maanantai 9. syyskuuta 2013

Mistä hyvän elokuvan tunnistaa

Hyvässä elokuvassa on räjähdyksiä, ammuskelua, tappeluita, avaruusaluksia ja se herättää ajatuksia (muitakin kuin että kultapoju Matt Damon onnistuu naamastaan huolimatta ihan hyvin toimintasankarin roolissa). Lisäksi se herättää erilaisia ajatuksia katsojasta riippuen.

Kävin katsomassa Elysiumin.



Saara sai elokuvasta pontta syvälliselle pohdinnalle materiaalisen hyvän tavoittelemisesta ihmisyyden kustannuksella.

Itse katsoin elokuvaa omalta tasoltani, vertauksena länsimaiden hyvinvoinnin ja sitä ylläpitävän ns. kolmannen maailman suhteesta. Tutulta tuntui asetelma, jossa kaukaisuudessa kimmeltävässä Elysiumissa on mahdollista saada hoitoa lähestulkoon kaikkeen ja se on vieläpä niin helppoa, että sitä tuhlataan turhanpäiväisyyksiin, mutta siitä huolimatta tämän yltäkylläisyyden mahdollistavalla alkutuotantotasolla ihmiset kärsivät ja kuolevat hoidon puutteeseen, koska siellä ihmishenki on halpaa ja jokainen vain kertakäyttötavaraa. Siellä suurin unelma on päästä Elysiumin kansalaiseksi, osalliseksi niistä kaikista aarteista. Kummassakin maailmassa on myös omat roistonsa, tosin eräs Maan maailman roisto kasvaa elokuvan aikana toimimaan oman elinkeinonsa lopettamisen puolesta.

Elokuva ei tietenkään ole täydellinen rikas länsi - kurjat muut -vertauskuva, sillä elysiumeja löytyy meidän maailmamme kurjimmistakin kolkista. Myös omia kansalaisiaan voidaan riistää. Ja kuten Saaran kirjoituksesta voi ymmärtää, ihmisyyden menettäminen vähän kerrallaan voi olla niin salakavalaa että siihen voi langeta hyvätkin.

Jännittävä elokuva kuitenkin on. Ja katsomisen arvoinen, vaikka ei olisikaan taipuvainen syvälliseen ajatteluun.

1 kommentti:

  1. Hieno arvostelu! :D Alun listaan lisäisin, että oikein hyvässä elokuvassa on myös joko dinosauruksia tai tappajarobotteja. Elysium sai siis roboplussan.

    VastaaPoista