Kesädekkarien listalle pitää lisätä norjalaisen Anne Holtin kirjat, joita olen muutaman viime aikoina lukaissut. Holt on toiminut asianajajana ja on entinen oikeusministeri. Kirjoitustyyli on sujuva, kerronta kulkee ja rikostutkinnan tuntemus näkyy kirjoista, ainakin näin maallikon silmin katsottuna. Holtilla on kirjojen päähenkilöiden mukaan jaoteltuna kaksi "sarjaa", joista olen lukenut Hanne Wilhelmsen -kirjoja. Wilhelmsen on traaginen hahmo, muttei kliseisellä "keski-ikäinen mies, jonka vaimo on jättänyt jurouden takia"-tyylisellä tavalla, vaan Wilhelmsen on lesbo ja pelkää kuollakseen paljastuvansa. Puolison vakava sairaus ja kuolema on siten suurempi katastrofi kuin se muuten olisi. Siitä huolimatta kinkkinen rikosmysteeri selviää kunniallisesti.
Norjalaisesta murhakirjallisuudesta hyppäsin tosielämän murhaajaan katsomalla Ylen näyttämän dokkarin Anders Breivikin puolustusasianajajasta Geir Lippestadista ja Breivikin oikeudenkäynnistä tämän näkökulmasta. (Dokkari on katsottavissa vielä muutaman päivän Yle Areenalla). Puolustus hoitui tiimityöskentelynä, jossa Lippestadin lisäksi oli ainakin kahksi muuta asianajajaa. Näin isossa jutussa se on tietysti ollut pakollistakin, materiaalia oli aivan tuhottomasti ja aikaahan meni yli 13 kuukautta. Ei tainnut Lippestadilla ja muilla sinä aikana muita toimeksiantoja ollakaan. Tehtävä oli ilmeisen rankka, mutta ehkäpä ammattitaitoon kuuluu myös rankkojen juttujen herättämien tunteiden käsittely ja kanavointi niin, ettei ne estä työntekoa tai muuta itseä. Varsinainen kysymys, mistä väännettiin, ei edes ollut syyllisyys vaan syyntakeisuus. Mielenkiintoista oli, että eri lääkäritiimit antoivat Breivikistä annettiin kaksi erilaista lausuntoa, joista toisessa hänet todettiin syyntakeettomaksi ja toisessa syyntakeiseksi. Ensimmäinen ei tosin ollut ottanut poliittisia mielipiteitä ollenkaan huomioon. Oikeus päätyi lopulta toisen lausunnon mukaiselle kannalle, että Breivik oli syyntakeinen, eli ei ollut psykoosissa eikä mielisairas eikä vajaamielinen. Mielestäni aivan oikein, sillä edes äärimmäisiä mielipiteitä, vaikka ne olisivat omasa mielestä miten "hulluja" ei kuitenkaan voida pitää mielisairautena. Eikä sitä, että tappaa.
Ohjelman ohessa nautiskelin pitkäaikaista suosikkiani, BrewDogin 5 am Saintia. Kyseessä on siis skottiolut, amber ale. Oluessa on juuri sopivasti rapsakkuutta, se ei ole liian makea muttei liian kitkeräkään harjaantumattomille makunystyröilleni, ja siinä on nätti punertavanruskea väri. Kuva valitettavasti puuttuu, mutta tätä on saatavissa myös ruokakaupoista. Lisäksi linkki kotisivuille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti