Olutekstra

Olen sairastellut viime viikot. Yleensä aina flunssat iskee juuri siihen huonoimpaan aikaan (onko edes olemassa hyvää aikaa sairastaa?) Nyt oli vähän toisenlainen sairaus kyseessä, mutta sen verran vaikutti arkeen kuitenkin, että sain unohtaa elokuvissa juoksemisen. Täällä Helsingissähän on taas vietetty elokuvafestaria, tällä kertaa meneillään on Rakkautta ja Anarkiaa. Oloni alkaa nyt olla voiton puolella, joten OLISIN voinut käydä katsomassa edes tämän. No, kuinkas ollakaan se on loppuunmyyty! Eikä ilmeisesti ole tulossa normilevitykseen, kuten ei juuri mikään tämänkertaisista R&A-elokuvista. Mälsää. Luulisi, että joku finnkinon (koska muita leffateatterinpitäjiä ei juurikaan kaupungissa enää ole) valikoimasta päättävä henkilö älyäisi, että jos elokuvafestareiden näytökset myydään lähes järjestään loppuun, melkeinpä festarista, elokuvasta ja genrestä riippumatta, olisi yleisöä odotettavissa myös tavisteattereiden näytöksiin. Edes muutamaan! Edes juuri siihen Ranskan vuoden katsotuimpaan elokuvaan. Mutta ei, kun mennään varmalla hollywood-bulkilla, niin sitten mennään.

Noh, nytpä tulee sitten blogin ensimmäinen olutarvostelupostaus eikä elokuva-arvostelua. Kesällä tuli käytyä tanskanmaalla ja sieltä raahattua tuliaisina erinäisiä oluita. Niitä on vähitellen testailtu, mutta olen pidättäytynyt niistä kirjoittelemasta, koska en oikeasti viitsi osaa tehdä oikeaoppista arvostelua, sellaista missä olisi kaikkea hyödyllistä tietoa kysesisestä oluesta (alkoholiprosenttien lisäksi luonnollisesti kantavierteet, humalalajikkeet, värisävyn numerot sun muut).

Joten tässä hieman fiilispohjalta, ja jotta itsekin muistaisin, mahdollista seuraavaa reissua varten.

Frog Hops - eihän kukaan sammakoista pitävä voi vastustaa tollasta! :) kyseessä on Atlantin ylittävän yhteistyön tuloksena syntynyt Imperial Wheat Stout. Tanskalainen Amager Brygghus kohtasi ohiolaisen Hoppin' Frogin. Mulla on hiukan epäluuloja jenkkistoutteja kohtaan (maistelin paria joskus olutmessuilla, eikä tehnyt vaikutusta). Toisaalta kitalakeni ei ole erityisen harjaantunut enkä ehkä pysty antamaan imperial stouteille sitä arvostusta, joka niille kuuluu. Sama pätee mustan alen kohdalla, en vain saa sitä alas. Näin kävi nyt sitten tässäkin. Vaahto oli komea ja olut aivan mustaa, tuoksu lupasi lämmintä paahteisuutta, mutta maku tällaiselle noviisille aivan liian kitkerä.

Hullun panijan (heh..) elikkä Den Gale Bryggerin Gamle Bådsmands Porter. Villihiivalla käytetty uuden ja vanhan oluen sekoitus, käynyt vieläpä tammitynnyrissä. Kuulosti ihanalta, kun käpälöin tätä Kööpenhaminassa Ölbutikenin hyllyssä. Ja tykkäänhän minä laivoista ja merestäkin, mikä myöskin vaikutti valintaan. Mutta no jaa, tämän olisi voinut jättää tuomatta. Perusmaku oli hapan (liekö sitä uutta olutta sitten), jälkimakuna kahvi yritti tulla esille, mutta yritykseksi jäi. Valitettavasti. Jos portterit oli vanhaan aikaan tällaisia, on kehitys ollut vain hyvästä. Tästä voisin jopa sanoa, että ehkäpä asian harrastajatkaan ei vältsis tykkää.

Mutta! Kolmas kerta toden sanoi, tämä ei tosin ollut tanskalaista tuotantoa vaan aito skotti:

(ja koska tiedän ainakin yhden mahdollisen lukijani olevan välillä myös vääräleukaisuuteen taipuvainen, voin vakuuttaa, että ennen tämän maistelua en ollut vetänyt litraa olutta kitusiini;)

Ylistystä kuitenkin nyt seuraa, koska tämä luomu kaurastoutti oli: täyteläinen, sopivan paahteinen ja suklainen, ei liian kitkerä ja näytti lasissakin tosi hyvältä. Juuri tällaisesta oluesta pidän, syksyisin ja talvisin siis, kun ilma on surkea, viileä ja kostea ja lasiin kaipaa jotain lämmittävää ja lohdullista. Eikä ole ensimmäinen kaurastout, josta mulla on hyviä kokemuksia. Ja tätä saa Alkosta, jee! (Vaikkakin suolaiseen 4,55 euron hintaan. Siitä huolimatta taidan ostaa tuota uudemmankin kerran).

Brittidekkaria pukkaa

Tänään alkaa ylen 1:n lauantaidekkarina toinen kausi sarjasta Scott and Bailey. Kyseessä on vähän perinteistä poikkeava poliisisarja, muttei pelkästään siksi, että enemmistö päähenkilöistä on naisia, vaan enemmänkin siksi, millaisia naisia. Siinä missä olemme tottuneet näkemään puhtoisia, työlleen omistautuneita ja ammatissaan erehtymättömiä naispoliiseja ja patologeja (vaikka ihmissuhteissaan heillä saattaa ollakin vaikka mitä häikkää ja sekoilua), on tämä kaksikko nähty myös tekevän virhearviointeja ammatillisesti ja, mikä pahinta, ammattieettisesti. Sääntöjä on siis rikottu, vaikkakin miesasioihin liittyen. Se ei ole kovin yleistä, yleensä miespuoliset hahmot taivuttelevat sääntöjä ja jos naishenkilöitä on kuvassa, nämä korkeintaan katsovat vierestä ja suojelevat "poikia". Ja vaikka kyseisen sarjan naishahmot ovatkin ammatillisesti erittäin päteviä kaikin puolin, tuli tästä juonikuviosta vähän kuitenkin mieleen (ilmeisesti) Madeleine Albrightin lausahdus: naiset ovat tasavertaisessa asemassa miesten kanssa vasta silloin, kun meillä on epäpäteviä naisia johtajina. Ei sen takia, että erityisesti kaipaisimme epäpäteviä johtajia, vaan koska naisten on pitänyt ja pitänee vieläkin olla miehiä parempia menestyäkseen kunnolla, kun taas maailma on täynnä miehiä, jotka eivät oikeasti ole tehtäviensä tasalla.

Viihdyttävää brittidekkaria siis luvassa, ja ellei muuten niin mukavaa vaihtelua keski-ikäisiin elämän kolhimiin viinaanmeneviin ukkoihin!

Ikä ikäänsä kutakin

Monesti kuvitellaan, että nuorena on vapaa ja huoleton. Ei tarvi välittää paljon mistään, ei ole vastuuta mistään ja voi muutenkin tehdä ihan mitä huvittaa. Jotkut saattavat myös vähän vartuttuaan kaivata takaisin siihen nuoruuteen. Onhan se tietysti tottakin, harvemmin teinillä on esim. asuntolainaa tai vakituista työpaikkaa (no sitä jälkimmäistä on yhä harvemmalla aikuisellakin) tai vaikkapa lapsia tai eläimiä, jotka ovat riippuvaisia tämän huolenpidosta. Mutta jos ajatellaan muuta kuin talouteen tai huolehdittaviin liittyviä asioita, musta tuntuu pikemminkin että vasta nyt kun neljäskymmenes ikävuosi ei ole enää aivan käsittämättömän kaukana, on jotenkin vapaampi ja rennompi olo. Teininä oli kovin tärkeää olla tietynlainen, vaikka mä en koskaan ollutkaan ns. massateini. Mutta kuitenkin silloin oli jotenkin niin paljon tärkeämpää, miltä näyttää ja antaako juuri sen haluamansa kuvan itsestään. Ettei vaaaaan olisi millään lailla nolo, sehän olisi ollut ihan kamalaa! Ei vaikkapa jollain bändikeikalla voinut kunnolla bilettää, vaan piti tietysti tarkkailla esitystä viileänä ja ehkä vähän hyväksyvästi nyökkäillen.

Mutta tähän ikään tultuani olen alkanut ajatella, että voinkin vaan mennä ja heittäytyä, kun siltä tuntuu. Ja jopa heiluttaa täysillä nyrkkiä (hevikeikalla). Eikä muutenkaan ole enää ollut niin väliksi, näytänkö "ikäiseltäni" vai pukeudunko kenties liikaa nuorille tarkoitettuihin vaatteisiin, onko musiikki-, kirja- tai elokuvamakuni "ikäiselleni sopivaa" vai kenties jotain sellaista, minkä parikymmentä vuotta nuorempien voisi kuvitella omaavan. Yleensähän ihmisten maun ajatellaan "kehittyvän" iän myötä, millä kai tarkoitetaan sitä, että kun nuorena on nauttinut sci-fi- ja actionleffoista, fantasiasta ja metallimusiikista, vanhemmiten nauttiikin jostain muusta (draamasta, inhorealismista ja Phil Collinsista/setärockista). Heh. No, noin radikaali muutos tuskin on mahdollinen ilman omia aktiivisia toimenpiteitä. Tietenkään omat mieltymykseni eivät ole olleet ihan noin yksioikoiset kuin tässä annan ymmärtää, on paljon taiteellisiakin artisteja ja muunlaistakin elokuvaa ja kirjallisuutta, mistä olen kovasti pitänyt ihan pienestäkin asti. Mutta enimmäkseen voisi sanoa, että "kehitystä" ei juurikaan ole tapahtunut. Jonkun mielestä se on varmaankin huono asia, mutta tässä iässäpä en enää pahemmin välitä ;)

Lisäksi minusta on tullut vähän rohkeampi sanomaan omia mielipiteitä ja ilmaisemaan itseäni. Ja ehkä myös herkempi kuuntelemaan itseäni ja ottamaan varmemmin kantaa siihen, mitä minä haluan. Pelkoa yli-itsekkyydestä tuskin on, koska mulla oli aikaisemmin tapana yrittää olla tärkeille ihmisille sellainen kuin oletin heidän odottavan minun olevan. Olen siis yrittänyt mennä ikään kuin pidemmälle kuin normaali läheisen huomioon ottaminen "edellyttäisi" ja oikeastaan joskus on saattanut käydäkin niin, että kun joku on vaikkapa tarvinnut apua, en olekaan jaksanut sitä antaa. Jos Kun en enää toimi niin, saatan olla itsevarmempi sanoessani, mitä haluan, mutta mulla saattaa myös jäädä enemmän energiaa toisten huomioon ottamiseen ja aitoon läsnäoloon.

Odotusta

Siitä on jotain viitisentoista vuotta, kun olen Nightwishia ekan kerran kuullut. Silloin se oli rakkautta ensi säveleltä ja yhtye oli mulle tosi pitkään ehdoton ykkössuosikki. Musiikin kuunteluni oli muutenkin intensiivisempää siihen aikaan, visuaalisella ilmeellä ja sanoituksilla oli paljon enemmän merkitystä (kuin nykyään). Yhtye ja musiikki muodostivat tavallaan oman maailmansa, vähän samalla tavalla kuin elokuvat tai kirjat voivat sen (parhaillaan) luoda. Nightwishin maailmassa tuntui olevan paljon asioita, syvyyttä ja tunnelmaa, enemmän kuin ehkä vastaavilla yhtyeillä muuten. Varmaan senkin takia en oikein koskaan löytänyt toista samanveroista suosikkia, vaikka joku Sonata Arctica alkuaikoina pääsikin suht lähelle.

Sittemmin olen kasvanut aikuisemmaksi (ja vähemmän synkäksi) ja fantasiatarve on lieventynyt. Ei se kuitenkaan täysin kadonnut ole. Menneet elämykset saattavat nostattaa odotuksia liiaksikin. Siksi ehkä vähän pelottaakin, miten käy, kun menen katsomaan tätä:

 

 

 

Mutta minä menen, ja toivon ihanaa iltaa :)