Keskeneräisyyden sietämisestä

Olen aina ollut aika maaninen muuttaja, heti kun tavarat on saatu kannettua sisälle, pitää ruveta laittamaan niitä paikoilleen. Yksi kunnon urakka samana iltana (yönä), loput aamulla, ja seuraavana päivänä on kuin muutosta olisi jo enemmän aikaa. Tämä yhden tiukan työrupeaman taktiikka on ollut mulle hyvä, koska saan kauhean stressiahdistuksen purkamattomista muuttolaatikoista. Muutot on muutenkin tarpeeksi stressaavia, kun pitää asettaa elämänsä niinsanotusti uusiin puitteisiin. Kaikki uudet rutiinit, joiden opetteluun menee aikaa ja energiaa, aamukahvin keiton automaattiohjauksen uudelleenohjelmoinnista lähtien. Pahimmillaan joutuu käymään uudessa ruokakaupassa, josta ei ensimmäisiin kuukausiin löydä ikinä mitään. Silloin helpottaa, kun uusi koti on suhtkoht järjestyksessä heti alusta.

Tämänkertainen muutto on ollut poikkeus. Ensimmäiset päivät meni lähinnä remppahommissa, joten ensimmäisen viikon aikana asunto oli kaaoksen vallassa senkin takia. Ensimmäisessä muutossa huonekaluja oli mennyt Sorttiasemalle tai uusille omistajille ja osa jäi mun "väliasemalle" joten pari ensimmäistä viikkoa olohuoneessa oli vain ruokapöytä tuoleineen, lipasto, nojatuoli ja kirjalaatikot. Viime viikolla tuli sentään sohva (jossa on nyt vaan lakanat päällä, kun päällinen tulee ehkä ensi viikolla...). Laatikoita ja purkamatonta sälää on edelleen myös makkarissa, jossa on maalaushommatkin vasta alkuvaiheessa. Ja muutosta on kohta kuukausi. Tämä on aika outo tilanne. Olen aktiivisesti ajatellut, että en pidä kiirettä, että tällä tavalla rauhakseen suunnittelemalla ja vähitellen tulee tehtyä kestävämpiä hankintojakin. Enkä voisikaan kaikkea kerralla hankkia, koska budjetti. Silti hyvin outoa. Oman lisänsä outouteen tuo tietysti siirtymä perheyksiköstä enimmäkseen omilleen. Kodin tuntu ei ole tullut niin helposti kuin yleensä. Hankintalista sitäpaitsi pitenee sitä mukaa kun huomaa pieniä ja isompiakin tarpeita. Näillä näkymin koti on ehkä loppuvuodesta "valmis". Yritän olla stressaamatta.

Onneksi lisää kodikkuutta saa myös tällä tavalla:

Palmut. Oikeesti. Oli ihan pakko. Ei saa ottaa itseään liian vakavasti.