Kuka on kirjailijan ystävä?

Tämän päivän hesarissa on alkavien kirjamessujen takia tietysti oma kirjaosio. Esseessään sivulla C9 Jukka Petäjä toteaa, että Riikka Ala-Harjan kirja toi taas keskusteluun kysymyksen siitä, mitä romaanissa saa käsitellä. Kysymyshän oli Maihinnousu-nimisestä kirjasta, jossa oli käytetty sukulaisperheen tragediaa eli leukemiaan sairastuvaa lasta. Siitä nousi sitten kohu, kun kyseinen perhe ei ollut erityisen tyytyväinen tähän. Petäjä kertaa, aivan oikein, että "lapsen vanhemmat kertoivat haluavansa herättää keskustelun kirjallisuuden etiikasta. Siitä, saako kirjailija ottaa materiaalia toisten elämästä - vaikka väkisin." Hän toteaa, että "Maihinnousu todella herätti eettisen ja filosofisen keskustelun. Kuka määrää, mistä kirjailija saa kirjoittaa? Onko ihmisellä tekijänoikeus omaan elämäänsä? Onko kaunokirjallisella ilmaisulla yksiselitteiset laissa määritellyt juridiset reunaehdot? Nämä kysymykset eivät nousseet tänä syksynä suinkaan ensimmäistä kertaa pintaan - eivätkä varmasti viimeistäkään kertaa". Tämän jälkeen hän keskittyy juridiseen puoleen ja huomauttaa, että ei, laissa ei ole yksiselitteisiä reunaehtoja, eikä laki voi määritellä, mitä kirjailija saa tai ei saa käyttää.

Sitten esitetään esimerkkejä tunnetuista kirjoista ja kirjailijoista, jotka ovat käyttäneet henkilöhahmojensa esikuvina todellisia ihmisiä, myös kuuluisia, todetaan, että joillekin se voisi olla jopa kunnianosoitus tai tilaisuus tienata rahaa jne. Sitä etiikkaa olisin kyllä tähän kaivannut enemmän kuin näitä esimerkkejä. Ehkä eettisen pohdiskelun puute johtui siitä, että nämä kysymykset tosiaan ovat niin tuttuja ja paljon esillä, tai että eettiseltä kannalta asian pohdiskeluun olisi mennyt paljon enemmän (liikaa?) rajallista palstatilaa. Toivon, että syy ei ollut se, että Petäjä olettaa lain määrittävän eettisyydenkin rajat. Tämä on yllättävän yleinen asenne nykyään, monet fiksutkin ihmiset arvioivat kaikkea mahdollista toimintaa ja tekoja pelkästään sen kannalta, onko se laillista, ja jättävät täysin huomiotta sen, onko se oikein, hyvä, tai suotavaa.

Vaikka ei tekisi mitään laitonta, voi silti toimia epäeettisesti tai eettisen toiminnan rajalla. Petäjä kirjoittaa, että "kirjailija on varasteleva harakka, joka voi napata nokkaansa kaiken, mikä kiiltää, kimaltelee ja houkuttelee". Varmasti näin, eikä siinä ole mitään laitonta. Mutta mitä jos kirjailijan kiiltävä houkutus on jonkun läheisensä kokema kipeä ja elämää mullistanut tapahtuma? Vaikka yleisö ei tietäisi, että kyse on juuri tälle todelliselle henkilölle sattuneesta todellisesta tapahtumasta, en oikein usko, että tämä läheinen olisi kovin ilahtunut, jos se ilmestyisi yllättäen kirjasta esiin. Olisiko se eettisesti oikein? Vaikea sanoa, ehkä se riippuu henkilöistä, tilanteesta ja kirjasta. Voipi kuitenkin olla, että jonkinlainen etukäteiskeskustelu olisi "oikein". Edes sen vuoksi, että pääsisi nauttimaan läheistensä luottamusta jatkossakin, ja saisi sitä materiaalia ja kiiltäviä houkutuksia.

Kuitenkin olisi ehkä hyvä kirjoittaa ja keskustella näissä yhteyksissä enemmän etiikasta kuin laista.