Urheilu- ja kulttuuriministerimme on tehnyt ihmisoikeuksien puolesta jotakin muuta kuin mahdollisesti vihjaissut takakammarissa vähän sinnepäin, tai siis jälkikäteen kertonut vihjaisseensa sinnepäin. Ja siitäkös kohu on noussut. Itse en voi kuin olla tyytyväinen, että kerrankin suomalaisen poliitikon toiminta suuntautuu ihmisoikeuksien puolustamiseen, ei vastustamiseen.
Ja muuten, tärkeintä tässä ei todellakaan ole se, että Venäjä ei lähde muuttamaan lakiaan yhden lipunheilutuksen takia. Tärkeintä on se lipunheilutus itsessään.
maanantai 19. elokuuta 2013
lauantai 17. elokuuta 2013
Norjalaisia murhia, murhaajia ja asianajajia
Kesädekkarien listalle pitää lisätä norjalaisen Anne Holtin kirjat, joita olen muutaman viime aikoina lukaissut. Holt on toiminut asianajajana ja on entinen oikeusministeri. Kirjoitustyyli on sujuva, kerronta kulkee ja rikostutkinnan tuntemus näkyy kirjoista, ainakin näin maallikon silmin katsottuna. Holtilla on kirjojen päähenkilöiden mukaan jaoteltuna kaksi "sarjaa", joista olen lukenut Hanne Wilhelmsen -kirjoja. Wilhelmsen on traaginen hahmo, muttei kliseisellä "keski-ikäinen mies, jonka vaimo on jättänyt jurouden takia"-tyylisellä tavalla, vaan Wilhelmsen on lesbo ja pelkää kuollakseen paljastuvansa. Puolison vakava sairaus ja kuolema on siten suurempi katastrofi kuin se muuten olisi. Siitä huolimatta kinkkinen rikosmysteeri selviää kunniallisesti.
Norjalaisesta murhakirjallisuudesta hyppäsin tosielämän murhaajaan katsomalla Ylen näyttämän dokkarin Anders Breivikin puolustusasianajajasta Geir Lippestadista ja Breivikin oikeudenkäynnistä tämän näkökulmasta. (Dokkari on katsottavissa vielä muutaman päivän Yle Areenalla). Puolustus hoitui tiimityöskentelynä, jossa Lippestadin lisäksi oli ainakin kahksi muuta asianajajaa. Näin isossa jutussa se on tietysti ollut pakollistakin, materiaalia oli aivan tuhottomasti ja aikaahan meni yli 13 kuukautta. Ei tainnut Lippestadilla ja muilla sinä aikana muita toimeksiantoja ollakaan. Tehtävä oli ilmeisen rankka, mutta ehkäpä ammattitaitoon kuuluu myös rankkojen juttujen herättämien tunteiden käsittely ja kanavointi niin, ettei ne estä työntekoa tai muuta itseä. Varsinainen kysymys, mistä väännettiin, ei edes ollut syyllisyys vaan syyntakeisuus. Mielenkiintoista oli, että eri lääkäritiimit antoivat Breivikistä annettiin kaksi erilaista lausuntoa, joista toisessa hänet todettiin syyntakeettomaksi ja toisessa syyntakeiseksi. Ensimmäinen ei tosin ollut ottanut poliittisia mielipiteitä ollenkaan huomioon. Oikeus päätyi lopulta toisen lausunnon mukaiselle kannalle, että Breivik oli syyntakeinen, eli ei ollut psykoosissa eikä mielisairas eikä vajaamielinen. Mielestäni aivan oikein, sillä edes äärimmäisiä mielipiteitä, vaikka ne olisivat omasa mielestä miten "hulluja" ei kuitenkaan voida pitää mielisairautena. Eikä sitä, että tappaa.
Ohjelman ohessa nautiskelin pitkäaikaista suosikkiani, BrewDogin 5 am Saintia. Kyseessä on siis skottiolut, amber ale. Oluessa on juuri sopivasti rapsakkuutta, se ei ole liian makea muttei liian kitkeräkään harjaantumattomille makunystyröilleni, ja siinä on nätti punertavanruskea väri. Kuva valitettavasti puuttuu, mutta tätä on saatavissa myös ruokakaupoista. Lisäksi linkki kotisivuille.
Norjalaisesta murhakirjallisuudesta hyppäsin tosielämän murhaajaan katsomalla Ylen näyttämän dokkarin Anders Breivikin puolustusasianajajasta Geir Lippestadista ja Breivikin oikeudenkäynnistä tämän näkökulmasta. (Dokkari on katsottavissa vielä muutaman päivän Yle Areenalla). Puolustus hoitui tiimityöskentelynä, jossa Lippestadin lisäksi oli ainakin kahksi muuta asianajajaa. Näin isossa jutussa se on tietysti ollut pakollistakin, materiaalia oli aivan tuhottomasti ja aikaahan meni yli 13 kuukautta. Ei tainnut Lippestadilla ja muilla sinä aikana muita toimeksiantoja ollakaan. Tehtävä oli ilmeisen rankka, mutta ehkäpä ammattitaitoon kuuluu myös rankkojen juttujen herättämien tunteiden käsittely ja kanavointi niin, ettei ne estä työntekoa tai muuta itseä. Varsinainen kysymys, mistä väännettiin, ei edes ollut syyllisyys vaan syyntakeisuus. Mielenkiintoista oli, että eri lääkäritiimit antoivat Breivikistä annettiin kaksi erilaista lausuntoa, joista toisessa hänet todettiin syyntakeettomaksi ja toisessa syyntakeiseksi. Ensimmäinen ei tosin ollut ottanut poliittisia mielipiteitä ollenkaan huomioon. Oikeus päätyi lopulta toisen lausunnon mukaiselle kannalle, että Breivik oli syyntakeinen, eli ei ollut psykoosissa eikä mielisairas eikä vajaamielinen. Mielestäni aivan oikein, sillä edes äärimmäisiä mielipiteitä, vaikka ne olisivat omasa mielestä miten "hulluja" ei kuitenkaan voida pitää mielisairautena. Eikä sitä, että tappaa.
Ohjelman ohessa nautiskelin pitkäaikaista suosikkiani, BrewDogin 5 am Saintia. Kyseessä on siis skottiolut, amber ale. Oluessa on juuri sopivasti rapsakkuutta, se ei ole liian makea muttei liian kitkeräkään harjaantumattomille makunystyröilleni, ja siinä on nätti punertavanruskea väri. Kuva valitettavasti puuttuu, mutta tätä on saatavissa myös ruokakaupoista. Lisäksi linkki kotisivuille.
keskiviikko 7. elokuuta 2013
Dekkarikesä
Jotenkin huomaamatta on tänä kesänä tullut luettua melkein pelkästään dekkareita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lukemiseni olisi ollut yksitoikkoista. Dekkarinimityksen alle kun menisi melkein mitä vaan, oli sitten kysymys murhasta, muusta rikoksesta tai muuten vaan selvitettävästä mysteeristä. Päähenkilötkin ovat vaihdelleet kriiseilevästä yksinhuoltajaäidistä kylmäpäisiin lampaisiin.
Johanna Tuomolan olen löytänyt Saaran ystävällisellä avustuksella, toiset ovat löytyneet sattumamenetelmällä eli olen mennyt tutkiskelemaan kirjaston jännityshyllyä ja napannut mukaani lupaavilta kuulostavia. Se onkin ollut hedelmällinen taktiikka. Paitsi että olen huijannut elimistöäni kuvitellulla rennolla kiireettömyydellä (lomafiiliksen kehittelyä ilman oikeaa lomaa), olen myös tehnyt löytöjä.
Tässä joitakin poimintoja kesän kirjalöydöistä:
- Johanna Tuomola: kevyttä luettavaa. Henkilökohtaisesti hieman häiritsi kahdessa ensimmäisessä järjellisen motiivin puuttuminen. Onneksi kolmas eli Petoksen anatomia oli tässä suhteessa vähän parempi ja loppu oikeastaan aika sympaattinen.
- Minette Walters: tavallaan kliseinen eriparisten henkilöhahmojen yhteentörmäys ja yhteisymmärryksen kehittäminen. Hyvin kirjoitettu ja viihdyttävä, vaikka rikokset rumia ja epämiellyttäviä.
- Leonie Swann: lammasdekkarit Murha laitumella ja Ihmissutta ken pelkäisi. Ihmisten maailmaa lampaiden silmin. Aivan ihanasti kuvattuja otuksia, näistä haluaisi lukea lisää. Näkökulman vaihdos tuo mukavaa tuoreutta genreen eikä haittaa ollenkaan eläytyä välillä yksinkertaisemmista asioista -kuten heinästä- nauttivien hahmojen maailmaan. Toisaalta henkilöhahmot (paitsi ehkä ihmiset:) eivät suinkaan ole yksiulotteisia tai tylsiä, tästä saamme kai kiittää kirjailijan psykologitaustaa.
- Carita Forsgrenin Jänistanssi. Tämä ei ole dekkari, vaikka hengenmenetys erästä hahmoa kohtaakin ja epämääräinen mysteerikin löytyy. Pitäisin kirjaa ennemmin nuortenkirjana, vaikka sitä sellaiseksi ei olekaan luokiteltu. Pidin siitä, miten tarinaa kuljetettiin eri päähenkilöiden näkökulmasta, osittain käytiin samoja tapahtumia mutta eri silmien kautta nähtyinä ja osittain tapahtumat etenivät henkilöstä toiseen hyppien. Kirja oli kuitenkin helppolukuinen, ei vähiten siksi, että melkein kaikki hahmot kuuluivat samaan pieneen piiriin.
Ei pelkästään uusia, vaan myös vanhoja tuttavuuksia on tullut luettua. Liza Marklund ei petä. Olen lukenut hänen uudempia kirjojaan, nyt luin Prime Timen. Kirja oli hyvä kuvaus television säälimättömästä maailmasta. Muuten oli hassua lukea päähenkilön henkilökohtaisen elämän tapahtumia kun tietää, miten hänen tarinansa kehittyy ja mitä kaikkea vielä tapahtuu. Toisaalta Marklundin kirjojen juonet ovat aina olleet niin vetäviä, että katkokset Annika Bengtzonin henkilökohtaisessa elämässä tai viittaukset edellisissä kirjoissa tapahtuneisiin asioihin eivät paljoa ole lukukokemusta haitanneet.
Nyt taitaa olla lukukiintiö taas vähäksi aikaa täynnä. Voi siis keskittyä käsityö- ja tuunausprojekteihin!
Johanna Tuomolan olen löytänyt Saaran ystävällisellä avustuksella, toiset ovat löytyneet sattumamenetelmällä eli olen mennyt tutkiskelemaan kirjaston jännityshyllyä ja napannut mukaani lupaavilta kuulostavia. Se onkin ollut hedelmällinen taktiikka. Paitsi että olen huijannut elimistöäni kuvitellulla rennolla kiireettömyydellä (lomafiiliksen kehittelyä ilman oikeaa lomaa), olen myös tehnyt löytöjä.
Tässä joitakin poimintoja kesän kirjalöydöistä:
- Johanna Tuomola: kevyttä luettavaa. Henkilökohtaisesti hieman häiritsi kahdessa ensimmäisessä järjellisen motiivin puuttuminen. Onneksi kolmas eli Petoksen anatomia oli tässä suhteessa vähän parempi ja loppu oikeastaan aika sympaattinen.
- Minette Walters: tavallaan kliseinen eriparisten henkilöhahmojen yhteentörmäys ja yhteisymmärryksen kehittäminen. Hyvin kirjoitettu ja viihdyttävä, vaikka rikokset rumia ja epämiellyttäviä.
- Leonie Swann: lammasdekkarit Murha laitumella ja Ihmissutta ken pelkäisi. Ihmisten maailmaa lampaiden silmin. Aivan ihanasti kuvattuja otuksia, näistä haluaisi lukea lisää. Näkökulman vaihdos tuo mukavaa tuoreutta genreen eikä haittaa ollenkaan eläytyä välillä yksinkertaisemmista asioista -kuten heinästä- nauttivien hahmojen maailmaan. Toisaalta henkilöhahmot (paitsi ehkä ihmiset:) eivät suinkaan ole yksiulotteisia tai tylsiä, tästä saamme kai kiittää kirjailijan psykologitaustaa.
- Carita Forsgrenin Jänistanssi. Tämä ei ole dekkari, vaikka hengenmenetys erästä hahmoa kohtaakin ja epämääräinen mysteerikin löytyy. Pitäisin kirjaa ennemmin nuortenkirjana, vaikka sitä sellaiseksi ei olekaan luokiteltu. Pidin siitä, miten tarinaa kuljetettiin eri päähenkilöiden näkökulmasta, osittain käytiin samoja tapahtumia mutta eri silmien kautta nähtyinä ja osittain tapahtumat etenivät henkilöstä toiseen hyppien. Kirja oli kuitenkin helppolukuinen, ei vähiten siksi, että melkein kaikki hahmot kuuluivat samaan pieneen piiriin.
Ei pelkästään uusia, vaan myös vanhoja tuttavuuksia on tullut luettua. Liza Marklund ei petä. Olen lukenut hänen uudempia kirjojaan, nyt luin Prime Timen. Kirja oli hyvä kuvaus television säälimättömästä maailmasta. Muuten oli hassua lukea päähenkilön henkilökohtaisen elämän tapahtumia kun tietää, miten hänen tarinansa kehittyy ja mitä kaikkea vielä tapahtuu. Toisaalta Marklundin kirjojen juonet ovat aina olleet niin vetäviä, että katkokset Annika Bengtzonin henkilökohtaisessa elämässä tai viittaukset edellisissä kirjoissa tapahtuneisiin asioihin eivät paljoa ole lukukokemusta haitanneet.
Nyt taitaa olla lukukiintiö taas vähäksi aikaa täynnä. Voi siis keskittyä käsityö- ja tuunausprojekteihin!
tiistai 6. elokuuta 2013
Napos-Tipua napostellen
Margaret Atwoodin kirjassa Oryx ja Crake (vai oliko se Herran tarhurit) esiintyi Napos-Tipu (tm) eli keinotekoisesti kasvatettuja kananpaloja. Atwood on haastatteluissa todennutkin, että hän kuvaa kirjoissaan sovelluksia, joiden tekniikat ovat jo nyt olemassa tai vähintäänkin valmisteilla. Keinolihasta on kehitetty jo vuosikaudet, muistan nähneeni ensimmäisen pikku dokkarinkin aiheesta joskus niinkin kauan kuin seitsemän vuotta sitten.
Ajatukseni hyppäävät tästä keinolihaksesta kuitenkin väistämättä toiseen jännittävään juttuun, eli erilaisten kudosten ja ruumiinosien (varaosien!) kasvattamiseen. Se ei tunnu yhtään niin kummalliselta vaan päinvastoin hyvin innostavalta. Jos joskus (toivottavasti tietysti ei) tarvitsen uuden elimen, niin ilman muuta ottaisin omista kantasoluista kasvatetun. Ei olisi hylkimisreaktioita, ja tietäisin ainakin, missä se on ollut :)
Nyt on sitten syöty ja maistettu, että mausteita kaipaa, eli keinopihvi ei siis eroa tavallisesta hampurilaispihvistä. (HS)
Lihojen maustamiseen en tämän enempää paneudu, kun ei tuota käytännön kokemusta juurikaan ole. Tervehdin kuitenkin pääosin myönteisesti tätä kehitystä. Jos ja kun keinotekoisesti tuotettu lihasmassa saavuttaa suuren, jatkuvasti kasvamassa olevan yleisön, on päästy ainakin muutamasta eläintehtaiden ongelmista. Lisäksi suurin osa kasvienergiasta, joka nyt menee itseään huomattavasti pienemmän lihamäärän tuottamiseen, voidaan käyttää suoraan ihmisravinnoksi. (Edellinen linkki + esimerkiksi tämä uutinen)
Vaikka toisaalta tämä kehitys on jotenkin ihmismäisellä tavalla vinksahtanutta. Kun ei vaan millään voi luopua lihasta, vaikka sen tuottaminen on tehotonta ja vie paljon enemmän resursseja ja energiaa kuin mitä se syöjälleen tuottaa, puhumattakaan sen eettisistä puutteista ja terveysriskeistä niin eläimille kuin ihmisillekin. Ja että sitten mieluummin kehitetään keinolihas, jotta voidaan upottaa hampaansa siihen esimerkiksi papu- tai soijapihvin sijasta. Aika kummallista.
torstai 25. heinäkuuta 2013
Alkoholi - ainahan se mielessä on. Vai onko?
Johtuukohan kesästä vai mistä, mutta alkoholi on ollut ajankohtainen puheenaihe. On nostettu kissa pöydälle ja kerrottu ääneen, että monet suomalaiset ihannoivat humalatilaa samaan aikaan kun alkoholiongelmista ei voi puhua. Toisaalta katujuoppouden sijasta tissuttelu on lisääntynyt. Nämä on jokseenkin vastakohtaiset näkemykset ja molemmilla tuntuu olevan jotakin tutkimustietoa taustallaan. Ainakin edellä linkatun Helsingin uutisten jutun yhteydessä oli tilastolaatikko, jonka mukaan väkevien kulutus on laskenut reilusti samaan aikaan kun viinien ja oluen kulutus on noussut. Väkeviähän harvemmin tissutellaan.
Erityisen mielenkiintoista kuitenkin on, että 10 prosenttia väestöstä juo puolet kaikesta kulutetusta alkoholista. Se on aika hurja määrä, kun sitä ajattelee. En toki usko, että alkoholismin oheissairaudet ja muut lieveilmiöt vaivaavat pelkästään tätä 10 prosenttia, mutta voisi olettaa, että suurin osa ongelmista kasautuu sinne, minne käyttökin. Ei sillä, etteikö ns. vähempikin käyttö olisi jollekin ongelma tai aiheuttaisi ongelmia. Riippuvuus voi tulla salakavalasti vähitellen ja alkoholiriippuvuus voi aiheuttaa paljonkin surua ja tuskaa. Varmaan enemmän kuin esim peliriippuvuus ihan fyysistenkin vaikutustensa ansiosta.
Parempaan suuntaan kuitenkin ollaan menossa. Nuorison humalahakuinen juominen on laskussa (edelleen sama Helsingin uutisten linkki). Ilmiön syitä ei ilmeisesti ole tutkittu, joten voin heittää kehiin valistumattoman mutu-arvaukseni. Jospa nuorison alkoholinkäytön maltillistuminen johtuukin alkoholin arkipäiväistymisestä ja sen saatavuuden vapautumisesta? Nykyiset suurkuluttajat ovat niitä viisikymppisiä ja vanhempia, jotka ovat oppineet juomaan kuuskyt-seiskytluvuilla silloisten rajoitusten alaisuudessa. Ne vetää edelleen kuin viimeistä päivää "nyt sitä saa, ei tiedä saako huomenna" -fiiliksissä, kun ne on tottuneet siihen, että alkoholi on jotain erityistä, mitä pitää ahnehtia aina kun sitä on tarjolla tai mahdollista saada ja niin paljon kuin suinkin kykenee. Nykyteinit on kasvaneet isomman valikoiman ja helpomman saatavuuden aikakaudella, mutta eipä sitten juomisessa enää mitään erityistä olekaan. Vaikka aina on tietysti niitä teinikännäjiä, ja joillekin heistä kehittyy riippuvuus. Mutta suuressa mittakaavassa tarkasteltuna ikäluokka ei ole niin kiinnostunut humalahakuisesta juomisesta kuin vanhempansa. Tätä voisi miettiä, kun uusia (uusvanhoja) rajoituksia alkoholin saatavuuteen ajetaan.
Ja loppuprovona vielä, että ehkäpä alkoholin tabuasema on poistunut historiaan vasta sitten, kun Kuluttajaliitolta kysytään myös alkoholiasioista. Nythän äänessä ovat olleet lähinnä valtionhallinto vs tuottajat.
Erityisen mielenkiintoista kuitenkin on, että 10 prosenttia väestöstä juo puolet kaikesta kulutetusta alkoholista. Se on aika hurja määrä, kun sitä ajattelee. En toki usko, että alkoholismin oheissairaudet ja muut lieveilmiöt vaivaavat pelkästään tätä 10 prosenttia, mutta voisi olettaa, että suurin osa ongelmista kasautuu sinne, minne käyttökin. Ei sillä, etteikö ns. vähempikin käyttö olisi jollekin ongelma tai aiheuttaisi ongelmia. Riippuvuus voi tulla salakavalasti vähitellen ja alkoholiriippuvuus voi aiheuttaa paljonkin surua ja tuskaa. Varmaan enemmän kuin esim peliriippuvuus ihan fyysistenkin vaikutustensa ansiosta.
Parempaan suuntaan kuitenkin ollaan menossa. Nuorison humalahakuinen juominen on laskussa (edelleen sama Helsingin uutisten linkki). Ilmiön syitä ei ilmeisesti ole tutkittu, joten voin heittää kehiin valistumattoman mutu-arvaukseni. Jospa nuorison alkoholinkäytön maltillistuminen johtuukin alkoholin arkipäiväistymisestä ja sen saatavuuden vapautumisesta? Nykyiset suurkuluttajat ovat niitä viisikymppisiä ja vanhempia, jotka ovat oppineet juomaan kuuskyt-seiskytluvuilla silloisten rajoitusten alaisuudessa. Ne vetää edelleen kuin viimeistä päivää "nyt sitä saa, ei tiedä saako huomenna" -fiiliksissä, kun ne on tottuneet siihen, että alkoholi on jotain erityistä, mitä pitää ahnehtia aina kun sitä on tarjolla tai mahdollista saada ja niin paljon kuin suinkin kykenee. Nykyteinit on kasvaneet isomman valikoiman ja helpomman saatavuuden aikakaudella, mutta eipä sitten juomisessa enää mitään erityistä olekaan. Vaikka aina on tietysti niitä teinikännäjiä, ja joillekin heistä kehittyy riippuvuus. Mutta suuressa mittakaavassa tarkasteltuna ikäluokka ei ole niin kiinnostunut humalahakuisesta juomisesta kuin vanhempansa. Tätä voisi miettiä, kun uusia (uusvanhoja) rajoituksia alkoholin saatavuuteen ajetaan.
Ja loppuprovona vielä, että ehkäpä alkoholin tabuasema on poistunut historiaan vasta sitten, kun Kuluttajaliitolta kysytään myös alkoholiasioista. Nythän äänessä ovat olleet lähinnä valtionhallinto vs tuottajat.
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Kesäinen hernelevite
Alkukesä oli ihanan lämmin ja aurinkoinen, eikä silloin tehnyt mieli "hummusta" eli kikhernelevitettä eetun tapaan. Kehittelin uudenlaisen levitteen vanhasta vieraidenkin suosimasta hernedipistä. Hernedippiin tuli pakasteherneitä 1 ps, maustamatonta tuorejuustoa 1 ptk (250 g), suolaa, pippuria, valkosipulia, sitruunamehua. Sekoitetaan blenderissä tai sauvasekoittimella hienoksi tahnaksi. Testasin myös pehmeällä tofulla, ei kannata laittaa koko pakettia. Muuten siitäkin tuli aika jees.
Mutta se levite - ei sen kummempaa kuin pakasteherneitä, oliiviöljyä, vähän suolaa ja minttua. Sauvasekoittimella tahnaksi. Mittasuhteita ei ole nyt tähän laittaa, kun en ole mitannut. Fiiliksellä mennään. Ei haittaa, jos öljyä tulee niin paljon liikaa, että se erottuu jääkaapissa, sitten vaan sekoitetaan:) Nyt on pari kertaa käynyt sillä lailla ja se sai mut pohtimaan hernepestoa. Ehkäpä joku päivä testataan.
Mutta se levite - ei sen kummempaa kuin pakasteherneitä, oliiviöljyä, vähän suolaa ja minttua. Sauvasekoittimella tahnaksi. Mittasuhteita ei ole nyt tähän laittaa, kun en ole mitannut. Fiiliksellä mennään. Ei haittaa, jos öljyä tulee niin paljon liikaa, että se erottuu jääkaapissa, sitten vaan sekoitetaan:) Nyt on pari kertaa käynyt sillä lailla ja se sai mut pohtimaan hernepestoa. Ehkäpä joku päivä testataan.
 |
| Tuommoinen siitä sitten tuli |
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Pitkän matkan päästä ja pienestä valikoimasta pitää sinun ohratuotteesi noutamahan
Ns. keskiolut, eli vahvuudeltaan alle 4,7 % olut on taas esillä "hyi, paha paha" - tyyppisesti. Tällä kertaa asialla ei ollut arvoisa sisäministerimme, vaan peruspalveluministeri, jonka mielestä alkoholin haittoja saa helpoimmin vähennettyä, kun pistetään olut Alkoon, josta sen voi hakea samalla kun sen viikottaisen kossuannoksensakin.
Tai sitten voi ajatella, kuten Panimoliiton tj sanoo:
"Kun terveyshaitat keskittyvät näihin väkevien kuluttajiin, miksi olut on se ongelma?" (linkki)
Paperihesarissa oli lisäksi mielenkiintoinen tilasto, nimittäin vaikka Euroopan maista Suomi on alkoholista johtuvien haittojen (sairaudet ym) tilastojen kärjessä, ei se ole sitä alkoholin kulutusta mittaavassa tilastossa.
Tämmöiset avaukset tuntuu menneisyyden tuulahdukselta, sellaiselta ajalta kun kansalaisia kontrolloitiin muutenkin ja alkoholi varsinkin oli se hirveä paha, mistä ihmisiä tuli varjella kaikin keinoin. Ei ne tunnu enää olevan oikein tätä päivää.
Tätä päivää sen sijaan on esimerkiksi mainio Suuret oluet, pienet panimot -festari keskellä kaupunkia. Sinne voi mennä maistelemaan, mistä kaikesta jäisi paitsi, jos Alkon myymälä standardivalikoimineen edelleen olisi ainoa paikka, josta saisi olutta ostaa.
http://www.pienpanimoliitto.fi/4
Tai sitten voi ajatella, kuten Panimoliiton tj sanoo:
"Kun terveyshaitat keskittyvät näihin väkevien kuluttajiin, miksi olut on se ongelma?" (linkki)
Paperihesarissa oli lisäksi mielenkiintoinen tilasto, nimittäin vaikka Euroopan maista Suomi on alkoholista johtuvien haittojen (sairaudet ym) tilastojen kärjessä, ei se ole sitä alkoholin kulutusta mittaavassa tilastossa.
Tämmöiset avaukset tuntuu menneisyyden tuulahdukselta, sellaiselta ajalta kun kansalaisia kontrolloitiin muutenkin ja alkoholi varsinkin oli se hirveä paha, mistä ihmisiä tuli varjella kaikin keinoin. Ei ne tunnu enää olevan oikein tätä päivää.
Tätä päivää sen sijaan on esimerkiksi mainio Suuret oluet, pienet panimot -festari keskellä kaupunkia. Sinne voi mennä maistelemaan, mistä kaikesta jäisi paitsi, jos Alkon myymälä standardivalikoimineen edelleen olisi ainoa paikka, josta saisi olutta ostaa.
http://www.pienpanimoliitto.fi/4
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)