Yle Teemalla alkoi eilen mielenkiintoinen moniosainen dokumentti nimeltä Aikamatka nuoruuteen. Ohjelma kuuluu Tiededokumentti-sarjaan, mutta jostakin syystä se ei ole katsottavissa Areenasta. Suuri miinus! Mutta idea on loistava: yhdistää tositv ja tiede! Sen on vieläpä tehnyt BBC, eli laatu on sen mukainen. Jutun juoni on, että kuusi iäkästä (vähän yli tai vähän alle 80 v) brittiä asutetaan viikoksi taloon, joka on sisustettu vuoden 1975 tyyliin. Eikä pelkästään mitään yleistä ajankuvaa, vaan henkilöiden nuoruusajan valokuvista on otettu mallia ja heidän huoneensa muistuttavat mahdollisimman tarkasti heidän oikeita asuntoja tuohon aikaan, ja jopa elintarvikkeet, ruoka ja kaikki muu ovat kuin suoraan vuodelta 1975. Myös tekniikka ja kodinkoneet ovat samalta ajalta. He myös pukeutuvat, kuten "silloin ennen" ja tarkoitus ylipäänsä on, että he eläytyvät ja niinsanotusti uudelleenelävät vuoden 1975. Mutta sarjassa (viisi jaksoa) ei siis keskitytä katselemaan, miten henkilöt pärjää keskenään ja äänestämään ketään ulos, vaan tarkoitus on testata, vaikuttaako tällainen leikkipaluu nuoruuteen tai nuoreen aikuisuuteen näiden koehenkilöiden fyysisiin ominaisuuksiin. Eli nuorentaako tällainen roolipelityyppinen eläytymissessio oikeasti. Koetta kommentoi pari tutkijaa pitkin matkaa, mikä on musta hyvä ratkaisu, koska he voivat osoittaa henkilöissä mahdollisesti tapahtuneet muutokset helposti myös vähän huolimattomasti katselevalle. Sarja on eräänlainen uusinta noin 30 vuotta sitten tehdystä vastaavasta kokeesta, jonka jälkeen ainakin yksi henkilö pystyi luopumaan kävelykepistään. Ja kyllä tuossa ensimmäisessä jaksossakin sen huomasi, että pientä virkistymistä ja eräänlaista voimaantumista oli havaittavissa. Pisti tosiaan miettimään, miten paljon esimerkiksi vanhenemisesta seuraava kunnon yleinen heikentyminen johtuu siitä, että sen odottaa heikentyvän. Ja vähitellen heikentyvän lisää. Mieli on siitä jänskä asia, että tuollaista voi tapahtua täysin tiedostamatta, vähän samaan tapaan kuin lumevaikutus. (Oikeat sairaudet tietenkin poisluettuina, ei alzheimerpotilasta varmaan auta jos vaan itsesuggestiolla yrittää itseään parantaa).
Eihän tuossa kokeessa mitään yleispätevää sabluunakaavaa vanhuuden aiheuttamaan heikkouteen saada, tai sen välttämiseen siis lähinnä. Toisaalta miksi pitäisi, kun ihmisen mielestä on kyse niin mitään 1+1=2 -kaavaa tuskin koskaan voi ollakaan. Mutta on mielen voima kyllä joskus suurempi kuin uskoisikaan. Urheilijat ehkä tietää paremmin sen tunteen, kun on saavuttanut suorituskykynsä rajat, tietää että ei vaan pysty enempään, ja sitten kuitenkin pystyy. (Onhan sitä pienemmässä mittakaavassa koettu joskus itsekin eräissäkin harrastuksissa). Heti eilisen jakson alussa eräs koehenkilöistä oli ehdottoman varma, ettei pääse rappusia ylös matkalaukkunsa kanssa. Kukaan ei kuitenkaan tullut apuun, joten hän hilasi matkalaukkunsa ylös ihan itse. Hitaasti, ja se oli selkeästi rankkaa, mutta kuitenkin hän suoriutui siitä. Seuraavalla kerralla se olisi kenties helpompaa. Tätä jäinkin miettimään, että yhtä tärkeää kuin fyysisen kunnon ylläpitäminen, on myös henkisen kunnon haastaminen, ettei päästä itseään liian helpolla, tai luule, ettei kykene johonkin, ennen kuin kokeilee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti