Mitään uutta tai edes erityisen ihmeellistä ei ole siinä, että nainen, voidakseen tehdä mitä haluaa tehdä, pukeutuu mieheksi. Oikeastaan vasta tässä aikakaudessa olemme meidän länsimaisessa liberaalissa kulttuurissamme siinä pisteessä, että naisellinen sukupuolielin ei ole niin täydellisen rajoittava tekijä kuin ennen.
Billy Tiptonin tarinan varsinainen traagisuus näyttäytyykin siinä, että Billy ei ainoastaan pukeutunut mieheksi voidakseen soittaa bändissä, vaan hän ilmeisesti oli transseksuaalinen, mies naisen kehossa. Tai ehkä eräänlainen genderblender, joka vaihtoi sujuvasti roolista ja sukupuolesta toiseen. Tässä näytelmä antoi kyllä ymmärtää, että enemmän oli transseksuaalisuutta kuin sukupuolilla leikittelyä, että nimenomaan se miehen sukupuoli, ulkoiset tuntomerkit ja miehinen käyttäytyminen oli se oma juttu. Ehkä hän ei olisi koskaan tajunnut toteuttaa itseään tällä tavalla ilman musiikin tuomaa voimakasta motivaatiota vaihtaa naisen olemus miehiseksi, ehkä olisi. Usein "luonto löytää polkunsa", kuten näin kömpelösti suomentamani sananlasku sanoo. Ainakin soittamisesta tai siis oikeastaan siitä, että naisena hän ei päässyt siihen maailmaan, tuli kimmoke.
Mutta, kuten surullisimmissa saduissakin, siitä minkä haluaa, joutuu maksamaan kovan hinnan, eikä sittenkään saavuta aivan sitä, minkä olisi halunnut. Tuohon aikaan, ennen korjausleikkauksia ja hormonihoitoja ja kun asenteet oli mitä oli, piti Billyn piilotella fyysisiä ominaisuuksiaan. Se, ettei voi näyttäytyä totena maailmalle ja erityisesti läheisilleen, on hemmetin kova hinta. Ilmeisesti jotkut Billyn elämän naisista ovat olleet tietoisia asioiden todellisesta laidasta, mutta suurimmaksi osaksi hänen elämänsä koostui itsensä peittämisestä ja paljastumisen välttelystä. Peittely meni niin pitkälle, ettei lääkäriinkään voinut mennä, vaikka hän kärsi kivuista, meni huonoon kuntoon ja kuolikin sitten vuotavaan vatsahaavaan. Lääkärin välttely oli siihen aikaan tietysti myös järkevää, hänethän olisi todennäköisesti passitettu pakkohoitoon, eikä syynä olisi ollut vatsahaava.
Tiedä siitä, miten todellisuudessa, ainakin näytelmässä paljastumisen pelko esti häntä myös menestymästä kunnolla ja pyrkimästä suurempaan tähteyteen. Mikä vie tarinan traagisuuden vielä tavallaan seuraavalle tasolle, nimittäin jos se mitä hän saavutti piilottamalla itsensä jäi vain varjoksi siitä, mitä hän olisi voinut saavuttaa, mikäli hänen ei olisi tarvinnut piilottaa itseään. Olkoonkin, että se oli enemmän kuin mitä hän olisi Dorothynä saavuttanut.
Soita minulle, Billy oli koskettava näytelmä intiimissä tilassa, jossa näyttelijät ja yleisö elivät yhdessä tarinaa. Ei mikään ihme, että keväällä kaikki näytökset myytiin hetkessä loppuun, kuten nyt nämä lisänäytökset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti