tiistai 29. toukokuuta 2012

Sanomisen tärkeydestä




Ihmislaji on kykenevä niin suureen pahaan, ettei sitä voi yksilötasolla oikein ymmärtääkään. Kävin siis omin silmin katsomassa, mitä Auschwitz-Birkenausta on jäljellä. (Linkki: http://en.auschwitz.org/m/) Aika paljon, mikä on hyvä. Minusta on hyvä, että sitä paikkaa esitellään ja siellä kierrätetään ihmisiä. Yli miljoonan ihmisen järjestelmällinen tappaminen on jotain, minkä ei pitäisi antaa painua unholaan. Kyseessä on kuitenkin yksi Euroopan suurista kollektiivisista traumoista, sotien ja neukkulan ohella. Omassa sarjassaan tämä on kuitenkin häikäilemättömän päämäärätietoisuuden ja valtavuutensa vuoksi. Siis oikeasti, ensin saada idea tappaa muutama kansanryhmä, suurimpana juutalaiset, mutta myös romanit ja homoseksuaalit, kokonaan, ja sitten lähteä toteuttamaan sitä kurinalaisesti, järjestelmällisesti ja tehokkaasti ja kaiken liikenevän hyödynnettävän (kirjaimellisesti) hyödyntäen  - se kuulostaa niin epätodelliselta!

Pienoismalli kaasukammiosta.

He luulivat saavansa tavaransa takaisin.

Röykkiöittäin tavaraa. Kenkiä, astioita, proteeseja, kainalosauvoja. Hiuksia.
Esillä oli myös hiuksista kudottua kangasta. Hiuksia ja sitä kangasta ei saanut kuvata.

Mutta eihän se ole epätodellista. Eikä se jäänyt viimeiseksi kansanmurhayritykseksi tai keskitysleiriksi edes Euroopassa.

Auschwitz I.
Auschwitz I.

Auschwitz II Birkenau. Se isompi, varsinainen tuhoamispaikka.
Auschwitz II Birkenau. Ladoilta näyttäviä vankien asuinrakennuksia ja niiden raunioita silmänkantamattomiin.

Auschwitz II Birkenau. Sisäkuva asuinrakennuksista, kuvassa nukkumalavereita.

Pohjois-Koreassa taitaa parhaillaankin olla hyvin paljon ihmisiä tämänlaisessa paikassa. Olkoonkin, että ilman samanlaista joukkotuhonnan tarkoitusta. Se erottaa Auschwitz-Birkenaun myös neukkujen Siperiaan perustamista vankileireistä, jossa ihmisiä kuoli lähinnä sairauksiin, nälkään, kylmyyteen, yksilöteloituksiin ja satunnaseen väkivaltaan. Yhdistävänä tekijänä niillä on kuitenkin se, että joku niistä ja vastaavista paikoista aina hyötyy. Ja tarpeeksi suuri enemmistö antaa sen tapahtua. Tilaisuus tekee varkaan ja yhdistelmä valta + rankaisemattomuus johtaa hirveyksiin. Olen tietenkin idealistipiiperö, mutta joskus mietin, olisiko ääneen lausutuilla ajatuksilla oma perhosvaikutuksensa. Olisiko tämä ja moni muu tuho ja pahuuden riemuvoitto jäänyt tapahtumatta, jos tarpeeksi moni olisi suunnitelmasta kuultuaan nauranut että mikä idioottimainen ajatus! Tai sanonut ei. Ollut eri mieltä ja ilmoittanut sen. Sen sijaan, että oli kiltisti hiljaa.

Jostain syystä, kuljeskellessani Auschwitz-Birkenaun rakennusten välissä, päässäni alkoi soimaan kappale, joka kirjoitettiin vastauksena erääseen kirjeeseen. Kirjeen kirjoittaja ei pitänyt siitä, että bändin jäsen ilmoitti mielipiteensä erääseen asiaan.



lauantai 19. toukokuuta 2012

Viherjuttuja

Kaupunkiviljely Helsingissä elää vahvaa nousukautta. Dodo ry:n viljelypaikat Pasilassa vietiin käsistä ja moni jäi ilman. Siirtolapuutarhoihin on vuosien jonot ja puutaloalueilla perustetaan pihapalstoja. Minusta se on hienoa, vaikka jotkut saattavatkin kuitata asian cityhipstereiden trendihöpötyksenä. Toivottavasti kehitys jatkuu ja laajenee eivätkä helsinkiläiset kattopuutarhat jää haavekuviksi. Johan niitä on muualla. Olisi jo aika ymmärtää, että kaupunki ja vihreys tai viljely eivät ole toistensa vastakohtia. Ei se oikeastaan edes olisi erityisen radikaalia, vaan eräänlaista paluuta kaupunkien alkuaikoihin. Kaupungeissa on aina viljelty omiin tarpeisiin. Eikä kaupungin todellakaan tarvitse olla ruma betoniautiomaa, vaan se voi olla viihtyisä elinympäristö niin ihmisille kuin kasveillekin. Lisäksi haaveilen hiukan omista mehiläisistä, kuten täällä: http://www.youtube.com/watch?v=n9Dt0bpHLVE. Viljelijäksi minusta tuskin on, eikä kokemustakaan ole. Viimekesäiset chilit oli aika epäonnistunut yritys. Vaikka monesta taimesta muutama jäikin henkiin ja ihme kyllä pärjäsi talvenkin yli, vain yksi kantoi satoa (yksi palko viime teoikseen, ennen risuksi kuivumistaan). Ja totta puhuen enhän minä edes itse niitä idättänyt, Puoliskohan ne multaan laittoi ja niistä huolehti... Mutta en vielä lannistu, tänä vuonnapa koitan ihan itse vihanneskrassia ja sokeriherneitä! Kuva:



Sokeriherneet on niissä pikkupurkeissa. Pikkutaimi keskellä on peräisin eräästä epäonnisesta chilistä. Kokeilin, kasvattaako irtileikattu chilinoksa juuren ja niinhän tuo kasvatti! Piti istuttaa sekin sitten.


EDIT: vaihdettu mehiläistarhauksesta kertova linkki (bbc:n juttu ei suostunutkaan näkymään).

lauantai 5. toukokuuta 2012

Kierrätystehtailua

Vielä ehtii tänne.



On se kyllä kätevää, kun kaikki kierrätysmateriaalityöstäjät ja uusiokäyttäjät kerääntyy kerran vuodessa samaan paikkaan! Tuli tehtyä muutama ostos, kyllä.