Kehitystä

Se on aika hurja määrä, mitä vauvoina uskonnolliseen yhdyskuntaan liitetyille opetetaan uskomista valtion kouluissa. Nykyisen opetussuunnitelman mukaan peruskoulussa on satutunt..anteeksi, uskonnon opetusta 11 vuosiviikkotuntia (1 vuosiviikkotunti = 38 oppituntia). Vertailun vuoksi: historiaa ja yhteiskuntaoppia opetetaan YHTEENSÄ 10 vuosiviikkotuntia! (Tsek. perusopetustyöryhmän muistio opetusministeriön sivuilla: http://www.minedu.fi/)

Nyt sitten ehdotetaan, että poistettaisiin yksi vuosiviikkotunti uskomista ja lisättäisiin pari vuosiviikkotuntia yhteiskuntaoppiin ja historiaan (Hesarin juttu sekä hallituksen tiedote. Ilmeisesti minä olen opiskellut liian vähän matematiikkaa, koska en ymmärrä miten nykytilan mukaisesta 11 vuosiviikkotunnista yhden vähentämisen jälkeen saadaan 11 vuosiviikkotuntia. tsek. esim työryhmän ehdotus s. 32 tässä).

Oli miten oli, huvittavinta tässä asiassa on tietysti se, että raamattupuolue ja kirkko uudistusta vastustaessaan (se nyt on itsestään selvää, että ne sitä vastustaa) vetoavat mm. siihen, että hallituksen ohjelmassa on luvattu vahvistaa arvokasvatusta! Ja totta kai globalisaatio (1990-luvun muotitermi, nykyään todellisuutta) edellyttää, että uskomista opiskellaan enemmän kuin - sanokaa kanssani -historiaa ja yhteiskuntaoppia YHTEENSÄ. Mitä arvokasvatukseen tulee: johan se on nähty, millaisia arvoja räsäset ja hauvelioinoset ajavat, aivan siihen samaan uskomusjärjestelmään nojaten, mitä valtion kouluissa opetetaan noin valtavan monta tuntia. Ja juu, uskonnollisissakin yhdyskunnissa, jopa kristityissä seurakunnissa, toimii eettisesti valveutuneita ja hyviäkin ihmisiä, kyllä, mutta se ei suinkaan saa olla peruste sille, miksi kouluissa pitäisi opettaa noin paljon uskomista. Eiköhän oikeusvaltion perusteet ja muut sen sellaiset arvot, plus kansainvälisessä maailmassa hyödylliset tiedot ja taidot olisi aika paljon luontevampaa opettaa ilman uskonnollisia kehyksiä. Puhumattakaan ihan perustavanlaatuisista kansalaistaidoista. Ja ettei käy niin, että tulevaisuudessa äänestetään mieluummin Big Brotherissa kuin eduskunta- tai kunnallisvaaleissa.

Avaruusölliäiset vauhdissa

PROMETHEUS

"He loivat meidät. Nyt he haluavat tuhota meidät. Mikä sai heidät muuttamaan mielensä?" -noo, ehkä ihmiset on vaan niiiiiiin ärsyttäviä ja itsekeskeisiä..

Jäi vähän ristiriitaiset tunteet tuosta leffasta. Perusrymistelynä se oli kyllä huippuluokkaa, samoin avaruusalukset ym tekniset vempaimet oli ihania! Ja Charlize Theron oli mainio, tosi kiva että se on löytänyt vähän muunlaisia rooleja. Noomi kantoi hyvin lt Ripleyn takkia, vaikka roolihahmonsa olikin "vain" tutkijanörtti. Mutta muuten, aliensaagan osana tuo ei oikein tyydyttänyt. Jotain jäi puuttumaan ja Luoja-höpötykset oli jotenkin niin päälleliimattuja... ja limahirviöt oli no, öö, mielenkiintoisia. Enpä ois uskonut tätä kirjoittavani, mutta Alien vs Predator sopi melkeinpä paremmin Alien-leffojen jatkumoon kuin tämä.

Mutta jos ei kaipaa mitään syvällistä näkökulmaa vaan jännittäviä paria tuntia, niin mikäs siinä, kyllä minä ainakin sain rahalle vastinetta! :)

Itsen kiusausta

Kun on ujo ja hiljainen ja sosiaalisesti kömpelö, onnistuu tietenkin hankkiutumaan näkyviin paikkoihin ja ryhmässä johtavaan tehtävään. Sitten kun on yksi projekti saatettu kunnialla päätökseen hikoiluista, jännityksestä, stressikohtauksista ja sydämentykytyksistä huolimatta, pitää löytää seuraava juttu, missä voi tuoda itseä esille. Ja taas pääsee jännittämään ja ihmettelemään miksi ja lupaamaan itselle, että tämän jälkeen ei kyllä. Vaikka tavallaan kuitenkin aavistaa, että taas seuraavan tilaisuuden tullen kun kysellään tekijöitä, nostaa kätösensä ja ilmoittautuu. Juuri ennen kun ehtii tulla toisiin ajatuksiin.

Novelleja, vanhaa rakkautta ja suomidekkaria

Kesän alkajaisiksi piti hakea läjä kirjallisuutta lomalukemiseksi, vaikka lomaan on vielä aikaa eikä kesäkään tunnu olevan kuin kuukauden nimenä kalenterissa. Niin siis melkein kaikki olenkin jo itse asiassa ehtinyt lukea, kohta joutuu hakemaan uuden satsin!

Tarinoita tuonpuoleisista oli jännä, pieniä tarinoita siitä, millaista kuoleman tuolla puolen on. Aika monessa tarinassa esiintyy jonkinlainen jumala, mikä on kai ymmärrettävää, elämän jälkeisissä asioissa kun liikutaan. Paljon enemmän variaatioita tarinoihin, kun on joku persoona läsnä siinä.
Auringonlaskun jälkeen on Kingiä, pitkästä aikaa novellikokoelma. Kahdessa tai tavallaan ehkä kolmessa niistä käsitellään myöskin tuonpuoleista. Novelleista ihan ensimmäinen, Willa, sai aikaan samanlaiset vinkeät väreet kuin eräs leffa (pääosassa Nicole Kidman:). Ja pakkomiellettä tavallaan kuvaavassa N:ssä on ihana Lovecraft-sävy. Se on myös sellaista aitoa, ihanaa Kingiä, minkä voin nähdä taipuvan elokuvaksi, ainakin eräs kohtauksista piirtyy hyvinkin selkeästi. Niin että vaikka siis periaatteessa on puhe pakko-oireista, ei se suinkaan ole koko totuus, välttämättä... Joo, vaikka joskus tuleekin heikompia esityksiä ja huteja, pystyy herra King silti välillä säväyttämään juuri oikealla tavalla.

Vanhaa rakkauttahan tuo Kingikin on, mutta tässä postauksessa sen tittelin vie Neil Gaimanin Sandman-sarjaan kuuluva albumi Ikuiset yöt, novellikokoelma tämäkin oikeastaan. Oi-oi-oi. Sandmanin visuaalista jälkeä olen kuolannut siitä asti, kun vahingossa tartuin ensimmäiseen albumiin. Että joku osaakin. Gaimanin luomat Ikuiset ja niihin liittyvät tarinat ovat ehdottomasti sen kaiken taiteellisen vaivannäön arvoisia.
Novellikokoelmien lisäksi piti saada vähän kevyempää, joten mukaan tarttui suomidekkari. Tuula Mai Salmelan Syvyyden avaimet. Ja olipa hyvä että tarttui, oikein kiva uusi tuttavuus tämä kirjailija. Erittäin suuri plussa sille, että tapahtumapaikkana on Helsinki ja sen ihanat Toukola sekä Arabia. Ja murhaakin pohditaan vähän niin kuin oheistekemisenä. Juuri sopivaa kesälukemistoa tämä.

Suomalaisesta kirjallisuudesta kun pääsin vauhtiin, pitää tässä vaiheessa nostaa esille Stefan Nymanin Anna online, vaikka sen olen lukenut jo kauan sitten. Kyllä suomalainenkin kauhua osaa kirjoittaa. Harmi vaan, että kirja on vähän lyhyt, jotenkin jäi sellainen olo, että enemmän olisi voinut tunnelmaa luoda. No, ei sentään niin pahasti kuin Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisessa, jossa suunnilleen puolessa välissä alkaa tuntua siltä, että kirjailijalle tuli kiire saada kirja valmiiksi määräaikaan mennessä ja piti pistää pikakelaus päälle.

Mutta ei kesä pelkkää lukemista ole! Se on myös aurinkoa, toivottavasti ainakin :)

Viherjuttuja2

Hehee, muutaman viikon takainen viherkokeiluni on tuottanut tulosta! Vihanneskrassi tuli ja meni, mutta herneet vielä kasvaa ja kukoistaa!

Verottajasta huolimatta:

Ihana kesäinen vihreä! =)

Hesarista päivää

Tämä uutinen on saanut Helsingin Sanomien paperiversion etusivulla (A3) vetävän otsikon: Presidentti Niinistö jyrähti Makaroville. Ulkomaaosiossa sitten selviää, että toisin kuin olisi voinut päätellä, herra Tasavallan presidenttimme jyrähdys ei ollut tyyliä: "pää kiinni meidän asioistamme", vaan pikemminkin piipitystä "ei-ei, kenraali on erehtynyt". On siinä jyrähdystä kerrakseen!

Itse asiaan - eipä tässä muuta voi kuin lauleskella "räh-mäl-lään, on olo kotoisa, ti-di-dii..."