Miksi

Miksi olla olemassa, miksi olla näkyvillä, miksi olla rehellinen, miksi puhua. Miksei voi valehdella, olla piilossa, miksei itseä voi kätkeä, vaikka jollakin olisi silloin helpompi olla. Miksi on niin helppoa vaatia, kun ei ole tarvinnut sellaiseen vaatimukseen vastata. Miksi haluaisin sellaisen perheen, joka ei halua minua vaan mieleisensä haavekuvan.

Täällä ollaan vielä

Yllättävää kyllä, maailmanloppua odottaneet saivat taas kerran pettyä uuden mahdollisuuden. Itsellenihän maailman jatkuminen ei tosin tullut yllätyksenä, sillä olin saanut ammattiliitoltani ensi vuoden kalenterin jo hyvissä ajoin.

Elämän kaoottisen oravanpyörän pyöriessä aina vain kovempaa olen saanut myös vähän mietittyä blogipostauksia, joten jotakin on varmasti tulossa tännekin sivulle. Hajatelmia ja ehkä olutarvostelukin, nimittäin oluthyllystä löytyi taas pari uutta tuttavuutta (mm. viehättävän englantilaisen Badger Breweryn Hopping Hare).

Valokuvia verkossa

Vuoden kiertäessä loppua kohti oma oravanpyörä kiihtyy kiihtymistään. Nykyinen elämänmeno on ainakin minulla ollut sellaista, että kun luonto hiljenee ja kasvu pysähtyy, täytyy itse vaan vaihtaa isommalle vaihteelle ja paahtaa nopeammin ja tehokkaammin. Tai ehkä se vaan tuntuu siltä, kun tuo kontrasti on niin selkeä. Kirjoittelu on kuitenkin jäänyt vähän taka-alalle, vaikka ajatuksia ja pieniä ideoita onkin kerääntynyt. Siksi onkin hyvä, että muut tekee ja julkaisee sellaista, mitä voi sitten jakaa:)

Yksi teistä

Juhlimisesta ja itsenäisyydestä

Olen ns. bilehile. Pidän juhlista ja käyn mielelläni ”baareilemassa”. En ole koskaan kuulunut niihin, jotka käy baarissa vain puolisoa etsimässä ja sitten kun sellaisen onnistuvat löytämään, eivät mene kuin ehkä pakon edessä kerran vuodessa, jos sitäkään. Tietysti kun ikää on tullut lisää, en enää jaksa valvoa niin pitkään kuin nuorempana, enkä käydä baarissa joka viikonloppu. Eihän se niin kivaa olisikaan, jos se olisi jokaviikkoista. Mutta kun voi silloin tälläin laittaa vähän juhlallisempaa vaatetta ja käydä ulkona, tavata ystäviä, ottaa muutama juoma ja tanssia – rentouttavaa ja piristävää arjen rutiinien ja huolien keskellä. Miellän siis juhlan ja juhlimisen ensisijaisesti iloisena tapahtumana.

Toinen, mikä mielestäni on iloinen asia, on tietysti Suomen itsenäisyys. Kyllä, tiedän, että se on saatu kalliilla. Tiedän myös, että hyvin pitkään se horjui muodollisen sanahelinän rajoilla ja että se on ollut vaikea kunnolla sisäistää. Sattumoisin tiedän myös sen, ettei kaikilla ole aina ollut sitäkään vähää ja ettei sen puute todellakaan ole se parempi vaihtoehto. Mutta sitä olen vähän ihmetellyt, miten Suomen itsenäisyyden juhliminen näyttäytyy enemmän hartaana synkistelynä tai sitten presidentinlinnaan menevien syyllistämisenä kuin iloisena tapahtumana. Voin jo melkein kuulla jonkun nillittävän, että mitä juhlimista tässä mukamas on kun kaikki on niin kurjaa kun elintasokuilu repeää aina vain laajemmaksi ja yhteiskunnan johtavassa asemassa olevilla on aina vain vähemmän tajua kansan enemmistön todellisuudesta. Ihan kuin tämä kaikki johtuisi itsenäisyydestä? Ihan kuin ilman itsenäisyyttä ei olisi riistämistä ja syrjäytymistä tai ihan kuin niille voisi jotain tehdä ilman sitä. Tai ihan kuin nämä tärkeät asiat tiedostettaisiin vain kerran vuodessa. Vai onko niin, että se mikä ärsyttää, on juhliminen? ”Eliitti” juhlii ja ”kansa” muistelee sotaa ja kaatuneita?

Veteraaneilla ratsastetaan jos minkälaisissa asioissa, mutta vähän kyllä ihmettyttää, olisiko se niin epäkunnioittavaa iloita siitä raskailla uhrauksilla saavutetusta asemasta? Miksi itsenäisyyttä juhlitaan katsomalla sotaelokuva ja kättelyä? Miksei sitä juhlita enemmän, julkisemmin, toreilla, bändien ja ilotulitusten kera? Niin, ehkäpä siksi, että suuri enemmistö varaa mussutettavaa, avaa telkkarin ja arvostelee iltapukuja. Minä mukaan luettuna. Kun huomenna on vielä pikkujoulutkin. Mutta jos ensi vuonna järjestäisin omat itsenäisyyspäivän bileet (joo-o, varmaan)!

 

Hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle, mahdollinen lukijani!

Erilaisten ystävyyttä

Taannoin tuli haukuttua Finnkinoa hieman syyttä, nimittäin Koskemattomat tuli kuin tulikin teattereihin. Tarinan lähtökohta on sinänsä aina kiinnostava; erilaiset ihmiset kohtaa ja ystävystyy, tässä siis neliraajahalvaantunut kroisos ja köyhä pikkurikollinen. Lisäksi erityisenä koukkuna se, että elokuvan asetelma on todellisesta elämästä. Neliraajahalvaantunut vanhempi herra (valkoihoinen) etsii henkilökohtaista avustajaa. Köyhä nuori mies menee työhaastatteluun saadakseen kuittauksen työkkärin paperiin. Yllättäen halvaantunut ei haluakaan sievisteleviä ja vähän omituisiakin tosissaan paikkaa hakevia (valkoihoisia), vaan tykästyy kaksimetriseen rehvakkaaseen tummaihoiseen, joka tietenkin pyristelee aluksi vähän vastaan. Hyvä tarina ja hauskoja hetkiähän siitä seuraa. Vastakohtien leikkiä, yläluokkainen elämä vs katujen kulttuuri jne. Tulokas tietenkin paitsi piristää työnantajaansa, pistää myös muiden elämää järjestykseen, eikä epäröi näyttää mielipiteitään asiasta kuin asiasta. Eikä sievistele tai hiiviskele henkisesti varpaisillaan toisen vamman ympärillä. Pohjimmiltaan kyse onkin siitä, että lähtökohdista tai olosuhteista riippumatta toisen todelliseen kohtaamiseen riittää vain aitous ja hyväntahtoisuus.

 

 

Looper

Aikamatkailuleffat voi olla hyviä tai vähemmän hyviä, mutta jos niissä yhdistyy kylmäverinen tappaminen ja Bruce Willis, ollaan aika lähellä hyvää elokuvaa! Looperissa mafialiigat käyttävät aikamatkustusta murhiin ja ruumiiden hävittämiseen. Aika näppärää, kun tapettavan voi siirtää ajassa vuosikymmeniä taaksepäin, paikkaan jossa sitä odotetaan aseen kanssa ja homma hoidetaan sekunnissa. Pelin henkeen kuuluu, että kautensa päätteeksi nämä "hitmanit" eli looperit saavat viimeiseksi hoidoksi itsensä, 30 vuoden päästä. Sen jälkeen heillä on 30 vuotta aikaa nauttia elämästä, kunnes koittaa se "viimeinen matka". Paitsi että eihän se näin helposti mene, kun Brucekin on menossa mukana. Ruumiita tulee siis enemmänkin, samalla kehitetään hauskaa teoriaa siitä, miten nykyhetken hahmon kehoon jälkiä tekemällä saa aikaan muutoksia myös tulevaisuuden hahmon kehossa. Sillä tavalla voi esimerkiksi kätevästi viestiä (ja vaikka pakottaa karanneen kohteen takaisin).

Toinen aikamatkatarinoiden kestoaiheita on tietysti menneisyyden muuttaminen. Tässäkin leffassa sivuttiin itseään toteutuvaa ennustusta kohti kulkemista ja vanhaa kunnon "tappaisitko Hitlerin"-dilemmaa. Nämä teemat käsitellään kuitenkin tyylikkäästi, ilman turhia alleviivauksia tai mukasyvällisiä pohdintoja.

Kerro, kerro yötoive, ken ihanin on päällä maan

Ent. naapurintytöstä nyk. luurangosta merirosvoprinsessan kautta hevikuningattareen. On pojilla ollut mielenkiintoinen matka ja tytöillä ehkä myös, tai no, vaiheikas ainakin. Suuria tunteita ja dramatiikkaa tuskin on puuttunut kulissien takaa, vaikka julkisuuteen sitä onkin tihkunut hyvin vähän. Emme tiedä, onko tarinassa roistoa, kuka se olisi ja kenelle on tehty paskasti. No, matka jatkuu. Anetten jälkeen Nightwishin vokalistina toimiva Floor Jansen on määräaikainen kiinnitys. Yhden keikan perusteella voisin sanoa, että poikien menetys, muttei välttämättä Floorin, hänellä kun on omakin bändi ja omia touhuja.

Konsertin tunnelma oli kaikesta huolimatta hyvä. Floor on kyllä ihana. Everdream ja yllättäen myös Amaranth meni kuitenkin vähän takellellen, ihan kuin ne eivät oikein sopisi Floorin äänialalle tai olisivat ehkä kaivanneet laulun osalta jonkinlaista uudelleensovitusta. Tai sitten vain kuvittelen. Sitä tuskin kuvittelen, että viimeisen biisin (Last Ride of the Day) alussa Floorin laulu hieman kompasteli. Se pääsi kyllä melkein heti kunnolla vauhtiin ja esityksestä tulikin energialtaan melkeinpä keikan paras.

Hienoa konserttia seurasi sitten elokuva. Näin jälkiviisaana sanoen Imaginaerum oli juuri sellainen kuin olisi voinut odottaakin. Taikuutta, fantasiaa, hyvännäköistä kuvaa ja koskettava tarina. Elokuvassa  käsiteltiin isä-lapsi-suhdetta ja omaan sisäiseen maailmaansa eksyneen vanhuksen tarinaa. Seikkailu sisäisessä maailmassa oli kuvattu todella hienosti. Elokuva kaikkinensa kolahti ainakin minuun ihan täysillä. Vaikea sanoa kuitenkaan mitään sen tarkempaa itse tarinasta sortumatta ylisentimentaalisuuteen tai käyttämään latteuksia.

Eilen oli siis elokuvan maailmanensi-ilta (toisin kuin Nokia, Nightwish toi uutukaisensa ensimmäiseksi Suomeen), olisi hauska tietää oliko se tarkoituksella isänpäivän aattona. Elokuva sopisi hyvin myös joulun nyyhkyleffaksi.

Oli kyllä juuri niin ihana ilta kuin odotinkin.