Toinen satu Pienestä Pörröisestä Eläimestä

- Kuulitteko, miten Ulla-Nadjalle kävi?

- Joo, Se Öykkäri vei sen repun!

- Ja nyt se tönii sitä!

- Ja haluaa sen pipon, takin ja penaalin!
- Ei tollainen vetele!
- Sanotaan Sille Öykkärille, ettei me leikitä sen kanssa, kun se on tommonen!
- Joo!
- Eikä jaeta enää karkkeja sen kanssa!
- Hyvä!
- Mennään heti!

Pieni Pörröinen Eläin havahtui. ”Voi ei! Pihan lapset ovat menossa ärsyttämään Sitä Öykkäriä! Miten sitten käy, jos Sen Öykkärin ei enää anneta öykkäröidä? Miten vieras ja pelottava maailma!!” Pieni Pörröinen Eläin ei pidä muutoksista, ei ollenkaan. ”Kuka ties vaikka se sitten kostaa Pienelle Pörröiselle Eläimelle! Ei ota enää vastaan Pienen Pörröisen Eläimen askartelemia koristeita ja vanhoja vaatteita ja muita juttuja, mitkä ei kelpaa noille muille! Eikä tuo enää vastineeksi itse tehtyä limonaadia!” Ajatukset pyörivät villisti Pienen Pörröisen Eläimen päässä. ”Minä tarvitsen Sen Öykkärin limonaadia! Juon sitä aina enemmän ja enemmän ja olen hukassa, jos en saa sitä!”

(Joskus kyllä Pienen Pörröisen Eläimen päässä kävi Vieraita Ajatuksia, Ajatuksia, jotka kertoivat, että jos hän katselisi muiden askarteluja ja harjoittelisi enemmän, ja askartelisi itsekin uudenlaisia koristeita, kauniimpia ja taidokkaampia, muutkin pihan lapset voisivat haluta niitä. Ja Ajatuksia, jotka kuiskuttivat, että ylenpalttinen limonaadin lipittäminen ei ehkä ole hyvä juttu. Että Pieni Pörröinen Eläin voisi juoda enemmän jotakin muuta, terveellisempää. Mutta Pieni Pörröinen Eläin meni silloin kyyryyn ja supatti itsekseen: ”minun koristeeni ovat parhaita maailmassa juuri sellaisenaan!” ja ”minä tarvitsen Öykkärin limonaadia, en voi elää ilman sitä!” Ja jos Vieraat Ajatukset oikein kovasti vaivasivat: ”Öykkäri on hyvä! Öykkäri tykkää minusta! Olen ihan hukassa ilman Öykkäriä!”. Eivätkä Vieraat Ajatukset viipyneet kauan.)

Pieni Pörröinen Eläin mietti. ”No, kyllä Öykkärin limonaadi näyttää muillekin kelpaavan, joten ehkä tilanne ei ole niin paha!” Pieni Pörröinen Eläin kuulosteli. Ei voi olla! Nyt ne on jo melkein Sen Öykkärin oven takana ja näyttävät tosi vakavilta ja vihaisilta! Jopa Elias, jonka Se Öykkäri hakkasi kerran pitkään koomaan!

”Hei kuulkaa!” Pieni Pörröinen Eläin huudahti. ”Eihän tämä nyt vielä niin paha ole! Odottaisimmeko vähän! Voi olla, että Öykkäri rauhoittuu, kun syö kaikki Ulla-Nadjan suklaat. Kerrotaan nyt ensin vain, että meistä ei ole ihan reilua, että Öykkäri otti sen repun. Ja sitten palaamme omiin koteihimme, ja toivomme, ettei Se Öykkäri suutu meille niin pahasti ettei anna enää limonaadia, jooko?”

- Siinä on kyllä järkeä, sanoi Gisele. Giselekin tykkäsi limonaadista.

Muut mumisivat ja mutisivat.

- Niin, ja jos Se Öykkäri rupeaa ihan lyömään Ulla-Nadjaa, niin kyllä me sitten voidaan sanoa vähän kovemmin, eikö?!

- Joo, sittenhän me sanomme!
- Niin, ei tässä vielä kannata karkkeja siltä kieltää.
- Ei!
- Mennään vain sanomaan, että olisi ollut kivempaa, jos Ulla-Nadja olisi saanut pitää reppunsa.
- Ja piponsa.
- Ja takkinsa.
- Ja paitansa.
- Ja kotinsa.
- Niin.