Taannoin tuli haukuttua Finnkinoa hieman syyttä, nimittäin Koskemattomat tuli kuin tulikin teattereihin. Tarinan lähtökohta on sinänsä aina kiinnostava; erilaiset ihmiset kohtaa ja ystävystyy, tässä siis neliraajahalvaantunut kroisos ja köyhä pikkurikollinen. Lisäksi erityisenä koukkuna se, että elokuvan asetelma on todellisesta elämästä. Neliraajahalvaantunut vanhempi herra (valkoihoinen) etsii henkilökohtaista avustajaa. Köyhä nuori mies menee työhaastatteluun saadakseen kuittauksen työkkärin paperiin. Yllättäen halvaantunut ei haluakaan sievisteleviä ja vähän omituisiakin tosissaan paikkaa hakevia (valkoihoisia), vaan tykästyy kaksimetriseen rehvakkaaseen tummaihoiseen, joka tietenkin pyristelee aluksi vähän vastaan. Hyvä tarina ja hauskoja hetkiähän siitä seuraa. Vastakohtien leikkiä, yläluokkainen elämä vs katujen kulttuuri jne. Tulokas tietenkin paitsi piristää työnantajaansa, pistää myös muiden elämää järjestykseen, eikä epäröi näyttää mielipiteitään asiasta kuin asiasta. Eikä sievistele tai hiiviskele henkisesti varpaisillaan toisen vamman ympärillä. Pohjimmiltaan kyse onkin siitä, että lähtökohdista tai olosuhteista riippumatta toisen todelliseen kohtaamiseen riittää vain aitous ja hyväntahtoisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti