Virkatut lasinaluset osa 2

No niin, kesän väriloisto on muisto vain ja silmäkin on tottunut harmaampaan ja tummempaan väriskaalaan. Mikäpä sopisi paremmin talvi-illan teekupposen alle kuin musta lasinalunen:

Lanka puuvillaa, koukku 3,5. Jätin ohjeen kaksi viimeistä kierrosta pois, näistä tuli silti aika isot (läpimitta noin 12 cm), ohuemmallakin langalla ja koukulla voisi saada kelvolliset aluset aikaan.

Ohjeen löysin täältä.

Valtakunnanhuorittelija radiossa

Radio Rockin aamukorporaatio haastatteli viikolla miestä, joka on laittanut youtubeen puhelinkeskustelussa Ylen työntekijän kanssa, käyttäen tästä ihan itse keksimäänsä titteliä. Ennen haastattelua kuunneltiin kyseinen puhelu. Yllättäen haastattelijat ei lähteneetkään "joojoo, kaikkihan ne on" -linjalle, vaan perusteluja kaivattiin ja ristiriitoihin kiinnitettiin huomiota. Mies haluaa Euroopan parlamenttiin.

En voi olla miettimättä, kuka äänestää toisia huorittelevaa ihmistä yhtään mihinkään ja miten tämä itsekään kuvittelee tolla asenteella pärjäävänsä kodin tai muunlaisen hännystelijöiden piirin ulkopuolella. Mutta käsitykseni Korporaatiosta parani hieman.

Sarjaekstra

Keskisyksy (onko sellaista määritelmää..? No, tämä pimeä aika ennen pakkasten ja lumen tuloa) on varsinainen flunssasesonki. Sairastellessa pitää olla jotakin jännää ja koukuttavaa katseltavaa. Onneksi nyt on kivasti erilaisia nettipalveluja, telkkarin puutteessa ei oikein voi vaan koomailla tv-kuvavirran ääressä (mikä on aikanaan toiminut varsin tehokkaana kannustimena töihin palaamiselle, vaikka pikkasen puolikuntoisena..). Tässä hieman otteita aikaisemmista löydöistä, ensimmäisenä mainio naisvankiladraama Orange is the New Black:

Pikavauhtia tuli aikanaan katsottua Netflixistä myös Sillan (Bron/Broen) ensimmäinen tuotantokausi. Kyllä ruotsalaiset ja tanskalaiset osaa, jajamensan! Rikossarjojahan on tv-maailma pullollaan, varsinkin jenkeistä tulee toinen toistensa kopioita, joita mahtuu tyyliin viisikymmentä tusinaan ja joiden väliset erot on suunnilleen Sen Naispuolisen Poliisin hiusten väri, onko Se Miespuolinen Poliisi ylipainoinen vai ei (Naispuolinen Poliisi ei tietenkään ole, koskaan) ja millä kaikilla eri tavoilla jokaviikkoinen nuori naisuhri voidaan tappaa ja silpoa. Joskus uhri on mies, oho!

Jottei ihan menisi amerikkalaisten haukkumiseksi, on todettava että omaa kaavaansa toistaa myös brittisarjateollisuus, on nummea ja nummea, pikkuisia kyliä ja kieroja murhia. Ja Yrmeä Miespoliisi. Naisissa on ehkä pikkasen enemmän vaihtelua, on Nuori Elämänsä Kanssa Hukassa Oleva tai sitten Perheenäiti.

No joo, onneksi skandinaavit osaa yllättää. Sillassa Se Miespuolinen Poliisi on tylsästi rujo ja jostain käsittämättömästä syystä kaikkien heteronaisten mielestä kovin vastustamaton. Mutta Se Naispuolinen Poliisi Saga Norén on niin omaa luokkaansa, että sarjaa kattoisi jo pelkästään hänen omalaatuisen persoonansa vuoksi! Varsinkin ekalla kaudella sosiaalisten konventioiden ymmärtämättömyys tai niiden mukaan pelaamisesta kieltäytyminen johtivat varsin hulvattomiin tilanteisiin! Sarjasta on luonnollisesti tehty jenkkiversio, ja ilmeisesti muutkin maat ovat lähteneet kopioinnin tielle. Sitä en tiedä, miten tarkasti henkilöhahmot on kopioitu (jenkeillä sarjassa the Bridge Naispoliisi oli blondi, tietysti, mutta en kyennyt katsomaan sitä enempää kuin vähän ensimmäisen jakson alkua). Saga Norénia näyttelevä Sofia Helin on tehnyt kattavaa taustatyötä erilaisista asperger-oireista, mikä näkyy hänen suorituksessaan. Tapahtumat sinänsä (erinäinen kasa ruumiita) eivät ehkä ole niin oleellisia, paitsi että ne ovat osa suurempaa suunnitelmaa ja niissä on jokin senhetkistä ruumista suurempi tausta-ajatus. Tai ainakin sellainen esitetään olevan. Synkkää, tyylikästä ja jännittävää. Ja alkumusiikki on hieno.

Kakkoskausi Areenassa:

Toisena ajankohtaisena Yle areenassa on nähtävillä BBC American Orphan Black -niminen sarja, jossa myös jännitystä riittää. Jo alku imaisee mukaansa, ja aika pian paljastuu, että kyse on klooneista. Joka jaksoon on saatu uusia pikkupaljastuksia ja loppukoukku, ns. cliffhanger. Jossakin jaksossa tosin lähennytään jo komediaa, valitettavasti. Varsin hyvää töllättävää silti:

Pipo!

Olen tuskaillut pitkään virkatun pipon ajatuksen kanssa. Haluaisin tehdä sellaisen, mutta sopivia malleja on ollut tosi vaikea löytää. Joko ne on liian koristeellisia tai niitä ei ole. Keksinpä joltakin keskustelupalstalta hienon idean, eli voisi aloittaa patalapun ohjeella ja jatkaa sitä sitten vaan pipoksi. Koitin. Ei oikein onnistunut. Vihdoin tajusin yrittää näiden poikien ohjeella ja olisi ehkä kannattanut koittaa heti. Muokkasin ohjetta sen verran, että tarpeeksi pitkälle päästyäni (sovitus, kaiken a ja o!) aloin vähän kaventaa (ehkä kaksi-kolme riviä, taisin mennä jossakin vaiheessa laskuissakin jo sekaisin), ensin 14 kiintosilmukan jälkeen kaksi yhteen ja sitten 12 kiintosilmukan jälkeen kaksi yhteen.

Lanka oli paksuhkoa villaisen tuntuista (kierrätyskeskuksesta ilman mitään merkintöjä ominaisuuksista) ja koska halusin löysän pipon, käytin koon 8 koukkua. Tästä tuli siis sellainen alkusyksyn lärpäke.

Tällainen:

Tuntematon henkilö koki jotain, jakakaa!

Viime kuukausien aikana facebookissa on kiertänyt entistä enemmän viestejä, joissa joko teini tai lemmikki on lähtenyt omille teilleen, naapurustossa on liikkunut epäilyttävä auto/henkilö, pehmolelu on kadonnut/löytynyt ja uusimpana erilaiset elintarvikkeista löytyneet outoudet. Limussa on ollut jokin pahanhajuinen ja -makuinen möykky tai, ylläripylläri: kinkusta on löytynyt pari palaa luuta! Jakakaa! Saa jakaa!

Mitä tollaisella oikein kuvitellaan saavutettavan? Eläinten katoamisilmoitukset vielä ymmärtää, jos on fb-kavereita samalla seudulla voi olla todennäköistäkin, että joku heistä näkee karkulaisen. Teinien "karkaaminen" saattaa taas johtua vaikkapa kotioloista, mitä ei tietenkään julkisuuteen (kyllä, facebook voi myös olla julkisuutta) kerrota. Eikä sekään ole ollenkaan ongelmatonta, voiko vanhempi jakaa julkisuuteen mitä tahansa lapsensa tekemisiä. Vaikka se ei olisi laitonta, se voi olla huonoa käytöstä silti. Siitä, miksi epäilyttävien autojen/henkilöiden valokuvien jakaminen on yhtä arveluttavaa, on blogannut esimerkiksi hän.

Sitten vielä nämä "löysin elintarvikkeesta jotain outoa" -päivitykset, miksi niitä pyydetään jakamaan edelleen? Jotta muutkin voi kauhistella, että onpas ällöä...?

Ja toinen hassu juttu, joka tuli mieleen tästä luunpaloja kinkussa, jakakaa! -päivityksestä, että erityisesti kasvissyöjiä, mutta myös tuotantoeläinten hyvinvointia muuten oikeasti tärkeänä pitäviä (sillä tavalla oikeasti, että se näkyy käyttäytymisessä, ei vain puheena), pyritään usein dissaamaan toteamalla, että heiltä on ne kuuluisat elämän realiteetit tai luontoyhteys hukkuneet eivätkä he ymmärrä, että luonnossakin eläimet tappaa toisiaan. Sitten lihansyöjäihmiset seuraavaksi nillittää, jos lihasta on löytynyt jotain, mikä muistuttaa heitä kyseisen lihan alkuperästä, joka on -ylläriylläri- eläin. Kauheeta ja ällöä, jos löytyy sitkeämpää säiettä, jännettä, rasvaa tai luunpaloja. Kauhistelu ei siis kohdistu siihen, että huonompilaatuista on myyty huippulaatuisena huippulaatuisen hinnalla, vaan kauhua ja vastenmielisyyttä herättävät nämä jäänteet eläimestä, minkä johdosta liha ei ole pelkästään keinotekoisen oloista pehmeää mössöä. Kenellähän se luontoyhteys oikeasti on kadonnut...

Vähän Jäykempää Olutta

Helsinkiin avattiin tänä vuonna panimoravintola Bryggeri Helsinki. Olin tapahtumasta pienpanimoiden ja olutkulttuurin kannattajana tietysti innoissani, varsinkin sen jälkeen kun pääsin maistelemaan ravintolan tuotteita (niin olutta kuin hampurilaistakin) kesällä Makujen Suomi - tapahtumassa.

Sitten menin käymään itse ravintolassa. Sijaintihan on loistava, Senaatintorin ja Espan välissä. Sisäänkäyntiä joutui vähän hakemaan, mutta sellaista sattuu. Ravintola on kaksikerroksinen, katutasossa (yläkerrassa) on pienehkö baari ja alakerrassa ruokapuoli. Jälkimmäinen olikin jännä paikka. Etuosassa oli kattamattomia pöytiä, mutta suurin osa salista oli täynnä pöytiä täyskattauksessa pitkine valkoisine pöytäliinoineen. Sisustus oli kuin Aalto-Artek -linjaa pilkulleen noudattavan sisustusarkkitehtiopiskelijan tai oppikirjantekijän käsialaa. Henkilökuntaa riitti, tai no. Kävi ilmi, että pöydissä, joissa ei ole kattausta eikä pöytäliinaa, saa tilata vain tiettyjä (vissiinkin sitten "baari-") annoksia. Jos kattamattomassa pöydässä istuva halusikin tilata tai edes katsella ruokia varsinaiselta ruokalistalta (a lá carte), joutui vaihtamaan pöytäliinapöytään. Käytännössä siis muutaman metrin päähän, ei edes eri saliin.

No, asiakaskunta oli tunnelman mukainen, pukumiehiä vapaalla ja sellaista. Eikä tässä muuten mitään, hienostelevia ja sievisteleviä ravintoloita Helsingissä riittää, mutta hyvin, hyvin valitettava seikka on, että paikan olut on niin vietävän hyvää. Tosin se ei riitä paikan viihtyisäksi tekemiseen, joten kansanomainen eetu ei voi kuin toivoa, että Bryggerin oluita otetaan myyntiin Kaislaan. Tai Teerenpeliin. Tai Sivukirjastoon. Tai lukuisiin "kalaravintoloihin". Onhan näitä vaihtoehtoja.

Mistä hyvän elokuvan tunnistaa

Hyvässä elokuvassa on räjähdyksiä, ammuskelua, tappeluita, avaruusaluksia ja se herättää ajatuksia (muitakin kuin että kultapoju Matt Damon onnistuu naamastaan huolimatta ihan hyvin toimintasankarin roolissa). Lisäksi se herättää erilaisia ajatuksia katsojasta riippuen.

Kävin katsomassa Elysiumin.

Saara sai elokuvasta pontta syvälliselle pohdinnalle materiaalisen hyvän tavoittelemisesta ihmisyyden kustannuksella.

Itse katsoin elokuvaa omalta tasoltani, vertauksena länsimaiden hyvinvoinnin ja sitä ylläpitävän ns. kolmannen maailman suhteesta. Tutulta tuntui asetelma, jossa kaukaisuudessa kimmeltävässä Elysiumissa on mahdollista saada hoitoa lähestulkoon kaikkeen ja se on vieläpä niin helppoa, että sitä tuhlataan turhanpäiväisyyksiin, mutta siitä huolimatta tämän yltäkylläisyyden mahdollistavalla alkutuotantotasolla ihmiset kärsivät ja kuolevat hoidon puutteeseen, koska siellä ihmishenki on halpaa ja jokainen vain kertakäyttötavaraa. Siellä suurin unelma on päästä Elysiumin kansalaiseksi, osalliseksi niistä kaikista aarteista. Kummassakin maailmassa on myös omat roistonsa, tosin eräs Maan maailman roisto kasvaa elokuvan aikana toimimaan oman elinkeinonsa lopettamisen puolesta.

Elokuva ei tietenkään ole täydellinen rikas länsi - kurjat muut -vertauskuva, sillä elysiumeja löytyy meidän maailmamme kurjimmistakin kolkista. Myös omia kansalaisiaan voidaan riistää. Ja kuten Saaran kirjoituksesta voi ymmärtää, ihmisyyden menettäminen vähän kerrallaan voi olla niin salakavalaa että siihen voi langeta hyvätkin.

Jännittävä elokuva kuitenkin on. Ja katsomisen arvoinen, vaikka ei olisikaan taipuvainen syvälliseen ajatteluun.