elämäntaparemonttia yrittävä syömishäiriöinen ei heti noudata käskettyä ruokavaliota täydellisesti (niin, "oletko luovuttaja, häh?!"-tyyppinen huutaminen on kyllä minun mielestäni tukemisesta kaukana). Ekassa jaksossa kävi kuitenkin sikäli onnellisesti, että viime minuuteilla kävi ilmi, että asiakas oli saanut jonkun toisen valmentajan tuekseen, jonka kanssa hän oli suunnitellut jatkoa. Olen silloin tällöin kattonut suurimpia pudottajia, tanssi peppu pieneksi -sarjaa ja joitain muita vastaavia, eikä koskaan ole tullut samanlaista pahoinvointia kuin tästä supertylytys-sarjasta.

Mutta on niitä kannustaviakin elämäntapamuutosohjelmia. Esim. Dieetit vaihtoon (engl. Supersize vs. superskinny) on mukava, koska siinä on otettu mukaan myös toinen ääripää, ylilaihat. Liian usein laihtuminen tuntuu olevan se päämäärä ja saatetaan jopa unohtaa ettei yksin laihuus tuo onnea, eikä ainakaan liian pitkälle vietynä. Tässä ohjelmassa käydään läpi molempien terveysriskit ja molempia yritetään saada terveellisemmän elämän ja terveemmän itsetunnon alkuun. Ja jos joku ei tunnu olevan täysillä mukana, siitä keskustellaan ystävällisesti. Motivaatiota löydetään myös varoittavista esimerkeistä, mikä voi tuntua vähän tylyltä (tai tuntui supertylytys-ohjelmaan asti), mutta ainakin se herättää paremmin miettimään omia tapojaan ja sitä, minne niiden kanssa on päätymässä kuin se, että annetaan ymmärtää toisen vaan olevan sellaisenaan huono.

Rasisteja, onko heitä?

Lapseensa kohdistettu rasismi ja vihapuhe riittivät Umayya Abu-Hannalle. Hän kirjoitti kokemuksistaan ja päätöksestään jättää Suomi taakseen hesarin sunnuntaisivuilla. Seuraavaksi Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin kirjoitti vastineen, joka oli otsikoitu provosoivasti "Prinsessa ja herne". Seurasi vähän samantyyppinen kohu kuin siitä, kun Sofi Oksanen mainitsi haastattelussaan suomalaisen perheväkivallan. Sittemmin tunteet ovat kai laantuneet ja Appelsinkin ottanut hieman maltillisemman suhtautumisen koko juttuun. Netin keskustelupalstoja en ole hirveästi ehtinyt kahlaamaan, mutta hesarin mielipidepalstalla (muistaakseni torstaina 3.1.) julkaistu lääkärin, ettei olisiollut vieläpä geriatri, mielipidekirjoitus herätti huomioni. Siinä tämä totesi, että Abu-Hannan kuvailema tilanne eli vanha ihminen huutamassa "saatanan neekeri" ei missään tapauksessa voi olla totta. Ensimmäiseksi tuli mieleeni, että ko. lääkäri taitaa olla valkoihoinen. Ja miespuolinenkin vielä. Ei kai hänen kohtaamansa vanhukset häntä tietenkään tuolla tavalla hauku. No joo, se siitä.

Mutta yleisesti ottaen oli mielenkiintoista huomata, miten tuollainen kritiikki herättää suunnilleen kahdenlaisia vastareaktioita: joko kritiikin perusta kiistetään ("ei ole voinut käydä noin") tai vaaditaan, että kritiikin esittäjä olisi vain hiljaa eikä puuttuisi asiaan (tai vieläpä, että pitäisi olla kiitollinen.) Vähän niinku jos kylppärissäsi on vuotava hana, et puhu siitä tai yritä tehdä sille mitään, koska onhan sulla sentään katto pään päällä. Eikäkun hetkinen, eihän se niin mene, vaan hana kyllä korjataan! Sentään on esiintynyt myös niitä korjaamiseen tähtääviä puheenvuoroja.

Itse uskon kyllä ehdottomasti rasistien olemassaoloon, onhan heitä ihan oikeasti näkynyt ja kuulunut ihan tarpeeksi. Abu-Hannan kirjoituksen ja erityisesti sen kohun myötä on siitä alettu myös puhua. Toivon, että tämä on alkua oikealle keskustelulle, eikä sitä tukahduteta vain toistelemalla kuluneita fraaseja keskustelun tärkeydestä. Koska onhan se aika sairasta (disclaimer: adjektiivi, ei lääketieteellinen mielipide) haukkua ihmisiä noin törkeästi. Jotenkin vielä sairaampaa, kun se tehdään lapselle. Aika käsittämätöntä on myös se, että pitää toisenvärisiä alempiarvoisina.

Miksi

Miksi olla olemassa, miksi olla näkyvillä, miksi olla rehellinen, miksi puhua. Miksei voi valehdella, olla piilossa, miksei itseä voi kätkeä, vaikka jollakin olisi silloin helpompi olla. Miksi on niin helppoa vaatia, kun ei ole tarvinnut sellaiseen vaatimukseen vastata. Miksi haluaisin sellaisen perheen, joka ei halua minua vaan mieleisensä haavekuvan.