torstai 5. syyskuuta 2013

Haukkauksia Isosta Omenasta

Viikon matka Isoon Omenaan, New York Cityyn, oli mielenkiintoinen ja myös hajatuksia herättävä. Itse lempinimi on kuulemma peräisin alunperin ns. mustan musiikin soittajilta, jotka yhdistivät rahaa tarkoittaneen slangisanan "sugar" omenaan, koska omenat ovat makeita (esimerkkeinä "sugar daddy" jne. Ajankohta meni minulta vähän ohi, mutta ilmeisesti tämä oli 1900-luvun alussa). New Yorkissa menestyvä taas tienasi paljon rahaa. Siispä suuri omena - Big Apple. Sanonta ehti tosin hiipua, mutta 1950-luvulla journalistit toivat sen takaisin ja alkoivat viljellä sitä, minkä ansiosta se jäi elämään. Näin meille kertoi matkaopas Manhattanin saaren ympäri tehdyllä risteilyllä.







Suurkaupungin menosta päällimmäisenä mieleen jäi tehokkuus ja sujuvuus. Liikenteen ja jalankulun. Vaikka autoja ja ihmisiä oli paljon (tai ehkä juurikin sen takia), liikenne kulki helposti ja sujuvasti niin autotiellä kuin jalkakäytävilläkin. Tiet oli toki monikaistaisia, mutta yleensä yksisuuntaisia. Myös jalkakäytävät oli leveitä, ja vaikka ne oli täynnä ihmisiä menossa molempiin suuntiin, kulku oli helppoa ja nopeaa. Kukaan ei jäänyt kuhnimaan ja jos turistit välillä jäivätkin karttoja katselemaan tai näkymää valokuvaamaan, ihmisvirta soljui häiriintymättä ohi. Aivan mahdottomissa paikoissa pyydettiin tietä sanomalla ystävällisesti "excuse me", myös sisällä kaupoissa ja museoissa. Ystävällisyys oli muutenkin vallitseva olotila: anteeksi pyydettiin jos vähänkin hipaistiin, ovia pidettiin auki jne. Kaupoissa myyjät olivat tietysti vielä erityisen ystävällisiä.

Autoliikenteen sujuvuudesta huolehtivat muut autoilijat tööttäämällä hidastelijoille, jotka eivät päässeet liikkeelle valon vaihtuessa tai hidastelivat turhaan ajokaistalla jättääkseen porukkaa kyydistä tms. Välillä kyllä tuntui, että joskus töötättiin ihan tööttäilyn ilosta. Tehokkuuteen yhdistin myös jalankulkijoiden tavan lähteä ylittämään katua punaisellakin heti, kun autoja ei ollut tulossa. Samoin tehokkuuteen ja siihen, ettei muiden aikaa ja tilaa viedä tarpeettomasti, liittynee kaupungin liikennepoliisien hinausautot. Kun tietyille paikoille pysäköinti on kielletty poishinauksen uhalla, sinne pysäköity auto hinataan pois. Valitettavasti en tajunnut ottaa kuvaa näistä kylteistä tai hinausautoista. Jotenkin tuli kuitenkin semmoinen tunne, että helsinkiläistä tapaa pysäyttää osa liikenteestä tunniksikin odottamaan, että ratikkakiskoille autonsa jättänyt viitsisi tulla sen siirtämään, ei tuolla pahemmin esiinny.

Myös keskikaupungin avaruus oli hiukan yllättävää, suomalaiseen rakentamiseen tottuneena kuvittelee pilvenpiirtäjät pystysuoraan nousevina seinäminä, joiden väliin pieni ihminen puristuu. Tältä ei suinkaan tuntunut, osaksi koska tiet oli niin leveitä ja osaksi koska pilvenpiirtäjät kapenivat ylöspäin. Suoraan jalkakäytävän reunasta nousi seinää ehkä viiden-kuuden kerroksen verran, ja korkealle kurottava rakennus oli huomattavasti kapeampi. Näin tuli taivasta enemmän näkyviin ja avaruuden tuntu säilyi.

Paljon oli myös matalampaa rakentamista, tässä esimerkki viehättävästä alueesta:



Joskus on kai sanottu, että sellaista kansaa ei olekaan, jonka edustajaa ei tapaisi New Yorkissa. En ollenkaan epäile sitä, jos kaupungissa on noin 8,5 miljoonaa asukasta ja väestö on, kuten koko Pohjois-Amerikassa, suurimmaksi osaksi maahanmuuttajataustaista. Tilan rajallisuus, väestön monimuotoisuus, keskittyminen ja tiheä asuminen ovat mahdollistaneet elävän kanssakäynnin ja jatkuvasti kehittymään pyrkivän mielenlaadun. Nykymaailmassa voisin melkeinpä sanoa lisäksi, että kaikkien kulttuurien tai alakulttuurienkin edustajia voi tavata täällä.

Liikehuoneistojen jätehuolto sen sijaan oli hyvin outoa, vaikka tavallaan sekin tehokkuuden sanelemaa, nimittäin roskat tuotiin kadunreunaan jättimäisissä säkeissä, ja siitä sitten jäteautot keräsivät ne yön aikana pois. Tämä käy tietysti nopeasti, kun jäteauton ei tarvitse ajaa jokaiselle sisäpihalle eikä tilaa tarvita isoihin roskakatoksiin. Kaupunki tuntui muutenkin vähemmän kliiniseltä kuin nämä, missä olen vieraillut Pohjois-Euroopassa. Kadunkulmissa käristeltiin lihavartaita oikeilla hiilillä, tämmöisissä kojuissa:

Sai näistä muutakin, mm hodareita, falafeleja, pretzeleita ja limuja.


Kaupunki oli kaunis myös etäältä katsottuna. Ensin risteilyllä Manhattanin ympäri:







 
 

Melkein kuin Helsingissä!



Sitten pari kuvaa korkealta, Rockefeller Centerin Top of the Rock -näköalatasanteelta. Suosittelen!




Syötävää oli onneksi muutakin kuin lihavartaita. Chelsea marketissa söin tähän mennessä melkeinpä parhaan kasvishampurilaisen:



Samasta paikasta löytyi muitakin herkkuja:

Fat Witch Bakery. Erittäin hyviä browniesejä, harmi ettei voi tilata USA:n ulkopuolelle...

Varsin maukas Red Velvet whoopie + tietysti kaikkea muutakin.

Vähän vakavaa historiaa:

The Paikka
Miksi se on The Paikka, selviää tästä.


Metroasemat, joissa kuljettiin, olivat matalia ja hieman ahdistavia. Mutta metrojunat juuri sellaisia kuin elokuvissa!




Myös Central Park oli pakollinen retkikohde. Kiehtovaa, kun korkeat talot pilkistävät puiden lomasta:


Ihan kuin tällainenkin näkymä olisi "tv:stä tuttu"!

9/11 Memorial oli aika vaikuttava näky, joskin ehkä juuri ja juuri sen jonottamisen ja turvatarkastuksen arvoinen. Toisaalta nyt muistomerkin ympäristössä tehdään rakennustöitä, eli sitten kun työmaa-aidat poistuvat, on ehkä kulku muistomerkillekin helpompaa.

High Line, eli entiselle junaradalle rakennettu kävelytie oli selkeästi kaupunkilaisten suosiossa:








Brooklyn Bridge on kauniipi etäältä. Se on myös hyvin kansoitettu valokuvaavilla turisteilla. Sillan liikenneratkaisu on mielenkiintoinen, jalankulku on nostettu autojen yläpuolelle. Pressut johtunevat korjaustöistä.





Hienot puitteet kirjallisuudelle: Public Library 58. kadulla.




Kirjastolla on myymälä, totta kai. Tietysti tällaisesta voi jollekin tulla mieleen jotain hapanta kaupallisuusmutinaa, mutta itse asiassa idea on loistava, varsinkin kun myytävät tuotteet liittyvät kirjoihin tai vanhoihin karttoihin (kuten kirjateemaiset kangaskassit tai erittäin hyvännäköiset hopeiset rannekorut, joihin on kaiverrettu otteita Shakespearen teksteistä). Sieltä ostin myös mitä käytännöllisimmän tuliaisen:

Tämä laitetaan peukaloon, siivekkeet auttavat pitämään kirjaa auki. Ei uskoisi, miten paljon merkitystä pienellä jutulla on! 


Satuttiin paikalle myös Brazilian Dayn juhlallisuuksiin. Päivää vietetään Brasilian itsenäisyyden kunniaksi, mutta ei varsinaisena itsenäisyyspäivänä (7.9.), vaan syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina (päivää ennen Labor Daytä).



 






Uppopaistettua jäätelöä. Nam!

Kotimatkalla




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti